Kaupunkirenki saa pihan kukoistamaan - kaikkien iloksi

Kaupunkirenki viljelee toisen pihalla - kaikkien iloksi. Kuva: Siiri Huttunen- He saavat maisemoinnin. Me saamme ilon tehdä töitä toisen pihassa sekä tietysti sadon.

Hanna Tiusanen ja Hannele Huhtala ovat kaupunkirenkejä. Heillä on kasvimaa Tuija Laaksosen omakotitalon pihalla. Millaista on astella toisen reviirille ja ruveta kuokkimaan maata omin päin?

- Toistaiseksi ei ole tullut mitään palautetta hiippailusta. Ei mennä tietenkään häiritsemään heidän kotirauhaansa. Vedenkin saa ulkopuolelta, Hanna Tiusanen kertoo hymyillen.

- On kiva, kun tässä joku käy. Ihan sama hiippaileeko joku omalla pihalla vai aidan toisella puolella, talon emäntä Tuija Laaksonen toteaa.

Kaupunkirenki viljelee toisen pihalla - kaikkien iloksi. Kuva: Siiri HuttunenHanna ja Hannele kasvattavat Tuijan takapihalla muun muassa fenkolia, punajuurta, munakoisoa, porkkanaa, mansikkaa ja tomaattia. Kasvimaan puiset kehykset ovat talon emännän vanhat ikkunan pokat. Mullan rengit saivat onnekkaasti naapurilta.

- Hauskinta tässä on ollut se, että saadaan tehdä ihan mitä vain. Jos olisi ollut joku geometrisen tarkka pihastaan, olisin harkinnut passaamista, Hanna miettii.

- Ja joku voisi haluta sadosta puolet, Hannele lisää.Kaupunkirenki viljelee toisen pihalla - kaikkien iloksi. Kuva: Siiri Huttunen

Hyvä kiertämään ja hyöty pihasta

Kaupunkirenki voi tarjota pihan omistajalle esimerkiksi nurmikonleikkuuta. Tuija Laaksonen on antanut kaupunkirengeille kuitenkin vapaat kädet eikä tarvitse vastapalveluksia.

- Renki-sana häiritsee, koska se on vastavuoroista. Työelämässäkin sana alainen ottaa korvaan, koska Suomi on pullollaan huonoja esimiehiä. Alaisen asema ei silloin korostu, vaikka juuri hän tekee työt. Sama tässä, renki saa pihan kukoistamaan ja siitä on iloa muillekin.

Piha on oiva kasvimaalle, joten Tuija haluaa laittaa hyvän kiertämään. 

- On parempi ettei panna vaan nurmikoksi, vaan siitä otetaan hyöty. Omenoitakin on tullut niin paljon, ettei tiedä mitä niillä tekisi. Paljon täällä jo harrastetaan sitä, että pistetään portin pieleen. Onneksi sillä tavalla avautuu pihat, Tuija miettii.

- Meillä kävi tsägä. On vähän niin kuin oma, vaikka ei olekaan oikeasti oma, Hanna ja Hannele myhäilevät.Kaupunkirenki viljelee toisen pihalla - kaikkien iloksi. Kuva: Siiri HuttunenKaupunkirenki viljelee toisen pihalla - kaikkien iloksi. Kuva: Siiri Huttunen

Kaupunkirenki-palvelu yhdistää viherpeukalot ja pihamaiden omistajat

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä