Klassikkokesäleluilla leikitään vieläkin! Muistatko nämä?

Ennen puhelinpelejä ja padeja leikittiin vielä ulkona. Hetkinen, niin leikitään edelleen! Muistatko neppisturnaukset, kaivurileikit hiekkalaatikolla, superpallot ja hyppynarut välitunnilla tai sen muovisen potkumopon? 

Neppisautoja radalla. Kuva: Joonas ReijonenNeppisturnauksissa jännitetään, kuka neppaa parhaiten. Rata siloitellaan kämmenellä tai jalkapohjalla hiekkaan ja kisa voi alkaa! Jokaisella on oma kilpa-auto, jota nepataan eli "tuupataan" sormella eteenpäin. Nopeiten radan läpi nepannut on voittaja. Neppis oli suosituimmillaan 70-luvun loppupuolella. 

Plaston muovinen mopo. Kuva: Joonas ReijonenPlaston muovinen potkumopo on edelleen suosittu sekä pihalla että sisäleikeissä. Plaston klassisia muovileluja valmistetaan Ahvenanmaalla, Plasto on yksi harvoista täysin suomalaisista lelutehtaista. Muovisten mopojen, kuorma-autojen, traktoreiden ja hiekkalelujen muotokieli muistuttaa lapsuudesta.

Kaivurilla saa itse kaivaa. Kuva: Joonas ReijonenLapiot heitettiin nurkkaan, kun vipuohjattavalla kaivinkoneella sai kaivaa oikein suuren kuopan! Tähän leluun oli aina tungosta päiväkodin pihalla. Jokainen pääsi silti vuorollaan leikkimään kaivurilla. Kaivinkoneella taiottiin jättimäiset linnoitukset vallihautoineen hiekkalaatikolle.

Superpallot. Kuva: Joonas ReijonenSuperpallo keksittiin jo 1965. Superpalloa heitettiin koulun pihalla seinää vasten ja kilpailtiin kuka pompottaa korkeimmalle. Pieniä superpalloja sai purkka-automaateista ja niitä oli kaikissa psykedeelisissä sateenkaaren väreissä. Pallolla leikittiin niin kauan, kunnes se katosi äidin taskuun tai pikkuveljen hampaisiin. 

Hyppynaru. Kuva: Joonas ReijonenNallekarhu, nallekarhu mene sisälle. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari. Hyppynaru oli välituntien ykköslelu. Tytöt (ja pojatkin) hyppivät porukoissa kissanviiksiä, ruotsalaisia ja muita loruja. Joskus hypittiin kahdella narulla. Twist-naru oli toinen suosikki. Sik-sak-sokkeloks ja salmiakit olivat kaikki silloin hallussa. Joku aina tiesi uuden lorun tai leikin, jota kokeilla.

Millä leluilla sinä leikit lapsena? Muistatko vielä naruhyppelyn loruja tai sääntöjä pihaleikkeihin?

 

Lähteet: Wikipedia: neppisWikipedia: PlastoWikipedia: Super Ball

kommentit

Pikkusotilaat, niihin liittyy monta hyvää muistoa.

>Esko Mulder To, 2013-05-30 11:24

Totta! Yksinkertaisimmat lelut taitaa sittenkin olla niitä suosituimpia. Toivon ainakin. /Siiri

>siirih To, 2013-05-30 12:25

Legot ja muovailuvaha, niillä katos mielipaha :) Tosin ennen oli muovailuvaha kunnon tavaraa, toista on nykyinen vahamateriaali, ihme lötköä eikä tartu mihinkään. Parasta oli myös suuri laatikollinen legoja jossa oli sekalainen määrä irtopaloja ei-mistään-valmismuotista. Nykyisin kaupallisuus ärsyttää, joka viikko tuntuu tulevan uusi legoaihe kaupan hyllylle. Ihan kuin mielikuvitus ei enää riittäisi muokkaamaan irtopaloista mitä vain mieleen juolahtaa, vaan aina pitää olla valmis figuuri.

>Diamond To, 2013-05-30 13:07

Pakko kompata irtopalojen puolesta. Mua harmittaa kovasti, kun ei taida enää olla ne lapsuuden legoläjät tallessa, ei sitä ajatellu aikasemmin silleen, mutta kolmeekymppii lähestyessä alkaa yht'äkkii tehä mieli leikkii legoilla. Jos sulla on legot tallella ni hyvä. Voin leikkii sit vaikka niillä :D

>Jani Laitikas Pe, 2013-05-31 03:56

Paperinukeilla. Nykymuksu ei edes tiedä mikä on paperinukke.

>Ritu Ti, 2013-06-11 17:46

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä