Koskaan ei voi tietää, milloin tarvitsee ukulelea

Kesäleskiä Havaijilla. Kuva: Yle

Ukulele on mainio pieni soitin, joka tekee hillitöntä comebackia maailmalla. Soittimesta kantautuva ääni on niin lumoava ja iloinen, että siitä vain tulee hyvälle mielelle. Ukulelen ilosanomaa saadaan nähdä ja kuulla Ukulele-illassa Yle Teemalla lauantaina 20.4. Luvassa on ukulelea elokuvan, dokumentin ja konsertin muodossa.

"Ukulele on soitin, jota ei voi soittaa nauramatta." -George Harrison

1920-luvulla ukulelesta tuli muotisoitin. Villitystä seurasi unohdus. Ukulelesta tuli vitsi, ja se sai maineen sekopäiden soittimena. George Harrison oli tunnettu ukulelen soittaja ja suuri kannattaja. Hän tapasi antaa ukuleleja lahjaksi muusikkoystävilleen, koska "ukuleleja ei voi koskaan olla liikaa".

Nyt ukulelea soitetaan taas, ehkä enemmän kuin koskaan. Pienet alakoululaiset soittavat ukulelea musiikin tunneilla ja nuoret aikuiset musisoivat ukulelen tahtiin puistoissa ja piknikeillä. Ukulelea nähdään laulukilpailuissa ja poptähtien kainalossa. Pienen kokonsa ansiosta sitä on helppo kantaa mukana ja soittaa missä vain.

Ystäväni on suuri ukulelefani. Hän omistaa kaksi ukulelea, akustisen ja sähköisen, joita toden totta on soiteltu illanistujaisissa ja vappupiknikeillä. Ehkä tarina sekopäisten soittimesta pitää paikkansa. Ukulele on pieni suuri soitin, joka sulattaa musiikinystävien sydämet.

Ukulele-ilta Yle Teemalla

Ensimmäisenä ukulele-illassa nähdään Stan Laurelin ja Oliver Hardyn komedia Kesäleskiä Havaijilla. Ohukainen ja Paksukainen eivät elokuvassa edes käy Havaijilla, mutta ukulelea siinä soitetaan.

Illan dokumentti Mahtava ukulele kertoo pienen suuren soittimen historiasta, suosion huipuista sekä 2000-luvun uudesta tulemisesta.

Teemaillan päättää The Ukulele Orchestra of Great Britainin huikea Anarchy in the Ukulele -konsertti. Vuonna 1985 perustettu, ainoastaan erikokoisia ukulelesoittimia käyttävä orkesteri esittää taiturillisia ja hauskoja versioita rock-klassikoista Sex Pistolsista Nirvanaan, Le Freakista Life on Marsiin. Musiikki on vitsikästä, mutta se ei missään tapauksessa ole pelkkä vitsi.

Fiilistele ukulele-iltaa kuuntelemalla havaijilaisen ukulelesoittaja Israel "IZ" Kamakakiwo'olen Somewhere Over the Rainbow.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä