Vinkit taloudelliseen ajotapaan

Taloudellinen ajotapa. Kuva: Stock.xchng

Liikkumistarpeiden kartoitus, ennakkosuunnittelu ja taloudellisen ajotavan opettelu auttavat sinua pitämään huolta ympäristöstä ja samalla tienaat vuositasolla mukavan nipun seteleitä ihan ”omaan” käyttöön.

Taloudellisen ajotavan omaksuminen on siis asennemuutos, jossa sinä päätät toimia kaikin tavoin säästäväisemmin. Mutta säästöjen kannalta ajotavan muutosta merkityksellisempää on kuitenkin miettiä tarkkaan, onko todella tarpeellista ylipäätään lähteä liikenteeseen omalla autolla ja juuri nyt vai voiko asiat hoitaa muulla tavalla.

Mitä vähemmän tehdään startteja, sitä parempi. Jos on pakko ja kokonaisuuden kannalta järkevintä lähteä omalla autolla, kannattaa miettiä mihin aikaan lähtee. Aamu- ja iltapäiväruuhkia tulisi välttää. Ja jos tekee esimerkiksi yhden päivän viikossa etätyötä, siitä seuraa vuoden mittaan aikamoinen säästö ajassa, kilometreissä ja polttoaineessa.


Valitse auto pääkäyttötarkoituksen mukaan

Auton malli ja merkki tulisi valita sen pääkäyttötarkoituksen mukaan. Tämä pätee yhtä hyvin sekä uutta että käytettyä autoa hankittaessa. Sen jälkeen kun korimalli on valittu, kannattaa valita moottorivalikoimasta taloudellisin vaihtoehto. Pieni moottori ei kuitenkaan aina ole paras, varsinkaan jos auto on painava ja otsapinta-ala iso. Tehdas ilmoittaa autoille ja eri moottorivaihtoehdoille kulutuslukemat ja niiden perusteella auto tulisi valita. Hybridiäkin kannattaa kokeilla ja harkita ihan vakavasti.

Hankitun auton käyttöön liittyviä, säästöä tuovia vinkkejä ovat muun muassa oikean kylmäkäynnistystavan opettelu, sähköisten lisälaitteiden käytön harkinta ja oikea-aikainen huolto. Kaikista näistä taloudellista ajoa tukevista seikoista löytyy hyviä ohjeita jokaisen automallin ohjekirjasta. Yksi taloudellisen ajotavan opettelun tärkeimmistä neuvoista onkin: tutustu autosi ohjekirjaan.

Renkaat, joissa on pieni vierinvastus ja oikeat rengaspaineet ovat taloudellisen ajon perusasioita. Taloudelliseen ajotapaan ei kuulu lisäkuorma esimerkiksi suksiboksin muodossa. Lisäkilot tuovat aina lisäkulutusta.


Ota ennakointi ajotavan pääteesiksi

Liikkeellä oltaessa on tärkeää ja turvallisen taloudellista ennakoida tulevat tilanteet mahdollisimman kaukaa. Turvallisuusväli kunniaan. Jarrutuksissa kannattaa käyttää moottorijarrutusta mahdollisimman usein. Mitä vähemmän jarruvalot palaa, sitä taloudellisempaa ja matkustajien kannalta miellyttävämpää on ajo. 


10 ohjetta taloudelliseen ajoon

Taloudellisen ajon periaatteita noudattamalla jokainen voi osaltaan pelastaa palan ympäristöä. Bonuksena omakin kukkaro lihoo vuodessa useita satasia. Näillä ohjeilla harvennat huoltoasemakäyntejäsi.

  • harkitse ajosi tarkkaan
  • valitse säästävä automalli
  • kiihdytä ja jarruta taloudellisesti
  • aja ennakoivasti
  • valitse säästävät renkaat ja hoida niitä
  • älä kuljeta turhaa painoa
  • säästä kylmäkäynnistyksissä
  • käytä auton sähkölaitteita harkiten
  • hyödynnä säästöä tuovat lisälaitteet
  • huollata autosi säännöllisesti ja säästäväksi


Autokonkari Matti Sinervä juontaa Puskuri-ohjelmaa, toimii Autoliitossa sekä EcoTour 2011 -tapahtuman kilpailunjohtajana. Olotilassa Sinervä pohtii autoiluasioita tavallisen kuluttajan näkökulmasta.

kommentit

Lisäksi, minulle opetettiin autokoulussa, että kannattaa vaihtaa kaksi vaihdetta, eli yhden yli, aina kun mahdollista, niin säästää bensaa.

>Maikku Pe, 2011-02-25 20:55

Rengaspaineet kuntoon: säästää renkaita ja bensaa
Lohko/sisätilalämmitin: mukavuutta ja bensansäästöä
Kattoteline: vain tarpeen mukaan katolle,taas säästyy bensaa.
Penkilämmitin ja takalasinlämmitin vie paljon sähköä. Kylmä akku ei ehdi latautua lyhyillä matkoilla. Pari kertaa talvessa akku sisälle ja yön yli lataus tekee sille hyvää.
Lukkojen ja sähköliitosten käsittely sopivilla aineilla.
Tulpat, suodattimet tarkistettava ennen pakkasia.Kovilla pakkasilla jäähdyttimen eteen suojapahvi(muista poista kelien lämmettyä.Tiivisteiden voitelu että pääsee sisälle.
Tee kimppareissuja jos voit!(meillä jopa kolmen osoitteen kauppareissut kerralla viikonlopuksi)Olen käyttänyt katalysaattorille sopivaa bensan lisäainetta. Näillä eväillä ajettu yli 30 vuotta !Lapio(kunnollinen), köysi ja pari kevythuopaa mukaan

>Teukka 50 Ma, 2011-02-28 15:04

No huh huh. En olisi Ylen alentuvan tällaisiin naistenlehti, iltasanomat ym. -tasoisiin vinkkipalstoihin, ja vielä tällaisesta teemasta! Autolla säästää bensaa, rahaa ja luontoa silloin kun autolla ei aja. Lähes yksinkertaista. Kaikki muu on todella kepeää omantunnon silittelyä (tyyliin: en osta muovipussia joka kerta mutta perheen on pakko päästä 3 kertaa vuodessa Aasian lomakohteeseen rentoutumaan...ja Iiris-Sanelman motocross-harrastuksen vuoksi perheessä on siis pakko olla 2 autoa että voi viedä...jne.)

>Auto-Pentti Ma, 2011-02-28 23:40

Juu, tuo on totta, kukapa meistä olisi oikeasti valmis luopumaan mukavuuksistaan...peruskuluttajan päästökauppaa.

Noissa vinkeissä on joitain osuviakin, esim. vältä liikaa painoa autossa. Tämä viitannee kuskiin eli oma (melko eltaantunut) pois penkiltä ekaksi!

>Sportti Ma, 2011-02-28 23:44

Taloudellisen ajotavan opettelu vaatii malttia. Yksi keino on tarkastella auton hetkellistä kulutusta auton ajotietokoneesta. Toinen vaihtoehto on esim. Android puhelimeen saatava bludtooth ODB lukija, jolla saa vaikka mitä lukuja. Lisäksi autoon voi hommata Driveko lukijan, joka tallentaa tietoja nettiin tarkasteltavaksi. Omalta kohdalta voi sanoa, että litran pystyy helposti säästämään satasella, mutta kyllä se vaatii pitkää pinnaa ja malttia.

>Seppo Su, 2013-08-11 08:17

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä