Viisi väittämää verkkokaupasta

Viisi väittämää verkkokaupasta. Kuva: stock.xchng


1. Verkkokaupoista etsitään tavallisten kauppojen tuotteita mutta halvemmalla hinnalla.

Tarua. Tutkimusten mukaan verkkokaupoista ostetaan rahassa mitattuna ylivoimaisesti eniten matkailuun liittyviä palveluja, mutta esimerkiksi elintarvikkeita vielä melko vähän. Hinta on merkittävä kriteeri, mutta vain yksi valintakriteeri muiden joukossa. Muita kuluttajille tärkeitä syitä ovat muun muassa laajemmat tuotevalikoimat, saatavuus, nopeus ja asioinnin helppous.

Suomalaisten verkkokauppiaiden on hyvin vaikeaa kilpailla hinnalla, joten heidän valttinaan voi lla esimerkiksi asiakaspalvelu. Jos ostaa pesukoneen ulkomaisesta verkkokaupasta, kauppaan ei sisälly asennuspalveluja tai vanhan koneen poisvientiä.


2. EU:n ulkopuolella sijaitsevan verkkokaupan tuotteella ei aina ole palautusoikeutta.

Totta. Palautusoikeus on Suomessa 14 vuorokautta, mutta useimmissa EU-maissa vain seitsemän vuorokautta. EU:n ulkopuolella palautus- ja muut säännöt ovat hyvinkin kirjavia (esimerkiksi palautuskustannusten osalta), joten kannattaa aina tarkistaa ainakin kauppiaan sijaintimaa ja palautusehdot ennen ostopäätöstä.


3.Vaikka verkkokaupalla on suomenkieliset sivut, sieltä ei aina saa asiakaspalvelua suomeksi.

Totta. Suomenkielisillä verkkosivuilla asioidessa helposti luulee, että myös asiakaspalvelua on tarjolla suomeksi. Lain mukaan suomalainen kuluttajansuoja koskee verkkokauppaa, mikäli sivut ovat suomenkieliset. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, että asiakaspalvelu onnistuisi suomeksi. Jos ei osaa englantia, kannattaa olla tarkkana ulkomaisten verkkokauppojen kanssa. Reklamointi on vaikeaa ilman yhteistä kieltä.


4. EU:n ulkopuolella sijaitsevat verkkokaupat ovat usein halvempia.

Tarua. EU:n ulkopuoliset kaupat voivat äkkiseltään vaikuttaa halvemmilta, mutta hintoihin pitää usein lisätä Suomessa maksettavat tullit ja arvonlisäverot. Tullia EU:n ulkopuolelta ostetusta tavarasta pitää maksaa, mikäli ostoksen arvo on yli 150 euroa. Arvonlisäveroa pitää maksaa jo yli 22 euroa maksavasta lähetyksestä. Maksuja ei kuitenkaan peritä, mikäli niin sanottu tullilasku jää alle 10 euron.

Käytännössä tullitta ja veroitta voi tilata tavaraa siis noin 43 euron arvosta. Tullit ja alv:t koskevat myös EU:n ulkopuolella toimivia huutokauppoja sekä yksityishenkilöiltä ostettuja tuotteita.


5. Verkossa luottokortti on turvallinen tapa maksaa.

Totta. Suomalaisella luottokortilla maksaminen on asianmukaisesti tehtynä erittäin turvallinen maksutapa. Jos kortilla ostettua tavaraa ei kuulu, voi korvausta hakea suoraan omalta luottokorttifirmalta. Aina kannattaa kuitenkin varmistaa asia - sekä tulostaa tai kirjoittaa ylös verkkokaupan yhteystiedot.


Väittämiin vastasi puheenjohtaja Kare Casals Suomen elektronisen kaupankäynnin yhdistyksestä.
Lähde: Kuningaskuluttaja

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä