PiggyBaggy on kimppakyyti tavaroille

PiggyBaggy on kimppakyyti tavaroille. Kuva: dimitris petridis, Stock.xchng

PiggyBaggy on uusi palvelu, jossa kuka tahansa voi tarjota kyytiä toisen paketille tai tavaralle matkansa varrella. Se säästää rahaa, aikaa ja ympäristöä, sillä näin ei tehdä ylimääräistä mutkaa paketin viemiseksi.

PiggyBaggystä kerrotaan, että palvelua ei ole ajateltu pelkästään tavallisille kuluttajille, vaan myös logistiikkayritykset voisivat hyödyntää tämän tyyppistä jakelukanavaa. Tausta-ajatuksena palvelun perustajilla on tulevaisuuden öljykriisi, joka tulee vaikuttamaan erityisesti liikenteeseen. Yrityksen mukaan tavarakimppakyyti on uusi keino tehostaa täysin öljystä riippuvaista henkilöautoilua.

Käytännön esimerkkinä voisi olla tilanne, jossa autottomalla Kaisalla on rikkinäinen mikroaaltouuni, jonka hän haluaisi viedä sorttiasemalle. Sen sijaan, että Kaisa lähtisi kuljettamaan mikroa bussilla, joku lähistöllä oleva autoilija voisi ottaa mikroaaltouunin maksua vastaan omaan kyytiinsä ja kuljettaa sorttiasemalle.

Palvelu sopii myös esimerkiksi nettihuutokaupoista tai -kirpputoreilta ostaville, jolloin paketin voisi saada suoraan kotiovelle. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea palvelulla voi kuljettaa: kirjaston kirjoja, lähiruokaa tai kauppakasseja. Ylipäätään sellaisia juttuja, joita ei ilman autoa saa helposti kuljettua tai hoidettua. Palvelu voidaan kohdistaa suoraan käyttäjälle tai kuljetusta tarvitsevalle, jolloin se on tehokkaampaa ja henkilökohtaisempaa.

Ympäristönäkökulma on vahvana PiggyBaggyssä. Palvelulla vähennetään turhaa logistiikkaa ja hyödynnetään jo kulkevaa liikennettä. Esimerkiksi myös Kortteliauto-palvelu vähentää oman auton omistamisen tarvetta. Kortteliautossa kuka tahansa voi antaa oman autonsa vuokralle sitä tarvitsevalle. PiggyBaggyssä kimppakyytiä tarjotaan tavaralle.

Palvelu on kohtaamispaikka lähettäjälle, kuljettajalle ja tilaajalle. PiggyBaggy on vielä starttivaiheessa ja testikuljetukset aloitetaan syyskuun aikana.

Testikuljetusten käynnistyttyä saadaan selville, onko palvelulle käyttöä, kuka sitä käyttäisi ja kuinka paljon. Miten se palvelee autottomien tarpeita? Entä kuinka paljon nykyiset autonkäyttäjät ovat valmiita tekemään palvelun toimimisen eteen? Mikä on sopiva maksu mistäkin?

Kiinnostusta tämän kaltaiseen palveluun vaikuttaisi olevan. Jakamistaloutta harjoitetaan jo, vuokraamme toistemme autoja ja asuntoja, lainaamme urheiluvälineitä ja pistämme vanhat tavarat kiertoon. Yhteisöllinen kulutus ei ole enää utopiaa. 

PiggyBaggy -palvelua ylläpitää ja kehittää Coreorient Oy.

Lue lisää: jakamistalous.fi

PiggyBaggy on kimppakyyti tavaroille. Kuvakaappaus: piggybaggy.com

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä