Sisustushullu muuttaa omaan kotiin

Blogaaja tilaa sisustustavaraa netistä uuteen kotiin. Kuva: Reetta Arvila

Mikä on tammea, valkoöljytty (ei taita sitten keltaiseen vaan harmaaseen) ja kaksisauvainen? Vastaus on tietysti täydellinen lattia. Tätä mieltä on ainakin sisustushullu Essi, jonka uuteen kotiin kyseinen lattia tulee.

Essi etsi miehensä kanssa täydellistä kotia kolmen vuoden ajan ja puolitoista vuotta sitten lykästi: Helsingin Taliin oli rakenteilla vanhaan tehdasrakennukseen uudisasuntoja. Siinä missä Essin mies Jussi-Pekka totesi kauppakirjojen allekirjoittamisen jälkeen, että ”ihan kiva”, Essi oli kuohuksissa koko päivän.

- Menin duuniin takaisin ja itkin aivan estottomasti. Työkaverit hätääntyivät, että joku on kuollut, mutta sain onneksi itkuntyrskähdyksien keskeltä huudettua, että ”me ostettiin koti”. 


Millimetripaperia

Sisustusjutut ovat sikäli kiinnostaneet Essiä jo pienestä tytöstä lähtien, että hänen lempipuuhaansa oli aikoinaan talopohjien piirtäminen millimetripaperille. Vielä nyt vähän isompanakin Essi huomaa myös tekevänsä samaa kuin pienenä: suunnittelevansa kolojen (?!) sisustamista.

- Olimme juuri kävelyllä mieheni kanssa ja vastaan tulleessa kalliossa oli sellainen kolo. Aloin saman tien miettiä päässäni kuinka tuonkin kolon sisustaisin. Tätä samaa harrastin lapsenakin, Essi nauraa.


Sisustajan muistitaulu

Essi on kerännyt sisustamiseen liittyviä lehtileikkeleitä usean vuoden ajan. Äkkivilkaisulla leikkeet näyttävät hyvin erityylisiltä keskenään ja niistä ei välttämättä löydy yhtenäistä punaista lankaa. Jossakin kuvassa kodin tunnelma voi olla ihana, toisessa ikkunalauta ja kolmannessa keittiön pinnat.

- Esimerkiksi tällaista limenvihreää pöytää en koskaan ottaisi omaan kotiini, mutta kuvassa viehättää selkeä valkoinen tausta, kirkas väri ja selkeät linjat, Essi esittelee.

Innokas sisustaja siirtyi jokunen vuosi sitten inspiraatiokuvineen netiin, kun Essi perusti blogin nimeltään 2h+k. Palsta on toiminut erinomaisena kohtauspaikkana samanmielisten kanssa. Nyt kun muutto omaan kotiin on yhä lähempänä, on Essi tehnyt vielä sisustussuunnitelman inspiraatiokuvineen tietokoneelle. Samaa hän suosittelee muille harrastelijasisustajille.

- Jokainen voi helposti bongata yksittäisiä elementtejä omaan makuun, mutta kokonaisuus on vaikeampi luoda toimivaksi.

Kun kuvia kerää jonkin aikaa, on helpompi hahmottaa oma sisustusmakunsa.


Vapaat kädet

Essin mies Jussi-Pekka ei ole yhtä innoissaan sisustamiseen liittyvistä asioista, mutta hän on tyytyväinen, kun kodissa näyttää kivalta. Siksipä Essillä on touhuamiseen suhteellisen vapaat kädet.

- Saimme ystäviltämme häälahjaksi yhden kauan haaveilemani viltin ja Jussi-Pekka totesi, että hän on tyytyväinen kun minä olen tyytyväinen.

Kodin sommittelun kannalta haasteellista on miehen taipumus hamstraamiseen, mutta molemmat ovat tyytyväisiä, kun Jussi-Pekka saa uuden asunnon vaatehuoneen talliksi neljälle pyörälleen. Niitä kun ei tarvitse enää katsella eteisessä. Tärkeää on myös Jussi-Pekan rooli rahoittajana kodin hankinnoissa.

- Se on fifty-sixty, Essi repeää nauramaan.

 

Essi oli kylässä Radio Suomen Okaruusunkujalla huhtikuussa 2011 - kuuntele lähetys.

kommentit

En ymmärtänyt, miksi tämä juttu tehtiin. Jutussa ei ole päätä eikä häntää. Mainostetaanko blogia?

>hmmm Ke, 2011-04-13 20:35

Samaa ihmettelen. Mistä tässä jutussa on kysymys? Onko se kertomus epästabiilista nuoresta naisesta, nykymaailman kulutushysteriasta vai aikansa eläneiden sukupuoliroolien toistamista uudelleen ja uudelleen? Veikkaan että näitä kaikkia.

>kukkahattuinen täti Ke, 2011-04-13 22:47

Vähän on sekava juttu, mutta onneksi sekaviakin juttuja mahtuu nettiin ihan hyvin. Siellä saa sitten sisustuhullu mittailla rauhassa omassa kodissa ja sisutella niin kuin haluaa.

>keiju Ma, 2011-10-10 23:09

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä