Taidelainaamosta taulu heti mukaan - lainaksi tai omaksi

Taidelainaamosta taulu heti mukaan - lainaksi tai omaksi. Kuva: Ulla Vuorela

Tuttavalla on seinillään paljon taidetta; isoja teoksia, väriä ja tunnetta. Taulujen koko ja määrä herätti huomioni.

- Kaksi on lahjoja taiteilijaystäviltä, yksi lähes ilmainen huutokauppalöytö pitkän ajan takaa, Vihreiden vaalihuutokaupasta vuodelta 1987. Loput kaksi ovat Rikhardinkadun taidelainaamosta, selittää Iina Alanko taulujensa alkuperää.

- Parasta taidelainaamossa on se, kun löytää toiveidensa taulun ja se pakataan lainaamossa saman tien mukaan. Siitä vaan lähdet sitten taulu kainalossa, hymyilee Iina.

Iina maksoi molempia lainataideteoksia kuukausimaksu kerrallaan, kunnes ne tuli lunastettua omaksi.

- Taloudellisesti minulla ei olisi ollut muuta mahdollisuutta hankkia oikeaa taidetta. Taidelainaamon koroton kuukausierä tulee maksettua vaivihkaa, kuin huomaamatta.


Taulut tunnetiloja sanoittamassa

Iinan olohuonetta hallitsee iso mustavalkoinen, kaksiosainen taulu.

- Istuin kymmenisen vuotta sitten ystäväni kanssa Helsingin Vartiosaaressa vuokraamamme kesämökin rappusilla, kun tui puhetta lapsista ja lapsenteosta.

Asia ei ollut mitenkään ajankohtainen eikä Iina ajatellut sitä sen enempää. Pian hän ihastui Helsingin Rikhardinkadun taidelainaamossa Katja Tukiaisen Tyttö ja mummo -teokseen.

Katja Tukiaisen taulu Iina Alangon seinällä. Kuva: Ulla Vuorela

- Teos puhutteli tuossa elämänvaiheessa. Taulussa oli ideaa ja hauska puhekupla, jonka saisi itse täydentää. Teoksen mustavalkoinen väritys saneli sitten koko huoneen sisustuksen, kertaa Iina.

Taulusta tuli enteellinen: elämä kulki sitä rataa, että Iina sai kuin saikin pian lapsen. Tytär on jo koululainen ja taulusta tullut entistä rakkaampi.

Läheltä katsottuna Tukiaisen maalauksen valkoisen eri sävyt ja siveltimen vedot tulevat upeasti esiin.

- Siinä äiti ja tyttö juttelevat. Selvästikin viisauksia, miettii Iina.

Katja Tukiaisen taulun signeeraus. Kuva: Ulla Vuorela


Lainaamot yleistyvät - ehdot ovat selkeät ja taiteilijalle edulliset

Taidelainaamoita on Suomessa useita kymmeniä. Jotkut lainaamoista hoitavat lainauksia myös netin välityksellä. Taidelainaamoita ylläpitävät yleensä paikalliset taiteilijaseurat.

Esimerkiksi Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamossa on lainattavissa tällä hetkellä yli 3000 teosta: monipuolisesti maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja valokuvia.

Suhteellisen tuoretta toiminta on Oulussa, jossa Taidelainaamo ARTo on toiminut Taiteilijaseuran hallinnoimana vuoden 2011 alusta.

- Toiminta on vielä vaatimatonta, olemme paneutuneet toiminnan organisointiin. Taiteen merkitys ihmisten hyvinvointiin on noussut esille, ja sitä kautta teosvälityksellekin "huonoista taloudellisista" ajoista huolimatta voisi kuitenkin ennustaa markkinarakoa, Oulun taiteilijaseuran järjestösihteeri Ilkka Mikkonen sanoo.

Oulun ARTo:sta lainataan noin satakunta teosta vuosittain.

- Asiakkaita tulee usein viereisen Galleria 5:n näyttelyvieraista ja nettisivujen kautta. Tyypillisin lainaaja on henkilö, joka hakee teoksen ensin ikään kuin kokeeksi seinälleen. Suurin osa lunastaa tauideteoksen loppujen lopuksi itselleen.

Teoksia lainataan laidasta laitaan eri taidemuodoista; maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Suosituimpia taiteilijoita Oulun lainaamossa ovat tällä hetkellä Maija Paavola, Raija Korppila, Kari Södö, Riikka Soininen, Juha Laakso, Lea Pihkala ja Hannu Lukin.

Taidelainaamot tilittävät lainausmaksut säännöllisesti taiteilijoille. Lainaamot tekevät taiteen hankinnasta saavutettavampaa esimerkiksi galleriaostoksiin verrattuna - taidehankintaan voi riittää muutaman kympin kuukausimaksu.

Taina Värrin maalaus on saatu lahjaksi. Taulu Iina Alangon seinällä. Kuva: Ulla Vuorela

Taina Värrin maalaus Iina Alangon seinällä on lahja taiteilijalta.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Taidelainaamo

  • Taidelainaamoista vuokraataan teoksia halutuksi ajaksi kuukausimaksulla ilman korkoa.
  • Peruslaina-aika on yksi kuukausi. Laina-ajan jälkeen teos palautetaan taidelainaamoon.
  • Teoksen voi lunastaa omakseen maksamalla kuukausittaista lainamaksua kunnes kokonaishinta on maksettu.  
  • Teoksen voi ostaa suoraan ilman lainaustakin.
  • Vuokra määräytyy teoksen myyntihinnan mukaan, keskimäärin esimerkiksi 20e - 50e/kk tai jos kyseessä kalliimpi teos esim. 200e/kk.
  • Lainaustilanteessa asiakas allekirjoittaa lainaus- tai ostosopimuksen ja maksaa ensimmäisen kuukausierän.
  • Asiakkaana voi olla yksityinen henkilö, yritys tai yhteisö.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä