Ajattele itsellesi parempi elämä

Saat sen, mihin uskot. Kuva: stock.xchng


Mikä on salaisuus?

Elämän suuri salaisuus on Rhonda Byrnen mukaan vetovoiman laki. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että samankaltaisuus vetää puoleensa – myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä seuraamuksia ja päinvastoin. Se, mitä eniten ajattelet tai mihin keskityt, toteutuu omassa elämässäsi. Ajatuksista tulee totta.

Kaikki alkoi tv-tuottajan omasta elämänkriisistä: Rhonda Byrne oli tehnyt töitä uupumukseen asti, menettänyt yllättäen isänsä, ja suhteet läheisiin ja työtovereihin olivat käymistilassa. Tyttärensä lahjoittaman yli 100-vuotiaan kirjavanhuksen myötä Byrnen elämässä sykähti käyntiin prosessi, joka opetti hänelle uuden elämäntavan ja nosti hänet maailmanmaineeseen salaisuus-nimisen elämänhallintamallin guruna.

Idea alitajunnan ja ajatusten voimasta ei ole uusi, mutta Byrne tv-ryhmineen sai asiasta aikaan ilmiön: he jäljittivät vuodesta 2006 alkaen vanhan viisauden historiaa sekä nykypäivän opettajia. Byrnen salaisuudesta syntyi ilmiö, jonka nimiin vannoo yhä useampi ympäri maailman. Byrne kirjoitti aiheesta myyntilistojen kärjessä pitkään keikkuneen kirjan The Secret.

Itse en ole lainkaan jenkkityylisen elämänopaskirjallisuuden kannattaja. Taloudellinen menestysajattelu kaikenkattavana autuuden tuojana ja henkisten ulottuvuuksien yksinkertaistukset saavat niskakarvani pystyyn.

Kuitenkin, vaikka Byrnen teos vaatiikin hieman suodatusta, salaisuudessa on jotakin ainutlaatuista. Se kuulostaa melkein liian yksinkertaiselta toimiakseen. Voiko elämä muka muuttua pelkän ajatuksen voimalla?  


Magneettiset ajatukset

"Ihmisen vallitseva ajatus tai henkinen asenne on magneetti, ja koska vetovoiman lain mukaan samankaltaisuus vetää puoleensa, henkinen asenne vetää poikkeuksetta puoleensa olosuhteita, jotka vastaavat sen luonnetta."

Mitä? Siis kaikki vaikeudet, joita kohtaamme, ovat itseaiheutettuja?

Salaisuuden mukaan kaikki, mitä elämään saapuu, on sinne itse ajatuksilla vedetty. Näin pitkälle en kuitenkaan lähtisi alkuperäistä ajatusta seuraamaan. Elämä ei ole aina pelkkää naminamia. Esimerkiksi auto-onnettomuudet tai terveyden menetys eivät ole ajatuksista kiinni. Mutta selviytyminen niiden jälkeen on. Asiat, jotka tapahtuvat, muodostavat vain osan elämästämme. Se, miten niihin suhtaudumme, on ratkaiseva tekijä.

Joten jotakin perää vetovoiman laissa on: eikö suurin osa kokemistamme harmeista ole jatkumoa jollekin toiselle asialle tai sille, että olemme alustavasti jo pohjustaneet pettymyksiä ja tappioita ajatuksillamme ja usein myös teoillamme?

Byrnen oppien mukaan ihminen on kuin jättimäinen tv-lähetystorni, joka toimii tietyllä taajuudella. Lähetetyt taajuudet luovat elämämme. Jos haluamme nähdä erilaisia kuvia, vaihdamme kanavaa ja valitsemme jonkin toisen taajuuden. Mitä enemmän siis ajattelemme vikojamme ja puutteitamme, sitä enemmän säteilemme ympärillemme huonoa tuulta ja epäonnistumisen tunteita. Hyvillä, myönteisillä ajatuksilla, rakkaudella ja naurulla puolestaan vedämme lisää hyviä asioita ja menestystä elämäämme.

Alitajunta ja ajatusten suunta vievät elämää väkisin ajatusten pyrkimää päämäärää kohti. Ainoa, mitä ihmisen pitää tehdä, on pyytää ja uskoa siihen, että se toteutuu. Uskominen tarkoittaa sitä, että toimit, puhut ja ajattelet kuin olisit jo saavuttanut sen, mitä pyysit. Maailmankaikkeus toteuttaa pyyntösi puolestasi.

Alkuun koko juttu kuulosti ihan hömpältä! Että maailmankaikkeusko se sitten toteuttaa toiveet puolestani? Päätin kuitenkin kokeilla: Mietin ensin, miten haluaisin asioiden olevan, ja sitten aloin käyttäytyä kuin näin olisi jo tapahtunut.

Olen koko aikuiseloni repinyt stressiä kaikesta mahdollisesta. Nyt päätin uskoa siihen, että elämä kantaa ja järjestää asiat, vaikka en niin tiukasti pitäisikään huolta asioista, joille en voi tehdä konkreettisesti mitään. Kyyninen puoleni oli kokeilun suhteen erittäin epäilevä. Syyskuun loppuun mennessä stressitasoni oli oman kokemukseni mukaan kuitenkin laskenut ainakin puolella ja siitä huolimatta kaikki juoksevat asiat, taloutta ja uusia työsopimuksia myöten, olivat reilassa.


Ajattele sitä, mitä haluat - älä sitä, mitä et halua!

Yleensä on helpompi ajatella sitä, mitä ei halua, kuin sitä, mitä todella haluaa. Ajatukset lähtevät helposti askartelemaan kauhuskenaarioiden parissa tai kiertämään kehää ikävien asioiden ympärillä.

Salaisuus-ajattelun tärkein lähtökohta on kuitenkin tämä: "Vetovoiman laki ei ymmärrä kieltosanoja eikä erota hyviä asioita pahoista. Se vastaanottaa ajatuksesi ja antaa sinulle juuri sitä, mitä ajattelet."

Jos keskität kaiken energiasi ja voimasi ikäviin ajatuksiin, ne alkavat vetää ikäviä tapahtumia puoleensa. Samoin tapahtuu jokaiselle negaation kautta tehdylle toiveelle. Jos esimerkiksi ajattelet, että ”toivottavasti rakkaani ei petä minua”, vetovoiman laki kuulee sen toisin. Silloin pyydät itse asiassa, että ”toivottavasti hän ja kaikki muutkin pettävät minut”.

Odotukset ovat tehokkaasti puoleensa vetävä voima. Salaisuus lähtee siitä, että ajatuksista tulee totta. Mutta on mahdotonta tuntea kielteisiä tunteita ja ajatella samalla myönteisiä ajatuksia. Keskity siis siihen, mitä haluat! Tunne niitä tunteita, joita toiveen toteutuessa tuntisit. Jos esimerkiksi tahdot laihtua, älä keskity laihduttamiseen, vaan ihannepainoosi ja siihen, mitä tunteita se sinussa herättää. Kutsu toteutunut toiveesi luoksesi.

Hallitsemalla ajatuksesi voit tehdä itsestäsi juuri sellaisen, kun olet aina halunnut olla, ja saada elämääsi juuri ne asiat, joita olet aina toivonut. Tämänhetkiset ajatukset luovat tulevan elämäsi, sillä se, mihin keskityt, toteutuu.

Ajatusten kontrollointi ei ollut ollenkaan niin helppoa kuin luulin, mutta totuin tapaan nopeasti. Turhalla suremisella ja ongelmien veivaamisella pilaa vain oman päivänsä, joten itsepintaisesti käänsin kesän aikana jokaisen turhan huonon ajatuksen ainakin varovaisen toiveikkaaksi, jos en parempaan pystynyt.

Joutuessani pohtimaan koko ajan vain niin sanottuja parhaita toteutumisoptioita, ne alkoivat myös toteuttaa itseään: huonoja vaihtoehtoja ei ollut tarjolla. Minusta tuli ehdoton optimisti. Lopetin myös tietoisesti murehtimisen muutamasta ylimääräisestä kilostani ja sanoin itselleni aina ulos lähtiessäni, että näytänpä hyvältä tänään. Loppukesästä tunsin itseni aivan ylenpalttisen onnelliseksi vailla mitään erityistä syytä.


Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa?

Rhonda Byrne varmasti repisi pelihousunsa moisesta sananlaskusta! Suomalaiset on opetettu uskomaan, että kaikilla asioilla on nurja puoli. Mutta hyviä asioita kuuluu tapahtua meille jokaiselle. Ja niitä tapahtuu, jos annamme niiden tapahtua.

Saiko salaisuus siis muutoksia aikaan elämässäni? Sai – rentouduin ja aloin aidosti uskoa, että elämä kantaa jatkuvasti siitä stressaamattakin. Olen nyt yleisesti ottaen paljon paremmalla tuulella ja itsetuntonikin on kohonnut. Ja kun pelko ei enää estänyt uskoa, myös pitkäaikainen haaveeni toteutui.

Vuosikausia olen puhunut ystävilleni kuinka ihanaa olisi asua vuosi Espanjassa. Mutta aina on ollut työ ja opinnot ja asuntolaina ja niin monta muuta syytä, joiden vuoksi en ole uskonut itsekään, että pystyisin tai uskaltaisin lähteä. Viime keväänä vaihdoin ajatuksissani mutkujen ja sitkujen paikalle ”kun”, ”nyt” ja ”syksyllä”. Päätin, että lähden. Ja kas kummaa, asiat järjestyivät! Yksi kerrallaan jokainen pieni yksityiskohta taipui tahtooni aivan itsestään.

Syksyn lähentyessä mieleeni yritti hiipiä suomalaisiin istutettu peruskielteisyys: ”Tämä ei voi mennä näin helposti, tässä on oltava jotain vialla...”. Mutta kun nyt istun terassillani Ciudad Quesadan pimenevässä yössä, tajuan, että minä ajatuksineni olen ollut itseni suurin vihollinen.

Toki tämä kaikki voi olla pelkkää hyvää sattumaakin. Mutta epäilen.

kommentit

Totta tai tarua, uskon asia tai ei niin siitä olen varma, että positiivinen ja myönteinen ajattelu ei koskaan voi satuttaa itseä eikä muita :) Maailmassa on niin paljon skeptisyyttä ja "mitä jos" ihmisiä etten voi uskoa, että jos ajattelet hivenenkin positiivisemmin se olisi joltakin pois :)

>Katjuska Pe, 2013-08-02 13:17

Murphyn Kirja Alitajuntasi voima on yksi parhaita. Hyllyssäni se on ollut jo 20 vuotta, olen lukenut sitä vuosien varrella, kuten Salaisuus-kirjaakin, mutta viime syksynä kun olin taloudellisessa ahdingossa, aloin tosissaan tehdä ajatustyötä. Halusin saada helpotusta lainojeni ja velkojeni maksuun, pitää lomaa kerrankin(olen yrittäjä), matkustaa, ilahduttaa ystäviäni ja lapsiani eikä tarvitsisi elää kädestä suuhun.
Tein ajatusmallin josta pidin kiinni, kiitin kuin se olisi jo tapahtunut. Tunsin, miltä tuntuu kun se on tapahtunut.
Meni muutama kuukausi - voitin nettikenossa 25000e! Sain aivan kaiken sen, mitä olin toivonutkin. Toimii!!!

>Marilinda Ma, 2014-03-03 13:53

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä