Treenaa itsesi onnelliseksi

Onnellisuus. Kuva: adventurousdesignquest.blogspot.com

Tutkimusten mukaan 40 prosenttia ihmisen onnellisuudesta on hänestä itsestään kiinni. Mielen treenaamista voi monessa mielessä verrata kehon treenaamiseen. Samalla tavoin kuin kehomme ovat erilaisia, niin myös mielemme peruslaatu on jokaisella omanlaisensa. Se kuinka perusonnellisia olemme, määräytyy jo geeneissämme.

50 prosenttia "onnenkoostumuksesta" on geneettistä. Tämä selittää sen, miksi saman vastoinkäymisen kokeneista yksi voi olla täysin murtunut pitkään ja toinen on jo vähän ajan kuluttua onnellinen, aivan kuin vastoinkäymistä ei olisi sattunutkaan. 

Usein syytämme ympäröiviä olosuhteita tai tapahtumia siitä, miksi emme ole onnellisia, mutta niinhän se ei mene.

  • Ulkopuoliset olosuhteet selittävät vain kymmenen prosenttia onnellisuudestamme.  
  • 40 prosenttia onnellisuudestamme on meidän omissa käsissämme.

 

Siispä treenaamaan! Aloita testaamalla oma onnellisuutesi: tee onnellisuustesti

  • Tunnista onnellisuus ja selätä onnenesteet

Muistele elämääsi taaksepäin. Missä kohdassa oivallat olleesi onnellinen?

Minä joudun palaamaan aina siihen hetkeen, kun 7-vuotiaana elin mummolassa vapaata Peppi Pitkätossun elämää.

Kysy itseltäsi, mitkä asiat tekivät olosi onnelliseksi. Kelaa sitten elämääsi eteenpäin. Missä kohdassa tunnistat kadottaneesi onnellisuutta?

Minä siirryn kymmenen vuotta eteenpäin. Olen 17-vuotias ja Peppi Pitkätossu on muuttunut yksin selviytyväksi taistelijaksi.

Kysy itseltäsi, mitkä asiat tekivät olostasi onnettoman?

Minä olen alkoholistiperheen esikoinen. Olen siis saanut "treenata" selviytymistä vaikeissa olosuhteissa. Tästä on muodostunut toimintamalli, jota toteutan vielä aikuisenakin. Onnen esteeksi muodostuu yleensä jossain elämänvaiheessa muodostunut selviytymismalli. 

  • Ota omat vahvuutesi käyttöön 

Selviytymismallit syntyvät vahvuuksistamme. Yliviljeltyinä ne kuitenkin kääntyvät meitä vastaan. On hienoa, että ihminen auttaa muita, mutta ei ole hienoa auttaa muita, niin että unohtaa itsensä. Tiedäthän tämän, kiltti tyttö -syndrooman. 

Palaa takaisin siihen aikaan, kun tunnistit olevasi onneton. Ota nyt käyttöösi omat vahvuutesi. Jos olet auttaja, miten auttaisit tätä onnetonta minää löytämään sen onnellisuuden, jonka tunnistit aiemmin?   

  • Tee onnellisuuden aarrekartta

Toiveilla on taipumus toteutua. Istu alas, ota paperiarkki, aikakauslehtiä ja kynä tai vaikka värikyniä. Lähde hahmottelemaan paperille omaa onnellista maailmaasi. Mitä asioita siinä on? Kirjoita, leikkaa kuvia tai piirrä.   

Kun olet tehnyt oman aarrekarttasi, laita siihen tarkistuspäivämäärä parin kuukauden päähän. Teipaa aarrekarttasi näkyvälle paikalle,esimerkiksi makuuhuoneen seinälle, josta näet sen aamulla herättyäsi, tai vaikka jääkaapin oveen. 

Aarrekartan perusidea on avata silmät näkemään mahdollisuuksia - onnellisuuden mahdollisuuksia. Onnellisuutta kannattaa harjoittaa. Tutkimusten mukaan vitutus lyhentää elinikää ja kyllä, vitutukseen voi jopa kuolla.

Kirjavinkkejä: Antti S. Mattila, Pekka Aarninsalo: Onnentaidot; Robert Holden: Be Happy; Arto Pietikäinen: Joustava mieli – Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta

kommentit

Enpä ole aikaisemmin törmännyt Ylen sivuilta sanaan "vitutus". Onko se nykyisin ihan hyväksytty termi? Ellen pahasti erehdy, sanalla "vittu" yhä viitataan naisten sukupuolielimiin. Sen lisäksi sitä käytetään jokapäiväisessä elämässämme hyvin vahvasti kirosanana. Onko sana nykyisin irroitettu sen alkuperäisestä merkityksestä vai onko Yle:stä tullut asiaton?

>Hmm... Ma, 2011-10-03 21:35
Hmm... kirjoitti:

Enpä ole aikaisemmin törmännyt Ylen sivuilta sanaan "vitutus". Onko se nykyisin ihan hyväksytty termi? Ellen pahasti erehdy, sanalla "vittu" yhä viitataan naisten sukupuolielimiin. Sen lisäksi sitä käytetään jokapäiväisessä elämässämme hyvin vahvasti kirosanana. Onko sana nykyisin irroitettu sen alkuperäisestä merkityksestä vai onko Yle:stä tullut asiaton?

Aivan samaa mietin... Voisiko toimittaja vastata?

>Äiti Vantaalta Ti, 2011-10-04 12:37

nykyään ei enää viitata naisten sukupuolielimiin, jolla on ihan uudet sanat. se on tunne tila. ei kyl onnellinen tunne tila. naisten sukupuolielin taas viittaa onnellisuuteen, kuten synnytys, orgasmi yms.

>onni Ti, 2011-10-04 14:31

Ylen aamu-tv 9.3. 2012. Mainio juttu tutkia suomalaisten elämää siis vitutusta?!

Yle ainakin osaa omilla sivuillaan tehokaasti lyhentää ihmisikää.
Sivustoilta vaikea ja hankala löytää asiaa ja jos löytää, niin
ovat jo vanhana arkistoitu ja saavuttammatomiin.

Olisin niin mielelläni tehnyt "onnellisuus testin".
Mutta aivan ilokseni raotan onneni verhoa teille hyvät suomalaiset...

Aamu valkenee, aurinko paistaa vaikkei sitä näy, olen riettaan "happy" siis suomalaisena miehenä (poikamies) olen hyvin onnelinen.
Onnellisuuteni salaisuus: kierrän kaukaa sukulaiset, "tyrkky ystävät", dissaavat naiset että miehet, ja rahaa kärkkyvät "hyenat...lista on pitkä....

Yksinkertaisesti elän henkisesti rikasta, antoisaa elämää...blokkaamalla siis pois ne harmittavat osaset, niin you know..
Yksinkertaista, jos on VARAA.

Herra O

>Herra O Pe, 2012-03-09 07:32

40+ 10 = 50, missä on toinen puoli onnen tekijöistä?

>ihmettelijä Ti, 2011-10-04 05:55

50% geneettistä + 40% itse pystyy vaikuttamaan + 10% ulkopuoliset tekijät = 100%. Niinhän tekstissä sanotaan aivan suoraan.

>Luetun ymmärtäjä Ti, 2011-10-04 12:05

Esimerkit tunnista onnellisuutesi kohdassa avasivat aihetta ja toivat jutun lähemmäksi lukijaa. Kiitos omakohtaisuudesta.

>Lukija Ti, 2011-10-04 12:46

Kyllä vitutus on tässä artikkelissa irrotettu alkuperäisestä merkityksestään ja sitä käytetään ilmaisemaan erittäin suurta harmitusta. Mikähän voisi olla vastaavan vahvuinen ilmaisu?

>Seija Aunila Ti, 2011-10-04 16:05

Vitutus on slangia, ei uutisartikkeliin sopivaa kieltä. Ja eiköhän se ole toimittajan tehtävä keksiä sopivat synonyymit ja asialliset sanat tunneilmaisuilleen.

Kannattaisi Aunilan kysyä pomoltaan missä hyvän maun (tai toimittajan uskottavuuden) raja kulkee, kun ei sitä itse kerran vielä tiedä.

Kaiketi enemmän kuitenkin kummastuttaa, että Yle yleensäkään julkaisee tällaista tekstiä. Meni uskottavuus kertaheitolla. Eihän siellä kukaan ota vastuuta siitä millaista tekstiä päästetään julkisuuteen; ei toimittaja (puolustellen tekoaan), eikä toimitus (antaen tämän artikkelin olla edelleen netissä ja korjaamatta).

>No huh huh Ke, 2011-10-05 05:57

Harmillista, että vitutus-sana vie huomion jutun päätehtävältä - onnellisuuden treenaamisen opiskelulta.

Olotila ei ole uutispalvelu eikä tämä juttu ole uutisartikkeli. Olotilassa tehdään juttuja tavallisille ihmisille vertaisella tyylillä, arkisesti asioita käsitellen. Sanavalinnalla on toimituksen hyväksyntä - oli vitutus sanana sitten alatyyliä, slangia tai puhekieltä.

Onnellisuuden tai hyvän olon vastakohtana vitutus kuvaa mielestämme hyvin sitä olotilaa, missä silloin tällöin elämme ja olemme, suurin osa meistä.

t. Olotilan toimitus

>ullav To, 2011-10-06 08:18

Vittu- ja vitutus-sanan käyttö merkitsee aina häiriötilaa kielenkäytössä. Tällaisella yleisellä sivustolla odottaisi asiallista kielenkäyttöä, eikä mitään puberteetti-ilmaisuja.

>Jake Ma, 2011-10-17 07:19

Oman onnellisuutensa osatekijöihin ja elementteihin voi tutustua myös kursseilla. Se 40% onnellisuudesta on omien valintojen tulosta. Siis huimat mahdollisuudet vaikuttaa omaan tyytyväisyyteensä!
https://www.facebook.com/event.php?eid=245495952148722

>Tuija Tähtinen La, 2011-10-08 18:07

Voe voe .. kyllä te negatiiviset ihmiset ootta sanaan tarttuvaa sorttia ... luitteko miten kiva ja asiallinen kirjotus muuten oli? Ite tykkään että asioista kirjotellaan kuten me niistä puhutaan. Vai pitäskö täällä kaunistella asioita. Äläkää kehatko isot ihmiset!

Lisää tämmösiä juttuja! KIITOS TOIMITUS <3

>Aikaansa seuraava immeinen Ke, 2011-10-12 18:21

Juuri he, jotka kiinnittävät huonionsa pikkutarkkoihin yksityiskohtiin tai muuten ns. Nussivat pilkkuja, tekevät elämästään keskimääräistä onnettomamman.
Ja joo, huomauta vaan kirjoitusvirheistä, jos se mUka tekee sinut onnellisemmaksi, itse en moisesta piitta... :)

>Lonti Ke, 2011-10-12 18:47

Jos ei olisi tuota onnellisuuteen taipuvaista geeniperimää, niin melkein saattaisi alkaa vituttaa itseäni tuo, että artikkelin vitutus-sana alkoi vituttaa joitain enemmän kuin onnellisuuden sanoma onnellistuttaa. Ehkä kaikkien ei siis ole välttämätöntä tehdä koko onnellisuustestiä, testitulos tulee selväksi jos tuo sanavalinta jo vituttaa. Olen toki itsekin sivistyneen kielenkäytön kannalla ja joutunut muillekin sitä muutaman kymmenen vuotta opettamaan ammattini puolesta, mutta tässä tekstissä minua ei sanavalinta häirinnyt lainkaan. Hyvä artikkeli ja varmasti totta. Eikä muuten vituta lainkaan. =)

>Melkein onnellinen To, 2011-10-13 08:15

Vitutuksesta: Toimittaja on käyttänyt tässä retorisena tehokeinona ilmausta, jonka on olettanut olevan lukijoille tuttu. Kielikuvan luoja on Paavo Väyrynen, joka lausui vuonna 1994, pudottuaan presidentinvaalin toiselta kierrokselta: "Voiko vitutukseen kuolla?"

>paavo Su, 2011-10-16 00:44

Älkää ihmiset takertuko sanoihin. Poimikaa ennemmin tästä jutusta oleellinen sanoma.

>Asser Ma, 2011-10-17 10:09

Siinä haastattelussahan todettiin, että alustavassa kyselytutkimuksessa sekä miehet että naiset olivat valinneet vitutuksen ja harmituksen parhaiten kuvaavaksi termiksi, kun kohdataan arjen vastoinkäymisiä...

>Kuulolla Pe, 2012-03-09 10:18

lisää kommentti

linkit

kysely

Oletko onnellinen?

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä