Kateudenpuuskat kuuluvat elämään, jäytävä kateus ei

Kateudesta on hankala puhua, koska se paljastaa liikaa itsestämme. Se paljastaa, mistä kuvittelemme olevamme paitsi tai mihin kuvittelemme olevamme riittämättömiä ja kykenemättömiä. Esimerkiksi koko Facebook itsessään on yksi iso kateudenpesä.

Kateuden vallassa olevan ihmisen on vaikea suhtautua itseensä myönteisesti. Kateus myös hävettää. Kateellisen mielen valtaavat epäonnistumisen tunteet, ja tarpeeksi kovan kateuden vallassa aletaan etsiä vikoja ja epäkohtia toisesta. 

On helppo sanoa, että kateus on myös eteenpäin vievä voima. Kateellisena herää haluamaan hyviäkin asioita: haluan kehittää itseäni, haluan tehdä jotain paremmin ja kyllä, minäkin haluan pitää oikeuksistani kiinni! Positiivinen kierre on tavallista kateudenpuuskille, kateuden tunteille, joista pääsee suht helposti yli.

Mutta jos kateus jäytää pitkään, tarvitaan apua. Miten hallita kateutta – vai pitäisikö se nujertaa kokonaan?

  • Ajoittainen kateudentunne on ok ja inhimilliselle ihmiselle tyypillistä. Kaikki ovat välillä kateellisia.
  • Kukaan ei ole täydellinen mutta kenenkään ei myöskään pidä verrata itseään koko ajan muihin. Realisti saa olla - ja siihen kuuluu epätäydellisyys.
  • Kiinnitä huomiota erilaisuuden arvostamiseen töissä ja missä tahansa liikutkin. Aina ei ole parempaa tai huonompaa, on vain erilaista. Aina ei tarvitse arvottaa, voi vain todeta asianlaidan.
  • Mitä varmempi on siitä mitä haluaa, sitä vähemmän haluaa sitä mitä joku toinen haluaa (tai itse asiassa mitä luulee hänen haluavan).
  • Kun itsetunto on tarpeeksi vahva, ei tarvitse todistella itselle tai muille saavutuksiaan. Näin negatiivisen kateuden kierre ei ehkä synnykään, tai se kuihtuu.
  • Kun tunnustaa hyvät asiat toisessa ihmisessä ja kun kykenee ihailemaan asioita ympärillään, antaa myös itselleen mahdollisuuden kehittyä.
  • Tarvitsevatko elämänarvoni päivitystä? Mitkä asiat elämässä ovat oikeasti kadehtimisen arvoisia?

Kateudenpuuskat kuuluvat elämään. Kuva: Anton Belovodchenko, stock.xchngLähde: Susanna Lundell, Kateus työyhteisössä. Työterveyslaitos 2008.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä