Rauhoita negatiiviset tunteet joogalla

Rauhoita negatiiviset tunteet joogalla. Kuva: stock.xchng

Jooga tarjoaa muutamia oivallisia vinkkejä kuormittuneen mielen hoitoon. Joogassa pyritään nimittäin saavuttamaan mielenrauha.

Ihmismieli on kuin apina, joka vilistää puun oksalta toiselle. Kehon on vaikea pysyä vilkkaan mielen vauhdissa. Kun tämä raivopäinen apina vilistää riittävän pitkään, niin kehokin uupuu - selkä niksahtaa, päänsärky jomottaa ohimoissa, vatsassa polttelee, eikä päätöksen tekokaan ole enää terävimmillään. 

Joogaopettaja Eeva Koistinen kiteyttää tilanteen:

- Hälyisen mielen päätökset ovat menneisyyden heijastumia.

Mielen voi rahoittaa, mutta ei väkisin. Jooga perustuu toistoon. Kun tekee usein harjoituksia, niin niiden hyvät vaikutukset jäävät kehon muistiin. Samalla tavalla kuin huonot tavat ovat jääneet kehon muistiin. Ne oireilevat sitten selkäkivuilla tai päänsäryllä.

Joogavinkit "apinamielen" rauhoittamiseen:

1. Kun hermostut, keskity hengittämiseen. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Älä reagoi välittömästi.   

2. Meditoi illalla ennen nukkumaan menoa. Istu sängyssä tyynyn päällä risti-istunnassa. Sulje silmät. Aseta kädet polville kämmenet auki. Hengittele rauhallisesti vatsahengitystä. Jos ajatuksia tulee anna niiden tulla ja mennä, älä takerru ajatuksiin. Kun tunnet, että hartioittesi jännitys poistuu ja pystyt olemaan hetken ilman ajatuksia, voit paneutua nukkumaan.

3. Elä tässä hetkessä. Koska et voi muuttaa mennyttä, etkä tiedä tulevaa, voit vain elää tässä hetkessä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta joka kerta kun oivallat tämän tosiasian, niin myös kehosi oivaltaa sen.  

4. Harjoittele muutama joogaliikesarja. Toista harjoittelemasi sarja joka aamu muutaman kerran. Aamun joogasarjan voi tehdä seisaaltaan. Siihen olisi hyvä kuulua kiertoja ja avaavia liikkeitä. Ohjausta joogasarjaan olisi aluksi hyvä hankkia joogatunnilta.  

kommentit

Satunnainen meditoija

Meditointia voi harrastaa missä vaan ja milloinka vain.

Meditaatio

Meditaatiolla voidaan tarkoittaa monia asioita. Toisille se voi olla keino löytää sisäinen rauha ja hiljaisuus. Toisille taas se voi olla tapa kokea olemisen ja rakastamisen hurmio. Joillekin toisille se voi olla henkinen tie valaistumiseen ja totuuden oivaltamiseen. Meditaatio on sisäinen kokemus, joka on jokaiselle ihmiselle yksilöllinen ja ainutlaatuinen.

Meditaatio on helppoa ja luonnollista meille jokaiselle. Olemme kaikki kokeneet sen joskus, tuon maagisen hetken, kun maailma oli kaunis ja ihmeellinen. Olemme vain unohtaneet tuon luonnollisen kokemuksen, unohtaneet polkumme sinne. Me voimme löytää tuon kokemuksen uudelleen tietoisesti, ja astua tuohon kokemiseen tilaan niin halutessamme.

Myös sinä voit löytää meditaation, ja kokea tämän elämän ihmeellisyyden. Voit kokea sisäisen hiljaisuuden ja rauhan. Voit kokea tietoisuuden, ja kaiken kanssa yhtä olemisen hurmion. Voit kokea kaiken sen rakkauden, jota olet aina halunnut kokea, ja eheyttää oman sydämesi. Meditaatio on myös avain totuuteen, ja olemassaolon salaisuuksien oivaltamiseen. Meditaation avulla voit viimein ymmärtää elämän ja olemisen mysteerejä.

Tie sinne on olemassa meissä kaikissa, meidän sisällämme. Kaikki meditaatiomenetelmät ovat vain keinoja saavuttaa tuo kokemus tietoisesti. Ne ovat meidän porttimme ja avaimemme meditaation rajattomaan maailmaan. Tuo tila on olemassa kaikissa meissä, ja se on aina avoinna kaikille meille. Voit milloin tahansa astua sinne, ja kokea olemisen kauneuden. Tie sisälläsi on aina auki sinulle.

Astu tälle rajattomalle polulle. Astu mahdollisuuksien maailmaan, ja koe meditaation ilo ja hurmio. Meditaatio on avain kaikkiin oviin, se on tie kaikkien ihmisten sydämiin. Avaa ovi sisimpääsi, avaa ovi kaikkeuteen, ja koe olemisen kauneus ja ihmeellisyys.

>Meditointi . La, 2011-04-09 15:04

Paljon hienoja jopa yleviä sanoa. Lähes kaikessa olen samaa mieltä, mutta lisään silti että meitä ihmisiä on monenlaisia eli kaikille meditointi ei sovi. Meditoititekniikoita on lukuisia. Osa metodeista on hyvin voimakkaita ja taitamattomissa käsissä jopa vaaraksi harjoittajan mielenterveydelle. Säännöllinen meditointi kannattaa aloittaa mieluiten kokeneemman harjoittajan/opettajan tai ryhmän opastuksessa.

Meditointi on ennen kaikkea sisäinen kokemus. Sen ylenmääräinen sanallinen kuvaaminen ja maalailu vie helposti harhaan ja fantasiamaailmaan, ei todellisuuteen. Paras ja ainoa konsti selvittää mistä siinä on kysymys, on istua alas ja kokeilla. Kärsivällisyyttä kannattaa varata mukaan.

>Zenbuddisti To, 2011-09-15 18:43

Tämä on aivan totta. Ja onnistuu mainiosti myös joogakurssilla, kunhan se on esim. astangajoogaa, joka on erityisen rauhallista ja rentouttavaa.

----------
http://www.joogarita.fi

>Janne Miettinen Pe, 2011-12-09 14:05

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

kysely

Missä tilassa mielesi on?

Joogaharjoituksen osa-alueita

Yama - sosiaaliset käyttäytymisohjeet: 

  • Ahiṃsā - väkivallattomuus (sananmukaisesti "ei-tarkoituksellinen-vahingoittaminen")
  • Satya - totuudellisuus
  • Asteya - varastamattomuus
  • Brahmacarya - elinvoiman säästäminen (sananmukaisesti "jumaluuden havaitseminen kaikessa")
  • Aparigraha - kohtuullisuus (ahneudettomuus; sananmukaisesti "ei-ylellisyys")

 

Niyama - yksilölliset harjoitusohjeet:

  • Śauca - sisäinen ja ulkoinen puhtaus
  • Saṃtoṣa - pyrkimys mielen tyytyväisyyteen
  • Tapas - itsekuriharjoitukset
  • Svādhyāya - henkisen filosofian opiskelu
  • Īśvarapraṇidhānā - korkeimman tietoisuuden tavoittelu

Lähde: Wikipedia

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä