Kenkä kerrallaan maailmasta kauniimpi ja parempi paikka

Iron High -kengät by Emmi Malmström ja Jesse Sipola. Kuva: Daniela Talvitie

Emmi Malmströmin värikkäitä uniikkeja kenkäluomuksia on nähty viime vuosina näytöksissä, lehtien sivuilla ja televisio-ohjelmissa. Meriitteihin lukeutuu myös Andiamo-ketjun suunnittelukilpailun voitto vuodelta 2010. Nyt nuori suunnittelija on uusien haasteiden edessä: ensimmäinen tehdasvalmisteinen mallisto on tekeillä.

Emmi opiskelee viimeistä vuottaan jalkinemuotoilua Wetterhoffin maineikkaalla linjalla Hämeen ammattikorkeakoulussa. Koulun pajassa hän on oppinut tekemään kenkiä käsin. Suomessa uraa ei voi kuitenkaan rakentaa käsityön varaan, niin hidasta ja työlästä käsin valmistaminen on. Työvaiheita on jopa 250.

- Käsin voi Suomessakin tehdä vaikka minkälaisia kenkiä, mutta tehdasvalmistuksessa raja tulee vastaan, harmittelee Emmi. 

Mallisto valmistuu Alicantessa

Koska kotimainen jalkineteollisuus on viime vuosina vähentynyt merkittävästi, pienelle sarjalle persoonallisia naisten kenkiä ei ole tehdasta. Valmistaja piti etsiä ulkomailta.

- Yhteistyökumppani löytyi Espanjan Alicantesta. Vaikka valmistusmaa ei ole Suomi, se on kuitenkin toinen EU-maa. Espanjassa on helppo käydä ja kuljetusmatkat ovat verrattain lyhyitä. Alicanten alueella on satojen vuosien perinne kenkäalalta ja kaikki materiaalit tulevat lähiseudulta, Emmi kertoo.

Halvemmalla valmistajia olisi löytänyt kauempaa, mutta Emmille on tärkeää tietää, että kenkien viimeistellyn ulkonäön lisäksi myös tuotantoketju on kunnossa. 

- Voin mennä illalla rauhallisin mielin nukkumaan, kun tiedän, millaisessa paikassa suunnittelemani kengät tehdään, ja ketkä niitä tekee, hän iloitsee. 

Ensimmäinen Espanjassa tehty mallisto valmistuu toukokuussa ja tulee myyntiin nettikaupan lisäksi ainakin muutamiin Helsingin keskustan putiikkeihin. 

Tulevaisuudessa nuori suunnittelija aikoo pärjätä monipuolisuudella: Kenkien lisäksi Emmillä on jo nyt ideoituna ja tekeillä laukkuja, asusteita ja koruja.

Emmi Malmström - kenkäsuunnittelija. Kuva: Yle.

Koulun jälkeen yhteistyö on voimaa 

Oman tehdasvalmisteisen malliston lisäksi Emmi Malmström haluaa jatkaa uniikkien mallien tekoa jatkossakin, sillä se tarjoaa suunnittelijalle mahdollisuuden leikitellä sekä toteuttaa ideansa nopeasti. Koulussa Wetterhoffin kenkäpaja on tarjonnut tilat ja koneet kenkien tekemiseen käsin, mutta valmistumisen jälkeen koittavat haasteelliset ajat: Mistä kalliit koneet, joita tarvitaan eri työvaiheisiin? Entä tilat, joihin isot koneet mahtuvat? 

Emmin ratkaisu olisi suomalaisten suunnittelijoiden välinen yhteistyö. Jokainen tekijä ei tarvitse koneita omakseen, joten tekijät voisivat yhdistävää voimansa. Pienessä maassa verkostoitumalla pystyy muutenkin saavuttamaan yhdessä enemmän. 

Alkuvuodesta 2013 Suomen Kulttuurirahasto myönsi Emmille ja neljälle muulle nuorelle suunnittelijalle apurahan yhteisen työtilan perustamiseen. Apuraha mahdollistaa työtilan vuokraamisen sekä tarpeelliset laitehankinnat. Helsingin ydinkeskustaan syntyy siis pian kenkäalan tulevaisuuden toivojen yhteinen verstas ja ideahautomo.

Katso Emmi Malströmin haastattelu Puoli seiskasta, kohdasta 00:12:05

kommentit

kenkä ei olekoskaan liikaa aisella.
ja se että niitä jotain erikoisi saajalkaansa vaiik 1e.-100e
ja kun ne huomataan vau ja se että niitä ei ole jokaisen kintuissa samalaisia

>eliisa Pe, 2013-03-15 11:49

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä