Ihan tavallisia tissejä

Ihan tavallisia tissejä. Kuva: Minna Dufton, YleStradan kuvauksissa päädyin maskeeraaja ja body painting -taiteilija Riina Laineen malliksi vartalonmaalaukseen. Juttumme käsitteli vartalonmaalausta taiteena, mutta sai niin minut kuin toimituksen naisetkin keskustelemaan laajemmin siitä, mikä meidän suomalaisten naisten suhde omaan vartaloon oikein onkaan. Mikä niissä ihan tavallisissa tisseissä oikein mättää?

Voisi kuvitella, että me saunassa puoli elämäämme viettäneet suomineidot suhtautuisimme mutkattomasti omiin vartaloihimme. Vaan ei!

Vuodesta toiseen raikaa sama virsi ja keskustelu siitä, miten meidän tulisi hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme. Vakuutamme tyttärillemme, että he ovat hyviä ja arvokkaita sellaisina kuin ovat (niin kuin ovatkin!) ja painelemme sitten muokkausjumppaan. Raskausarpivoidetta ostamaan. Kuivakuppaukseen. Rintojen alipainekäsittelyyn. Kauneusleikkaukseen. Geelirintaliivithän meillä olikin jo.

Miksi vakuuttelut eivät tepsi?

En tunne yhtään naista, jonka mielestä omassa kropassa ei olisi edes jotain pientä viilattavaa. Tarttis olla vähän pienempi takapuoli, isommat - eiku pienemmät! - rinnat, pikkasen tosta vyötäröltä pois ja... No, kyllä te tiedätte, miten tää menee!

Pienirintainen on vakuuttunut, että itsetunto kohenisi oleellisesti muutamalla lisädesillä, kun taas isojen rintojen omistaja haaveilee kateellisena juoksemisesta ja rintaliivien ostamisesta tavalliselta alusvaateosastolta. Minäkin pärjäilen omieni kanssa, mutta toivon kyllä, että jälkipolveni välttyvät tämän mittakaavan povelta - ja teinipoikien hysteeriseltä kiinnostukselta ja puseron sisään kurkkimiselta, aikuisten miesten äkillisiltä tarrautumisilta raitiovaunussa ("ei voi olla aidot!") ja niskakivuilta. Joko manitsin ne herrasmiehet, jotka tervehtivät rintojani?

Millä meidän naiset saataisiin ihan oikeasti hyväksymään itsemme niissä kaikissa valloittavissa muodoissa, joissa ilmenemme?

Auttaisiko Ajankohtaisen Kakkosen suuri tissi-ilta? Käydään keskustelu jo nyt!

Murehtimisesta luopumisesta vapautuvalla energialla luulisi saavan aikaan vaikka ihmeitä: siskot, vapautetaan energiat!

Tuulianna Tola saa vartalonmaalauksen perjantaina 18.10. Stradassa TV1:ssä klo 21.30 alkaen.

kommentit

Alkuasukasheimoissa, joissa niin miehet kuin naisetkin kulkevat ilman paitaa, rinnoilla ei ole lainkaan seksuaalista merkitystä. Kuinka ihanan vapauttavaa olisi elää sellaisessa yhteiskunnassa (paita päällä tosin ;)! Itselläni on myös isot rinnat ja olen jo luovuttanut itseni kanssa - en koskaan tule pitämään rinnoistani. Onneksi on kuitenkin enenevässä määrin hetkiä, etten huomaa rintojani ollenkaan. Olen myös ollut onnekas, sillä herrasmiehet eivät ole koskaan tervehtineet rintojani. Koulustakin muistan vain yhden hätäisen hipaisun. Uneksin myös kulttuurista, jossa ei tarvisi käyttää rintaliivejä. Rintaliivit aiheuttavat suunnattomasti kipuja. Miksi ne piti keksiä?

>Elise To, 2013-10-17 18:55

Itse asiassa rinnoilla ei ole meidänkään kulttuurissamme nimenomaan naiselle välttämättä seksuaalista merkitystä. Kaikki eivät pidä siitä, että niitä kosketellaan seksissäkään. Minusta on surullista, jos niin moni nainen ajattelee, että rinnat ovat olemassa miestä varten ja suree niiden kokoa tai menetystä syöpäleikkauksessa juuri miehen takia. Minua harmittaa vain se, että valmisvaateteollisuus olettaa laihalla xs-kokoisella naisellakin olevan melkoiset ryntäät ainakin päätelleen siitä, että paitapuseroihin jää aina ruma pussi eikä bleisereistä kannata haaveillaakan.

Eikä muuten rintaliivejä ole mikään pakko käyttää, jos ilman niitä on parempi olla. Minä olen huomannut, että vaikka rintani ovatkin pienet, etenkin liikunta on epämiellyttävää ilman tukea.

>Tirppa Ke, 2013-10-30 17:44

Niimpä niin...

On se niin helppoa puhua avoimesti, että mikä näissä tisseissä nyt on niin ihmeellista kun omistaa tuollaiset jumalaisen kauniit hillomunkit.

Se nyt vaan on fakta, että erittäin harvalle naiselle on suotu kauneutta rintoihin sillä mitalla mitä toimittaja Tolalle on. Onnea vain rintavarustuksen muodosta ja koosta, on kyllä todella hyvät tissit, ei ihan "ihan tavalliset"...

Ehkä naiset unohtavat välillä sen, että ketkä niitä tissejä yleensä tuijottavat, eli miehet. Evoluutio on taas meille muovannut kohtuullisen hyvän filtterin hyvistä ja huonoista tisseistä, tämä tietysti ohjaa parinvalintaa ja huomiota saa helpommin toimittaja Tolan kaltaisilla maitorauhasilla. Toki on kysymys kokonaisuudesta ja kaunis nainenhan muutenkin on kyseessä. Sitä helpompi tietysti olla kameran edessä alastomana hyvällä itsetunnolla kuin ylipainoisen lattarintaisen kanssasiskon...

Mutta ei siinä. Hyvät oli tissit niinkuin jo tuli todettua. Se kai tästä jäi päällimmäisenä mieleen. Kiitos siitä, ei tuollaista paria näe edes miestenlehdissä joka numerossa.

Toivottavasti näytät lapsiparalle hänen täytettyään 18-v, että äitistä tehtiin tällainen televisio ohjelma silloin ja silloin. Tosin näin internetin aikakautena eiköhän ne koulukaverit tänkin joskus kaiva netin syövereistä ja kiusaa ihan riittävästi koulussa äitin tisseistä. Onneksi yhteiskunta pitää ruodussa :)

>Tissimies La, 2013-10-19 01:01

Ehkä miehet unohtavat, mitä varten ne tissit ovat olemassa: vauvoja. Ja täytyy miehen olla pikkuisen tyhmä, jos parinvalintaa todella ohjaa tissien koko! Älykkäät ja lattarintaiset naiset ovatkin sikäli onnellisessa asemassa, että jos ja kun heilläkin on seksielämä ja kumppani, he voivat olla täysin varmoja, että mies on valinnut heidät muista syistä kuin pelkäksi ruumiillisen himon kohteeksi. En yhtään kadehdi isorintaisia naisia juuri sen takia, että viettiensä orjuuttama mies ei kykene senkään vertaan kohtaamaan ihmistä rintojen takana kuin normaalisti.

Ja jos muuten naiset alkavat puhua hyvistä ja huonoista peniksistä, alkaa melkoinen huuto, että "ei koolla ole väliä". Terveisiä vaan Tissimiehelle, että on sillä!

>Cecilia Ke, 2013-10-30 17:28

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä