Katso koiraasi - näet itsesi!

Karikatyyritaiteilija Tommi Vuorinen on perehtynyt fysionomiaan eli vanhaan kiinalaiseen oppiin, jossa tutkitaan ihmisen kasvoja ja päätellään niiden piirteiden perusteella, millainen ihminen on luonteeltaan. Esimerkiksi kolmionmalliset "tulikasvot" kertovat ihmisen tunteellisuudesta ja luovuudesta. Pyöreät "kuukasvot" puolestaan viittaavat henkisyyteen ja mukautuvaisuuteen. Ovaalinmuotoiset "kultakasvot" kertovat ristiriitaisuudesta ja itsekeskeisyydestä.

Yhdessä kirjailija Sanna Karppisen kanssa Tommi Vuorinen päätti kokeilla, miten fysionomiaa voisi käyttää koirien kuononpiirteiden analysoimiseen. He huomasivat, että fysionomia avaa rotujen ominaisuuksia hauskalla tavalla ja sen avulla voi vertailla koiran ja omistajan luonnetta. Syntyi lämpimän humoristinen kirja Koiransa näköinen (Otava 2012).Oprah ja spanieli. Kuva: Tommi VuorinenEsimerkiksi amerikancockerspanielilla ja Oprah Winfreyllä on molemmilla pyöreä, matala ja laakea otsa, mikä kertoo Karppisen tekstin mukaan "älykkyydestä ja yhteistyöhalukkuudesta. Molemmat ovat häpeämättömän itsetietoisia, jopa egoistisia. Suhteellisen lyhyt, vankka nenänseutu ja erottuvat sieraimet kertovat ahnaasta ja tarkasta luonteesta."Inka ja jackrusselinterrieri. Kuva: Tommi VuorinenEntä mitä voi päätellä urheilutoimittaja Inka Heleniuksen ja hänen lemmikkinsä jackrusselinterrierin kasvoista? "Jackrusselinterrierin ja sen omistajan otsa on korkea ja keskeltä laakea, mikä kuvaa älyä, nokkeluutta ja rentoa elämänasennetta. Kaksikon tunne-elämä ja vietit ovat vahvat. Pitkä, sopusuhtainen nenänseutu kuvaa omanarvontuntoista, johdonmukaista ja uteliasta luonnetta. Suuri suu ja komea hammaskalusto kertovat, että kyseessä on vaativa, rohkea ja kriittinen kaksikko".

Essi Pöysti ja bordercollie. Kuva: Tommi VuorinenEx-missi Essi Pöysti on valinnut koirakseen bordercollien. "Borderin ja sen omistajan otsa on korkea, niin myös poskipäät. Piirteet kertovat älystä, terävästä havaintokyvystä ja valloittavasta persoonasta. Molemmat ovat luovia ja oppivat nopeasti. Herkkäpiirteinen ja kaunis nenänseutu kertoo harkitsevasta ja nokkelasta luonteesta. Suurehko suu kuvaa haastavuutta."

Jessica ja mopsi. Kuva: Tommi VuorinenJessica Alballa ja hänen valitsemallaan mopsi-lemmikillä on heilläkin yhteisiä piirteitä kuten leveä ja pyöreä otsa ja selkeät kulmat. "Piirteet kertovat äärimmäisen voimakastahtoisesta ja itsenäisestä luonteesta. Omistaja on kävelevä totuudentorvi, koira taas koiralauman kingi. Lyhyt nenänseutu ja esiintyöntyvä alaleuka kuvaavat riippumatonta luonnetta. Suuri suu ja huulet kertovat tunteellisuudesta. Ne loukkaantuvat helposti."

Tuttuus vetää puoleensa

Taiteilija Tommi Vuorinen uskoo, että ihmiset valitsevat koiransa usein sillä perusteella, että valitussa koirarodussa on jotain heille tuttua. Tuttuus voi johtua juuri kasvonpiirteistä, jotka muistuttavat omistajaa, tai koiran luonteessa on jotain, mikä tuntuu tutulta.

- Monesti valitaan rotu, joka on lapsuudesta tuttu. Koiraan saatetaan myös liittää mielikuvia, jotka ovat syntyneet median kautta. Kirjassamme onkin mainittu, jos joku rotu on esiintynyt elokuvissa tai tv-sarjoissa.

Tommi Vuorisella itsellään on cockerspanieli, mutta koirarotu ei ole hänen oma valintansa.

- Koira ja omistaja alkavat joka tapauksessa muistuttaa toisiaan, mitä pidempään ovat yhdessä. Askeleet tavallaan muovautuvat yhteen. Niinhän sitä käy pitkään yhdessä olleelle pariskunnallekin!

Kirjailija Sanna Karppinen harmittelee, että ihmiset valitsevat koiriaan liikaa ulkonäön perusteella.

- Siksi halusin tuoda kirjaan tietoa myös siitä, mitä koira vaatii omistajaltaan. Pitäisi enemmän miettiä, mitä on valmis antamaan koiralle, eikä vain sitä, mitä itse haluaa koiralta. Moni esimerkiksi ottaa pienikokoisen koiran, koska kuvittelee pääsevänsä sen kanssa helpolla, mutta pienet koirat ovat usein hyvin aktiivisia ja vaativat paljon puuhaa ja liikuntaa.

Karppisella itsellään on belgianpaimenkoira ja kyllä, sen ominaisuuksissa on paljon samaa kuin Karppisessa itsessään. Nyt perheeseen on tulossa uusi pentu, mutta ei toista haastavaa saksan/belgianpaimenkoiraa. Pentu piti valita roduista, jotka sopivat elämään yhdessä belgianpaimenkoiran kanssa ja valinta kohdistui englanninspringerspanieliin.

- Kun kirjoitin tähän kirjaan kuvausta englanninspringerspanielista, en vielä tiennyt, että se on oleva tulevan koiramme rotu. Mutta jälkikäteen kun luin luonnekuvausta, oivalsin, että siellähän on paljon samaa kuin itsessäni. Kyseessä on vauhdikas ja iloinen työnarkomaani!

Koiransa näköinen -kirja antaa mahdollisuuden pohdiskella puolivakavissaan, miksi itse tai joku läheinen on valinnut juuri tietyn rodun itselleen. Kirjassa on paljon todellista tietoa koirarotujen ominaisuuksista, joten se toimii myös oivana apuna, kun perhe miettii uuden nelijalkaisen jäsenen ottamista.

Kuvat ovat karikatyyritaiteilija Tommi Vuorisen jälkeä ja sisältyvät Koiransa näköinen -kirjaan.

kommentit

"On perehtynyt eugeniikkaan eli vanhaan oppiin, jossa tutkitaan ihmisen kallonmittoja ja päätellään niiden perusteella, millainen ihminen on luonteeltaan."

tai

"Karikatyyritaiteilija on perehtynyt fysionomiaan eli pseudotieteelliseen kiinalaiseen oppiin, jossa tutkitaan ihmisen kasvoja ja päätellään niiden piirteiden perusteella, millainen ihminen on luonteeltaan."

>tupiini Ke, 2012-09-26 20:20

Monen, mutta ei kaikkien, koirarodun ulkomuotoon ja luonteeseen löytyy yksi yhteinen kehitystä muovannut piirre: ihminen on jalostanut koirarotuja omien mieltymystensä mukaan. Jalostustoiminta sinänsä on ollut niin geneettistä monimuotoisuutta karsivaa, että seurauksena on myös joukko perinnöllisiä sairauksia.

Sinänsä tämä artikkeli tekee tahtomattaan monen tämän päivän koiranomistajan kanssa saman virheen.
Koira tavalla tai toisella inhimillistetään. Puhutaan koiran luonteenpiirteistä, jotka ovat mahdollisia vain ihmiselle: rento elämänasenne, valloittava persoona, riippumaton luonne jne.
Totuus on, että koira ei ole riippumaton luonteeltaan. Se on ehdoton laumaeläin. Valtaosa käytöshäiriöistä johtuu siitä, että koira ei ole saanut olla laumassa, jossa on oikea laumanjohtaja. Tässä suhteessa on ymmärrettävää, että pieniä koiria suositaan helpompina. Ne korkeintaan äksyilevät väärin kasvatettuna. Suuret koirat käyvät vastaavassa tilanteessa naapuruston kimppuun. Monen energiatasoltaan korkean ja itsepäisen koiran pyrkimys päästä itse laumanjohtajaksi (dominanssi) aiheuttaa suuren epävarmuuden ja lopulta aggressiivisen käyttäytymisen laumassa, jossa pitäisikin johtaa ihmisisä.

>Koiran olemus To, 2012-09-27 07:12

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä