100 punnerrusta - seitsemäs viikko

Viimeinen välitesti ja tuloksen johdosta lähtee viimeinen treeniviikko käyntiin!Tai ainakin ohjelman mukaan pitäisi olla viimeinen viikko ja muutaman lepopäivän jälkeen pitäisi vetäistä putkeen ne 100 punnerrusta. Ensi viikolla. Tuntuu hurjalta.

Olo on ollut yllättävän kivuton. Odotin niskakipuja, jäykkyyttä ja jomottavia lihassärkyjä lähes joka päivälle, mutta fiilis on ollut hämmästyttävän hyvä - näitä ei ole ollut juuri ollenkaan. Muuta syytä en sille keksi, kuin että sen täytyy johtua ahkerasta ja huolellisesta venyttelystäni. Mitä olen ympärilläni olevia punnertajia seurannut, niin he ovat olleet paljon enemmän jumissa, lähtökunnosta riippumatta.

Pientä takkuilua ja uutuudenviehätyksen hiipumista treenissä on näkynyt, mutta sitäkin uskoin tulevan vastaan selvästi enemmän. Luulin kyllästyväni treenaamiseen ja odottavani hampaat irvessä haasteen loppumista, mutta toisin kävi. Vain kerran koko punnerrushomma tuntui täysin typerältä, turhauttavalta, ärsyttävältä ja raskaalta. Sekin fiilis meni pian ohi. Vielä vuodenvaihteessa inhosin punnertamista syvästi; raskasta, kamalaa rääkkiä verisuonet otsassa lähellä poksahtamista pullistellen. Nyt se on ihan samanlaista jumppaa kuin kaikki muukin.

Hengityksellä on suuri merkitys, kun punnerrusmäärä kasvaa. En ole vielä löytänyt täysin oikeaa tyyliä tai rytmiä siihen, joten jokin oivallus siihen täytyy viikon sisällä syntyä. Muuten saattaa ihan vain hengitystekniikan vuoksi jäädä 100 saavuttamatta, ja sekös harmittaisi!

Edistyminen treenissä, lihasvoiman kasvu ja tulosten näkyminen ovat niin selviä, että vähän polttelisi jo tehdä uusia suunnitelmia. Pitäisikö vetää homma alusta, miesten punnerruksina....?! Noh, ehkä kuitenkin vielä odotan, että saan ensin tehtyä ne naisten punnerruksina....

kommentit

Mulla ainakin on suunnitelmissa tämän rääkin jälkeen aloittaa koko homma alusta miesten punnerruksina. :D ei ainakaan heti jää koko homma sikseen. :)

>Lenni Ti, 2012-02-28 17:51

Aika pahasti tekniikka hajoaa loppua kohden. Ei ne enää lopussa oikeen olleet punnerruksia. Pitäs olla vatsa tiukkana ja peppu alhaalla, niin kuin opastit harjoittelijaa viime jaksossa. Ja ai niin punnerrukset pitäs vetää alas asti....

>Hajoaaa... Ke, 2012-02-29 06:10

Lenni, mahtava asenne! Me ollaan täällä sovittu, että haasteen loputtua punnerretaan yhdessä ja pidetään kuntoa yllä siihen malliin, että jokainen saa vedettyä aina ainakin sen 50 punnerrusta.

Hajoaaa... Niinpä, vatsa pitäisi olla tiukkana ja peppu alhaalla. Mun selkäni rakenne tekee valitettavasti sen, että aina näyttää vähän siltä kuin takamus olisi pystyssä. Mutta hirveän huonosti kulki koko testi! Se vähän yllätti. Huomasin, ettei ruokailusta ollut kulunut tarpeeksi aikaa, joten ensi kerralla pitää suunnitella aikataulut toisin parhaimman tuloksen saavuttamiseksi.

>Ada, Olotila Ke, 2012-02-29 12:15

Melko joustavat kriteerit ja laskutapa tämän ohjelman tekijällä.
Mun selkäni rakenne tekee - huoh...

>Oops, missä punnerrukset ? Ke, 2012-02-29 21:12

Niin, valitettavasti jokaisen kropassa on ne hyvät ja huonot puolet, vahvuudet ja heikkoudet.
Saa tehdä paremmin ilman muuta - se olisi vain hienoa ja pidän sinulle peukkuja! :)

>Ada, Olotila To, 2012-03-01 12:22

Kyllä kannattaa hengittää joka toistolla. Hengitä sisään alas mennessä, ja ylös nostaessasi hengitä ulos. Simple as hell.

>Ressi-Repe Pe, 2012-03-02 09:08
Ressi-Repe kirjoitti:

Kyllä kannattaa hengittää joka toistolla. Hengitä sisään alas mennessä, ja ylös nostaessasi hengitä ulos. Simple as hell.

Niimpä. Se on luonnollisin hengitystekniikka. Ainakin luulisi olevan =D
Turha siinä on hengitystä hidastaa kun kuitenkin hengästyy.

>kukkis Ti, 2012-03-06 18:47

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä