Rinnalleveto

Rinnalleveto on kokonaisvaltainen, yhdistelmävoimaliike. Liike on melko vaativa, ja tarvitsee jonkin verran harjoitusta.

Pääasialliset lihakset, jotka tekevät työtä, ovat iso pakaralihas, takareidet, reiden lähentäjät, selän ojentajalihas ja leveä selkälihas. Kun ottaa vielä pystypunnerruksen eli työnnön rintakehän edestä mukaan, saadaan aktivoitua myös rintalihaksen yläosaa ja olkalihaksia.

- Rinnallevedossa käytetään koko kehoa mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi, siksi liike on syytä tehdä treenin alussa, alkulämmittelyn jälkeen. Väsyneillä lihaksilla tekniikka kärsii pahemman kerran, eikä liike pysy enää hyvin koossa, Heidi Hallila, liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntija neuvoo.

Rinnallevetoon tarvitaan tanko. Jalat ovat lantionlevyisessä haarassa, varpaat osoittavat eteenpäin.

Tuen ollessa keskivartalossa tanko nostetaan maasta ylös kuin maastavedossa, mutta tanko ikään kuin heittäen käännetään rintakehän eteen. Ranteet tulevat mukana liikkeessä ja niissä on hyvä säilyttää tuki koko liikkeen ajan.

Polvissa on koko liikkeen ajan pieni jousto, tuki tiukasti keskivartalossa.

Kun tanko on tuotu rintakehälle, työnnetään se ylös pienellä ponnistuksella polvista ja tuella keskivartalosta. Tanko työnnetään ylös kohti kattoa, kämmenet ovat edelleen olkapäiden yläpuolella.

Liikkeen loppuessa ja tuen ollessa hallittu palautetaan tanko takaisin alas. Tanko pudotetaan ensin rauhallisesti alas rintakehän eteen. Sen jälkeen se käännetään auttaen kyynärpäistä takaisin reisien eteen ja hitaasti alas maahan, tukien samalla selästä. 

Takaisin Älä pelkää painoja ja penkkejä -juttuun.

kommentit

Hiukan voisi tekniikkaan paneutua ennekuin tollasta esitetään!!!!!!

>Kiiski Su, 2011-12-04 22:32

Kohtuullisen edesvastuutonta, että henkilö jolla ei ole mitään käsitystä levytankoharjoittelusta neuvoo tässä muita maalikoita. Onkohan yle halukas osallistumaan leikkauskustannuksiin kun niitä alkaa tulemaan?

>Flex Su, 2011-12-11 21:48

Kyseinen liike ei edes ole rinnalleveto vaan työntö. Rinnallevetohan on tuo alkuosuus siihen asti kun tanko on rinnalla. Liike on myös turhan haastava tällaisten videoiden avulla opiskeltavaksi. Kyllä niitä painoja kannattaa jonkun verran pelätä jos ei halua tuhota kroppaansa. Ala-arvoinen juttusarja.

>snuugen To, 2012-01-12 18:03

En minä näe mitään tukea missään, en keskivartalon kihdalla enkä ranteissakaan! Puuttuu kuvasta ja videosta?
;-)

>Kumma Juttu Pe, 2012-01-13 08:00

Tätä tekniikkaopastusta voisi hyödyntää rinnalleveden opettamisessa esimerkkinä minkälaista suoritusta välttää. Tekniikka ei missään nimessä mene noin, videon perusteella voisi kuvitella että tämä on käsillä tehtävä harjoite eikä räjähtävä jalka/keskivartalo kuten kuuluisi olla. Rinnallevetoa opettelevat katsokaa vaikka youtubesta, älkää missään nimessä tästä juttusarjasta

>Pena Ma, 2012-12-10 18:04

Olen täysi noviisi painonnostossa ja voimailussa, mutta tuossa menee ihan kaikki pieleen heti alusta alkaen. Tämä video pitäisi poistaa, se on suorastaan vahingollinen. Videolla liike tehdään jostain ihmeen syystä esimerkkinaisen voimiin nähden aivan liian pienillä painoilla, joita nyt voi heilutellakin miten sattuu, mutta ei siitä mitään opi.

-Lähtöasento on aivan pielessä. Reisien pitäisi olla suurin piirtein vaakatasossa tai hiukan ylempänä, selkä suorana ehkä 45 asteen kulmassa, ei vaakasuorassa kuten videolla.
-Ensin vedetään jaloilla kunnes tanko ohittaa polvet ja sen jälkeen tuupataan lantio eteen, millä saadaan painoihin lisää vauhtia. Tässä liike tehdään käytännössä kokonaan selällä mikä on suorastaan vaarallista. Takapuolta pitäisi saada paljon alemmas alkutilanteessa.
-Tuo "heitto" menee käsittämättömän pieleen, koska painot ovat niin pienet ettei niillä tarvitse edes yrittää. Tanko vedetään ensin vauhtiin ylös, sen jälkeen sukelletaan kyykkyyn alle. Videolla tanko käännetään lähinnä hauiskääntönä ylös ja tehdään muodon vuoksi pieni nytkäytys.
-Tankoa ei oteta ylhäällä käsien varaan eli ranteille, koska se rikkoo ranteet kun painot kasvavat. Tanko otetaan vastaan olkapäiden/käsivarsien varaan ns. rack-asentoon. Ei missään nimessä ranteille.
-Tuo ylös työntäminen ei enää kuulu rinnallevetoon. Kun rinnallevetoon lisätään tuo pään päälle nosto, se ei enää ole rinnalleveto vaan työntö, joka on myös olympiapainonnoston toinen laji.

Tämä on aivan kauheaa katsottavaa. Tässä hyvä suoritus josta voi jo katsoa mallia ja joka osoittaa ettei se, että on nainen, ole mikään tekosyy tehdä liikkeitä vaarallisen väärin. http://www.youtube.com/watch?v=VFDnFx0lkwI

>Aloitteleva kolistelija Pe, 2012-12-21 22:47

"Lähtöasento on aivan pielessä. Reisien pitäisi olla suurin piirtein vaakatasossa tai hiukan ylempänä, selkä suorana ehkä 45 asteen kulmassa..."

Täyttä huttua. Polvien ja selän kulmat riippuvat pitkälti vetäjän/nostajan henkilökohtaisista välityksistä. 170cm pitkä lyhytjalkainen vetää/nostaa aivan eri kulmilla kuin esim. 190centtinen pitkäjalkainen, tai selkäinen, tekijä.

Huonoimpia treenivinkkejä saat niiltä tyypeiltä, jotka neuvovat tekemään samalla tavalla kuin he tekevät, tekniikalla jonka ovat oppineet taas tyypiltä, joka on täysin eri kokoinen kuin tekijä itse. Tällöin voit olla melko varma paikkojen paukkumisesta.

Voimannostossa välityssuhteet ja henkilökohtainen liikkuvuus (parannettavissa) vaikuttavat optimisuoritukseen ja "oikeaan teknikkaan". Liikkuvuus on yleensä se mikä on esteenä ennen lihasvoimaa. Ja lihasvoimassa ensimmäisenä pettää ns. korsetti, minkä kautta koko paketti leviää.

Esim. linkittämässäsi juutuub-videossa mimmi lähtee vetoon aivan törkeän alhaalta, ns. syväkyykkyasennosta melkein. Tällöin voimantuotto on esim. pitkäjalkaisella tuossa kulmassa todella heikko vedon alussa. Vahvempi alaselkä ja loivempi kulma tuottaisi tällöin todennäköisesti räjähtävämmän lähdön ja kovemman energian nousevaan tankoon. Ja tietysti se kulma on taas todella yksilöllinen asia, jota ei netistä opita. Selkä kestää, kun tekniikka on kunnossa (puristusvoima, ei leikkausvoima selän päällä) - ja kun ennenkaikkea korsetin lihakset pitävät.

>Kolistelija To, 2013-11-07 09:54

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä