Kuvataiteilija, muusikko ja hatuntekijä - Ninniä ei tulevaisuus pelota

Ninni Luhtasaari. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

- Minulla ei ole taloudellista epäonnistumisen pelkoa, koska en ole asettanut tulevaisuudelle mitään taloudellisia tavoitteita, toteaa Ninni Luhtasaari, 25.

Ninni on vastavalmistunut kuvataiteilija, muusikko, hatuntekijä ja levykaupan myyjä.

- Olen sopeutunut pätkätyötulevaisuuteen, enkä halua luopua intohimoistani. Olen aina tiennyt haluavani tehdä asioita, joista ei makseta, Ninni miettii.

Ninnille tulevaisuus avautuu monien valintojen mahdollisuutena. Haaveena ei ole vakituinen työpaikka.

- Sukupolveni nuorten aikuisten ei tarvitse tyytyä vain yhteen ammattiin, vaan voimme ja ehkä joudummekin valitsemaan monia erilaisia.

Kaikki osaaminen on pääomaa

- En yhdistä eri osaamisiani väkisin, mutta toisinaan ne risteävät luonnostaan. Nautin esimerkiksi levynkansien suunnittelusta, koska olen myös muusikko, Ninni Luhtasaari kertoo.

Ninni soittaa kitaraa bändissä nimeltä Pintandwefall. Se perustettiin seitsemän vuotta sitten ja on julkaissut jo neljä levyä.

- Bändi on isoin ja rakkain projektini. Me teemme täysin häpeilemättä mitä osataan ja pystytään.

Tampereen Ammattikorkeakoulusta saadun kuvataiteilijan tutkinnon lisäksi Ninnillä on taskussaan modistin ammattitutkinto.

- Vaikka en tällä hetkellä valmista hattuja työkseni, se on kuitenkin ammatillista pääomaa minulle; voin hyödyntää osaamistani muissa töissä.

Ninnin tunnetuin taideprojekti oli muutaman vuoden takainen kukkahattutäti.com. Sen hän toteutti yhdessä Jaana Ristolan ja Anni Kössin kanssa. Projektissa Ninni kuvasi erilaisia ihmisiä kukkahatuissaan. Tavoitteena oli räjäyttää kukkahattutätiys negatiivisesta leimastaan.

Ninni Luhtasaari. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Raha ei ole tavoite

Vanhemmat eivät ole painostaneet Ninniä tekemään tulevaisuutensa kannalta taloudellisesti kannattavia ratkaisuja, vaan seuraamaan intohimojaan.

- Raha ole  tavoittelemisen arvoinen juttu. Tiedän ihmisiä, jotka elävät onnellisessa köyhyydessä.

Ninni työskentelee osa-aikaisena levykaupan myyjänä. Hän voisi esimerkiksi hakeutua taidegalleriaan töihin, mutta haluaa ensin kokeilla siipiään.

- Testaan onko mahdollista elää tehden monenlaista ilman kahdeksasta neljään -arkea tai deadlineja.

Ninni tuntee olevansa vapaa keskittymään taiteen tekemiseen ja toivoo tulevaisuudessa löytävänsä oman tapansa toteuttaa rakastamiaan asioita.

- Kuvataiteilijuudella ei juurikaan elä, ei ainakaan tässä vaiheessa. Ei tulevaisuus minua silti pelota, Ninni kertoo.

Ninni haluaisi oppia keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, mutta ei ole valmis luopumaan valitsemistaan poluista. Tulevaisuus saattaa tuoda eteen vielä lisää ammatteja tai intohimoja.

- Vaikka tiedän, että nyt olisi aika keskittyä näihin jo olemassa oleviin ammatteihini,  on mielessä käynyt, että myös puuala voisi olla kiinnostava, Ninni nauraa.

Ninni Luhtasaari. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä