Kaukosuhteesta saman katon alle

Kaukosuhteesta saman katon alle. Suomalais-ranskalainen pariskunta kertoo. Kuva:

Pirita, 34, tapasi ranskalaisen Cyrilin, 30, kansainvälisen deittiverkon kautta syyskuussa 2010. Tapaaminen oli, jos ei nyt rakkautta ensi silmäyksellä, niin ainakin ihastusta ensi viesteistä lähtien.

Piritaa ja Cyrilia yhdistivät huumorin lisäksi yhteinen maailmankatsomus ja harrastukset. Kolmen kuukauden viestien vaihdon ja chattailun jälkeen sielunkumppanit päättivät tavata livenä.

- Joulukuun lopussa odotin Piritaa Marseillen lentokentällä. Vietimme uuden vuoden ja neljä aivan mahtavaa päivää yhdessä. Kun hän lähti takaisin kotiin, minulla oli vain yksi ajatus päässä: tahdon nähdä hänet uudestaan. Toivoin, että hän tuntisi samoin, Cyril muistelee ensimmäistä tapaamista.

Tapaamisen jälkeen linjat kävivät kuumina. Skypen, MSN:n ja puhelinpalveluiden aikakaudella yhteydenpito on helppoa, ja Pirita ja Cyril saattoivat melkein tuntea olevansa toistensa luona päivittäin.

- Ilman näitä yhteyksiä kaukosuhde olisi ainakin minulle mahdoton. Minulle oli tärkeää tietää, että Cyril on siellä olemassa minua varten ja saan häneen yhteyden, kun haluan.

Vaikka välillä yhteisen verkkoajan järjestäminen vaati töitä, se oli Piritan mielestä elintärkeää parisuhteen rakentamiselle. Kaukosuhde opettaa itsenäiseksi, mutta samalla toisen huomioiminen korostuu entisestään. Pienet viestit ja muistaminen omien arkirutiinien keskelläkin ovat merkittäviä.

- Meille oli tärkeää kuulla toisistamme ainakin jotain päivittäin. Itse näin vaivaa sen eteen, että muistin kaiken, mitä Cyril kertoi minulle elämästään ja arjestaan. Se oli minun keinoni kertoa hänelle, että olen kiinnostunut. Cyril teki selvästi samoin, ja halusi siten osoittaa, että voin luottaa häneen, Pirita kertoo.

Olennainen osa jokaista parisuhdetta on luottamus. Se korostuu, kun toinen on poissa ja kaukana.

- Vaikka se on joskus kaukosuhteessa hankalaa, luotin Piritaan koko ajan. Eikähän hän olisi pyytänyt minua tulemaan luokseen, jos hän ei olisi välittänyt minusta, Cyril järkeilee.

Pirita ja Cyril tietävät molemmat, että aidon luottamuksen rakentaminen vaatii työtä ja aikaa, mutta loppupeleissä siinäkin on kysymys päätöksestä. Toiseen pitää vain luottaa, jos hän ei ole antanut muuhun aihetta, ja puhuminen asiasta auttaa.

Silti, kaukosuhdetta eletään samoin kuin arkisempaa lähisuhdettakin: Molemmille on annettava sekä tilaa että läheisyyttä. Siinäkin on kyse luottamuksesta.

- Halusin tietää, että olen Cyrilin ajatuksissa läsnä, mutta emme olisi nyt yhdessä, jos Cyril ei olisi jo kaukosuhteemme aikana hyväksynyt sitä, että haluan viettää aikaa myös omissa oloissani, Pirita selvittää.

Ihana, kamala odotus

Kun välimatka on pitkä, eivät tapaamiset onnistu usein. Mutta kun päivämäärä on sovittu, molemmilla on jotakin konkreettista odotettavaa.

- Vaikka olimme yhteydessä tavalla tai toisella joka päivä, minulle oli koko ajan tärkeää tietää, milloin tapaamme kasvotusten seuraavan kerran, Pirita kertoo.

Hieman yli kuukausi ensimmäisestä tapaamisesta, ystävänpäivänä 2011, Cyril saapui viikon vastavierailulle Suomeen.

Sen jälkeen Pirita ja Cyril sopivat tapaavansa kerran kuukaudessa joko Suomessa tai Ranskassa. Yhteiset viikonloput suunniteltiin hyvin jo etukäteen, mutta tapaamisstressin sijaan pariskunta keskittyi nauttimaan toistensa seurasta ja kokeilemaan uusia juttuja yhdessä.

- Kävimme vuorilla, risteilyllä ja lumilautailemassa, nautimme jäätävän kylmästä talvesta Suomessa ja polttavista helteistä Ranskassa. Kerran ilmoittauduimme mukaan myös kiipeilykurssille. Kaikki kokemukset yhdistivät meitä entisestään ja opettivat jotakin uutta toisesta, siitä miten hän käyttäytyy missäkin tilanteessa, pariskunta kertaa.

Viime kesänä Pirita matkusti Ranskaan tapaamaan Cyriliä ja tämän perhettä kuukaudeksi.

- Perheen tapaaminen oli tärkeä juttu! Halusin heidän pitävän minusta ja päinvastoin! Ja onneksi kaikki sujui hyvin.

Kuukauden yhteinen loma oli ratkaiseva käänne suhteessa. Sen jälkeen Pirita ja Cyril alkoivat puhua vakavasti tulevaisuudesta.

- Kun olimme viettäneet kuukauden 24h yhdessä, tiesimme, että ei olisi mitään syytä olla kokeilematta pysyvämpää elämistä saman katon alla. Meillä on luonteva olo toistemme seurassa, hymy huulilla koko ajan. Ja  jos riitelemme, molemmilla on halu ratkaista asiat rakentavasti. Se teki yhteisen tulevaisuuden miettimisen helpoksi, pariskunta kertoo.

Välimatka antaa aikaa ajatella ja vahvistaa suhdetta

Pirita ja Cyril tutustuivat toisiinsa yli vuoden ennen kuin Cyril muutti Suomeen jouluna 2011. Kaukosuhde antaa Piritan mukaan harvinaisen mahdollisuuden kehittää suhdetta rynnimättä liian nopeasti eteenpäin.

- Alussa rakastuminen saa aina liitämään korkealla, mutta jossain vaiheessa tunne alkaa muuttua tasaisemmaksi. Minulle merkitsee paljon se, että myös kumppanini ymmärtää, mitä silloin tapahtuu ja miten se muuttaa suhteen luonnetta. Rakastuminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Kaukosuhteessa huomaa heti, jos toinen ei viitsi pitää yllä yhteyttä tai liekki alkaa hyytyä.

Pitkä välimatka antoi varmuutta tulevaisuuden pohdinnoille: molemmat ovat suhteessa tosissaan.

- Välimatka teki asiat tavallaan helpommaksi. Molemmilla oli aikaa miettiä asioita rauhassa ja käydä tunteita läpi myös yksin. Oli aikaa tutustua ja tehdä yllättäviäkin asioita yhdessä, mutta samalla meidän täytyi alusta asti toimia tiiminä ja auttaa toista rakentamaan yhteyttä välillemme, koska emme pystyneet tapaamaan kuin korkeintaan kerran kuukaudessa.

Nyt Cyril opiskelee suomen kieltä ja etsii työtä Helsingistä. Jos sitä ei löydy, Pirita ei pidä mahdottomana muuttoa Ranskaan. Kaukosuhteeseen onnellinen pariskunta ei nimittäin halua ihan heti uudestaan ryhtyä.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä