Loma testaa parisuhteen

Lomalla voi parisuhde olla koetuksella. Kuva: Mika Kanerva, YLE

Kun himottu loma alkaa, kaikki voikin kaatua niskaan. Lapset riitelevät ja kiukkuavat huomionkipeinä ja puolison kanssa riidellään muun muassa siitä, kumman vanhempien luona vietetään pitempi aika lomasta.

Parisuhdeneuvoja Sari Liljeström Kataja-Parisuhdekeskus ry:stä sanoo, että loma ei ole ainakaan tekemättömien töiden aikaa.

- Mikäli esimerkiksi et mene sukulaisten luo kyläilemaan iloisesti ja omasta tahdosta - älä tee sitä lainkaan. 

Sari Liljeström listaa kolme antoisan loman vinkkiä: 

  • Vietä kiireetöntä aikaa. Pysähdy päivittäin ainakin viideksi minuutiksi vain olemaan.
  • Opettele painamaan mieleen erityisesti ne tilanteet, kun on hyvä olla. Näitä tunteita tarvitset talven varalle.
  • Fyysinen läheisyys on tärkeätä sekä lapselle että aikuiselle. Jokainen ansaitsee tulla halatuksi - iho tarvitsee kosketusta.

 

Sari Liljeström Perheen ajassa Tiina Lundbergin haastateltavana

 

 

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä