Pienillä eleillä autat yksinäistä ystävää

Kun muutin uuteen kaupunkiin, tunsin oloni usein todella yksinäiseksi. Kavereilla oli omat valmiit elämänsä, ja minä vasta totuttelin uuteen ympäristöön. Yksinäisyyden tunteeseen oli helppo jäädä jumiin, kun kenelläkään ei ollutkaan aikaa tutustuttaa kaupunkiin. Vaikeimpina hetkinä olisin kaivannut pienoista kädenojennusta.

Tässä on hyviä vinkkejä O, The Oprah Magazine -lehdestä, kuinka ottaa yksinäinen ystävä paremmin huomioon pienillä jutuilla. Vinkit herättävät ajatuksia myös yksinäisessä.Pienillä eleillä autat yksinäistä ystävää. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila

Yksinäisen auttaminen lähtee kohteliaisuudesta

Yksinäiselle ei auta vihjailut sosiaalisuudesta tai omasta aktiivisuudesta, usein se vain pahentaa oloa. 

Yksinäistä ei kannata paapoa, koska hän tuntee olonsa muutenkin säälittäväksi. Arkinen kutsu lounaalle tai kahvittelemaan on hyvä vastalääke yksinäisyyteen. Vie ystävä vaikka elokuviin, josta saat hyvän puheenaiheen kahvitteluhetkiin.

Älä peru tai siirrä sovittua tapaamista viime hetkellä, jos ei ole aivan pakko. Ennalta sovitut tapaamiset ovat yksinäisille ihmisille henkireikiä ja jotain mitä odottaa. Peruminen voi saada yksinäisen olon tuntumaan mitättömältä.

Muista ystävääsi, jätä viestejä ja kysele kuulumisia. Yksinäinen ei tunne itseään unohdetuksi, kun lähetät silloin tällöin tekstiviestin tai Facebook-viestin.

Tutkimusten mukaan yksinäiset muistavat pieniäkin yksityiskohtia sosiaalisista tilanteista. He tulkitsevat herkästi sanattomia viestejä negatiivisesti. Palauta ystävä maan pinnalle ja muistuta, että negatiiviset mielikuvat ovat tuulesta temmattuja. Voit antaa ystävällesi oman, positiivisemman tulkintasi tuttavien käytöksestä.

Älä jätä ystävääsi juhlissa tai illanistujaisissa yksin. Voi tuntua hyvältä idealta raahata ystävä mukaan juhliin tapaamaan uusia ihmisiä, mutta jättämällä hänet oman onnensa nojaan saa hänen olonsa vieläkin kurjemmaksi.

Monille ihmisille yksin elokuvissa käyminen tai ulkona syöminen itsekseen on ensimmäisen kerran vaikeaa. Vie ystävä omaan lempikahvilaasi, jossa tunnet olosi kotoisaksi tai auta häntä löytämään kiva paikka asuinalueeltaan.

Vaikka olisit parisuhteessa, voit hyvin kutsua yksinäisen sinkkuystäväsi syömään tai mukaan huonekaluostoksille. Todennäköisesti yksinäisellä on aivan yhtä mukavaa kolmantena pyöränä kuin sinun kanssa kahdestaankin. Yhteinen ilta voi olla sekä ystävälle rentouttava että pariskunnallekin.

Yksinäisyys koskettaa joskus meitä kaikkia ja on yleensä ohimenevää. Yksinäisen mukaan kutsuminen voi tuntua hyväntekeväisyydeltä, mutta huomaavaisuudesta on suuri apu ystävälle. Yksinäisyys laantuu, ja entinen yksinäinen osaa toivottavasti silloin vuorostaan ojentaa kätensä sitä tarvitsevalle.

How to Help a Lonely Friend -artikkeli julkaistu O, The Oprah Magazine -lehdessä kesäkuun 2006 numerossa. 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä