Skeittialoittelijan päiväkirja

Osallistuin viikon kestävälle tyttöjen skeittikurssille. Ajattelin, että siellä on vain lapsia ja minä. Mutta kuinka väärässä olinkaan. Yllätyksekseni kurssilla oli skeittareita sukupolvesta toiseen.

Miltä tuntuu kokeilla rajojaan ja ylittää itsensä täysin uudessa lajissa? 

Skeittaaminen on itsensä ylittämistä. Kuva: Yle Olotila

Päivä 1

Jännittää tosi paljon mennä. Ei niinkään skeittaamisen takia, vaan sinne meneminen ja kurssille osallistuminen. Olen aina ollut arka uusissa tilanteissa. Skeittiparkki on kaupunginosassa, jossa en ole koskaan käynyt. Löydänkö perille ajoissa? Jännittää myös keitä kurssilla on. 

Ei ollut pikkutyttöjä tai oli - yksi. Loput kolme itseni lisäksi olivat aikuisia, hyvin eri-ikäisiä naisia. Nuorimman ja vanhimman välillä oli ehkä noin 50 vuotta ikäeroa. Ensimmäinen ennakkoluulo romuttui heti alkuunsa. 

Aloitettiin harjoittelu oikean asennon löytämisellä ja laudan kääntämisellä puolelta toiselle. Tiedän skeittaavani goofyna (oikea jalka edessä) ja osaan jo potkia vauhtia. Kokeiltiin myös mennä alas ditsiltä eli pienestä laskusta vauhdin kanssa. Mäenlasku ja tiukat käännökset tuntuivat haasteellisilta.

Helle rajoitti jaksamista, mutta ensimmäisestä päivästä jäi tosi hyvä fiilis. Olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa harjoittelemaan, mutta hiki oli aika tuskainen. Huomenna uudestaan!Skeittaaminen on itsensä ylittämistä. Kuva: Yle Olotila

Päivä 2

Jänistin ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Opeteltiin ditsilähtöä, jossa laudan taili on jalan alla ja siitä ponkaistaan alas mäkeen. Eihän siitä tullut mitään. Flätillä eli tasaisella onnistuin, mutta heti kun piti sama tehdä alamäkeen, otti pelko voiton. Vanhat laskupelkoni tulvivat mieleen ja mietin liikaa. Epäröin ja tajuan, että pelko on päässäni.

On vaikea sanoa, mikä varsinaisesti pelottaa. Vauhti ja kaatuminen. Epäröinti aloittaa kierteen, josta pitäisi päästä pois. Tässä vaiheessa mielessä pyörii, onko minusta skeittaajaksi. 

Päivä 3

Hellepäivistä kuumin ja hikisin. Aloitettiin ollie-harjoituksilla. Hetken kokeilun jälkeen sain ideasta kiinni. Nappiin ei toki vielä mennyt, mutta tuntui mahtavalta ymmärtää mistä on kyse. Olin uskomuksessa, ettei ollieta edes kannata heti kokeilla. Olin väärässä.

Jatkoin myös ditsilähdön harjoituksia. Edelleen pirun vaikeaa ja pelottavaa. Skeittaaminen on itsensä ylittämistä

Päivä 4

Kaaduin tänään.

Harjoittelin taas kerran ditsilähtöä. Vieressä skeitannut tyttö ilmeisesti näki ahdinkoni ja tuli jeesaaman. Hän otti minua käsistä kiinni ja tein sen. Monta kertaa meni tuen kanssa ihan hyvin.

Kokeilin sitten ottaa tukea "väärällä" kädellä ja hetken päästä olinkin turvallani asfaltilla. Koko kroppaa kolotti mutta taisin pelästyä enemmän. Rillit ehjät eikä mikään mennyt poikki. Onneksi oli suojat. Pieni vekki lantioluun kohdalle ja hampaan jälki huulessa. Ensimmäiset taisteluhaavani!

Paikattiin ruhje ja jääpussi huuleen. Sitten takaisin ditsille. Siinä tilanteessa ei hirveästi huvittanut mutta oli pakko, ettei jää kammoa. Kädestä pitäen se meni vallan mainiosti. Osaan kyllä, mutta jokin mörkö vielä kummittelee mielessä heti kun pitäisi yksin tehdä. Huomenna sen on onnistuttava. Sen täytyy.

Päivä 5

Viimeinen päivä. Onnistuinko ditsilähdössä? No, onnistuin! Ensin tuettuna ja sitten henkisen tuen kanssa. Epäuskoinen olo, joskaan pelko ei täysin kaikonnut. Ihan yksin en uskaltanut silti vieläkään.

Ilmassa oli viimeisen päivän tuntua. Pari kurssilaista antoi lahjan mahtavalle opettajallemme ja iloittiin hauskasta viikosta. Suvivirttä ei kurssin päätteeksi laulettu, mutta diplomit saatiin!Skeittaaminen on itsensä ylittämistä. Kuva: Yle Olotila

Oli huippua aloittaa uusi laji ja tarkoitus olisi nyt jatkaa. Harrastus vaatii, että parkeille on vain mentävä treenaamaan. Vaihdettiin kurssilaisten kanssa numeroita, jotta voidaan yhdessä mennä. Tuntuu turvallisemmalta, kun on joku muukin harjoittelemassa.

Ylitin itseni joka päivä. Viikossa ehti kokea niin onnistumisia kuin haasteitakin. Onnistuminen vaatii kovaa työtä ja harjoittelua. Toistoa toiston perään.

Mielikuva itsestä skeittaamassa tuntuu hurjalta enkä näe itseäni kovin korkealta droppaamassa tai vetämässä poolia. Mutta ehkä jonain päivänä. Huikeaa on se, että ylipäätään aloitin uuden harrastuksen. Liikunnanvihaaja on ehkä löytänyt itselleen lajin.

 

Kuvista kiitos Helsingin nuorisoasiankeskuksen tyypit.

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä