Liikunnanvihaaja haluaa ehkä liikkua

Liikunnanvihaaja haluaa ehkä liikkua. Kuva: Ariel da Silva Parreira, stock.xchng

En harrasta urheilua. En pidä hikisestä juoksemisesta tai pallon perässä säntäämisestä. Minun ei ole tarvinnut urheilla, ainakaan painon vuoksi. Miksi sitten hävettää kertoa ihmisille, että en harrasta liikuntaa?

Kun joku tupakoi, hän on automaattisesti tervakeuhkoinen ja elää muutenkin epäterveesti. Sama tuntuu pätevän liikkumattomiin ja epäurheilullisiin ihmisiin. "Hän on rapakuntoinen, ylipainoinen ja laiska." Lehdissä ja televisiossa vannotaan fitnessin ja tiukkojen vatsalihasten nimeen. Urheilevat ovat terveyden perikuvia ja kerta kaikkiaan parempia ihmisiä.

Minua usein luullaan hyvinkin urheilulliseksi. Kun kerron, etten urheile, saan oudoksuvia katseita. Sen jälkeen päivitellään yhdessä, miten hyvä aineenvaihdunta takaa sen, etten liho. En väitä olevani ylpeä urheilemattomuudestani. En vain ole löytänyt urheilun iloja.

Laiskuus on varmasti suurin syy liikkumattomuuteen. Sohva vain huutaa nimeäni enemmän kuin lenkkipolut. Kun kaverit puhuvat kuntosaleista, potkunyrkkeilystä tai uimisesta, tunnen huonoa omatuntoa. Himourheilijat suorastaan ärsyttävät Facebook-päivityksillään. Olen ulkopuolinen enkä voi samaistua koskaan urheilevaan ihmiseen. 

Kun omatunto soimaa, teen kotona epätoivoisesti muutaman vatsalihasliikkeen. Mutta mitä järkeä siinä on? Halu urheiluun pitäisi lähteä omasta tahdosta. En koe olevani täysin rapakunnossa. Niin ainakin väitän itselleni. Säiden salliessa pyöräilen töihin ja tykkään kävellä. Tekosyitä on vaikea keksiä, kun on lapseton, työssäkäyvä aikuinen, jolla olisi ihan hyvin aikaa urheiluun. Muuttuisiko elämä paremmaksi, jos aloittaisi liikuntaharrastuksen?

Harmittaa, että joudun häpeilemään urheilemattomuuttani. Samalla mietin tulevaisuuttani, kun ikää ja painoa tulee väistämättä lisää, onko silloin jo liian myöhäistä? Himourheilijaksi minusta ei ole, mutta tiedän, että terveyden kannalta olisi viisasta liikkua.

Mikä avuksi, kun motivaatio urheiluun ei siltikään riitä? Haittaako se?

 

kommentit

Luultavasti olet salaliikkuja. Ehkä kävelet ja pyöräilet enemmän kuin luuletkaan. Ehkä valitset aina portaat hissin sijaan ja jos liikut julkisilla, siinä tulee kävelleeksi pysäkiltä kohteeseen ja takaisin yllättävän paljon. Kokeile pitää liikuntapäiväkirjaa esim viikon ajan. Toivottavasti yllätyt ja huomaatkin liikkuvasi ihan riittävästi. Muista kuitenkin hengästyä vähintään kerran päivässä. Lähde siis myöhässä ja joudu juoksemaan. Hyppelehdi välillä, jotta luusi saavat tärähdyksiä ( ei tule osteoporoosia sitten vanhana).

Jos et sittenkään ole salaliikkuja, ota liikunta tavaksi. Eihän se välttämättä hauskaa ole, mutta kaiken terveellisen ei tarvitse olla hauskaa. En minäkään niin hurjasti nauti hampaiden pesusta. Mutta homma on hoidettava ihan vain terveyden vuoksi. Hoikka ja huonokuntoinen on huonompi yhdistelmä kuin pyöreä ja hyväkuntoinen.

>Liikkunut aina To, 2013-04-11 18:44

Olipas hyvä kommentti! Aloin heti itse miettimään, olenko salaliikkuja :)

>toinen liikunnanvihaaja Pe, 2013-04-12 10:53

On vapaus olla, valita, tehdä mitä haluaa ... vain sillä on merkitystä, että itse rakastaa itseään, elämäänsä ja vastaa valinnoistaan kunhan aidosti nauttii ja on onnellinen sellaisena kuin on ...

>Ei oo pakko La, 2013-04-13 15:09

Tuollaisen kaltaisia tekstejä kirjoittelevat yleensä n 20 - 30 vuotiaat, jolloin elämä on ihanaa ja kaikki tuntuu onnistuvan ja on aina terve ja pirteä. Vaikka ei haluaisi tunnustaa, kaikki yli 50-vuotiaat näyttää jotenkin säälittäviltä käppänöiltä..vanhemmista puhumattakaan.
Mutta: totuus iskee naamaan, varmasti.
Voinet arvata, että puhun omasta kokemuksesta. Minusta liikunta pl laskettelu, oli turhaa ja melkein epämiellyttävää. Reilu 30 - vuotiaana alkoi pikkuisen maha alka kasvaa eikä voimat olleet enää gasellin. Aloin kuntosaliharjoittelun, koska tuntui, että on alkanut alamäki.
45 - vuotiaana firman kuntopäivällä (kuntotestin jälkeen) lyötiin madoluvut eteen, yhtään kaunistelematta. Aerobinen kuntoni oli paska. Siitä akoi ensin kävely ja myöhemmin aktiivinen juoksuharrastus.
Oikeasti ja rehellisesti: juoksemisesta, siis rankasta lenkistä tulee ihan tajuttoman hyvä olo. Lisäki kunto aluksi kasvaa ja myöhemmin pysyy hyvällä tasolla. Suosittelen, vaikka ensimmäiset kuukaudet on ihan perseestä.

>rennis La, 2013-04-13 21:09

Rennis, mietin itse ihan samaa. Olen juuri herännyt siihen että parin päivän paasto ei hävitä kiloja käsivarsista eikä vyötäröltä ja en jaksa juosta edes lyhyttä matkaa. Odotan liikuntakipinän pistämistä.

>johan on Su, 2013-04-14 20:16

Tämä on tätä, tänä päivänä on monilla pakko liikkua, mutta vieläkin meidän yhteiskunnassamme on niitä jotka joutuvat liikkumaan. Näemme kadulla heitä jotka vapaaehtoisesti rasittavat kehoaansa siinä uskossa että he voisivat olla fyysisesti kunnossa, vaikka heidän elämäntyyli ei sitä vaadi, heiltä ei vaadita sitä mitä ihmisiltä on aina vaadittu eli kestävyyttä ja voimaa, he keinotekoisesti harjoittavat sitä vapaa ajallaan ollakseen sitä, mitä me ihmiset joskus olimme.

Tämä ei tietenkään ole huono asia, mutta huonoksi asian tekee se, että huomataan että elämäntapa ei ole oikea ottaen huomioon ihmisten kunnon.

>Tänäpäivän La, 2013-04-13 22:05

Minun on pakko liikkua.Lihoan muuten kuin rasvapallo.Tämä johtuu lääkkeistä joita käytän.Olen saanut painon tippumaan viidellä kilolla ja sykkeen kahdella kymmenellä.Olin todella rapakunnossa kuin aloitin.Ehkä minusta tulee vielä normaalipainoinen jos jatkan liikuntaa.En liiku silti liikaa vaan sopivasti.Liikunta on vain yksi osa elämää.Toivoisin että liikunnasta tulisi elämän tapa.Raskasta ruumiillista työtä tekevän ei välttämättä tarvitse liikkua.

>oma valinta Ti, 2013-07-09 19:58

Toki kaikessa voi mennä liiallisuuksiin.Ihminen saattaa hyvin elää pitkään, vaikka liikkuisi vaan sen verran kuin työssä tarvitaan.

>oma valinta Ti, 2013-07-09 20:28

Minäkään en ole koskaan oikein tykännyt liikkua. Joskus treenasin vuoden juoksua, mutta en ikäväkseni saa kovastakaan treenistä Rennisin mainitsemaa tajuttoman hyvää oloa, mieli kyllä paranee ja sauna maistuu paremmalta juoksulenkin kuin löhöilyn jälkeen. Säännöllinen lenkkikaveri varmasti auttaisi, mutta ei ole vielä sellaista löytänyt, koska ihmiset ovat kovin kiireisiä, ja säännöllisen yhteisen ajan löytäminen vaikeaa.
Tanssi on ollut lähes ainoa laji, josta saan mielihyvää, on tyydyttävää tutkia oman vartalon estetiikkaa. Itselläni toimii jonkin verran säännöllisyys: kun joka keskiviikko lähtee töistä klo 17 tanssitunnille, sitä on vaikea jättää väliin. Myös tanssinäytöksiin osallistuminen on hyvä motivaatio, ei ole kiva mennä esitykseen, jos ei osaa koreografiaa kunnolla.
Viime kesänä löysin uuden lajin, taijin. Pidän valtavasti lajin esteettisyydestä sekä ulkona treenaamisesta ja siitä, että taiji ei välttämättä vaadi erityisten treenivaatteiden mukana kantamista. Meditatiivinen laji rauhoittaa mieltä. Ihanaa on myös se, että taijia voi harrastaa vailla tavoitteita; ei ole olemassa huonoja harjoituksia eikä väliin jääneistä harjoituksista tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Taijia tulee treenattua välillä ilman hikoilua ja välillä reisilihakset maitohapoilla. Hikoilu tulee ihan itsestään keskittymisen kautta, ei tarvitse piiskata itseään. Ja joka treenin jälkeen on euforinen olo.

>Nuua Ma, 2013-07-15 07:14

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä