Makeutusaineiden käyttö voi lihottaa

Makeutusaineiden käyttö voi lihottaa. Kuva: Yle, Comstock


Makeutusaineet ovat tunnistamattomia kaloreita

Makeutusaineet osaavat huijata kehoa kahdella tapaa.

Ihmisen koneisto saa energiaa hiilihydraateista, ja sen peruspolttoainetta on rypälesokeri eli glukoosi. Tavallisen sokerin kalorit perustuvat siihen, että elimistö tunnistaa glukoosin ja lähtee pilkkomaan sitä energiaksi. Myös keinotekoisissa makeutusaineissa on kaloreita, mutta niiden rakennetta elimistö ei tunnista. Siksi keho ei osaa käyttää niiden sisältämää energiaa hyväkseen.

Makeutusaineet huijaavat elimistöä myös toisella tapaa. Ne osuvat kielen makuhermoon tavalla, joka koetaan erittäin makeaksi. Esimerkiksi sakkariini on noin 300 kertaa makeampaa kuin sokeri. Myös tästä syystä makeutusaineet ovat vähäkalorisia: määrät ovat niin vähäisiä, että ne eivät lihota.


Makeus maistuu, mutta nälkä pysyy

Onko makeutusaineen tuoma huijaus sitten täydellinen? Ainakin ylipaino-ongelmat jatkuvat kalorittomista tuotteista huolimatta. Joissain tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että kalorittomuus voi aiheuttaa jopa lihomista. 

Makeutusaineella makeutettu ruoka maistuu suussa makealta. Viesti välittyy aivoihin ja saa aikaan hyvän olon tuntemuksia. Ongelma syntyy siitä, että ruoansulatuskanavassa näitä aineita ei tunnisteta. Siksi sieltä ei lähde viestiä aivojen kylläisyyskeskukseen, joka säätelee ruokahalua. 

Makeutusaineet siis jättävät viestinnän vajaaksi, ja syöminen jatkuu kunnes olo on kylläinen. Sokeri taas hoitaa nälänhallinnan molemmat tiedonkulut: suu on makeana ja koneistoon on saatu ruokaa.

 

Toimittaja Hannamari Luukkasen haastateltavina olivat professorit Marina Heinonen ja Marja Mutanen Helsingin yliopistosta.

kommentit

"Ongelma syntyy siitä, että ruoansulatuskanavassa näitä aineita ei tunnisteta. Siksi sieltä ei lähde viestiä aivojen kylläisyyskeskukseen, joka säätelee ruokahalua."

Eiköhän se todellinen ongelma ole siinä, että ylipainoiset ihmiset ovat haluttomia käsittelemään rationaalisesti ruokailutottumuksiaan kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Tarvittaessa ihminen kun kykenee laskemaan syömisensä kilojoulen tarkkuudella ja pitämään huolta energiatasapainostaan.

Olen hieman pettynyt monien asiantuntijoiden osoittamaan halukkuuteen hakea selityksiä toisarvoisista tekijöistä, pääasian jäädessä vähemmälle huomiolle.

>Freiherr von Verschuer Ti, 2011-05-03 12:11

rationaalisesti, kvantitatiivisesti, kvalitatiivisesti..

..ei suomenkieli voi noin vaikeaselkoista olla, vai voiko?

vai onko tarkoitus lisätä tuota tiedon painoa, kun ei paljoa sanottavaa?

>persnetto Ti, 2011-05-03 12:37
Freiherr von Verschuer kirjoitti:

Tarvittaessa ihminen kun kykenee laskemaan syömisensä kilojoulen tarkkuudella ja pitämään huolta energiatasapainostaan.

Oikean kulutusmäärän laskeminen ei auta kuitenkaan näläntunteen poistossa.

>Homppeli Ke, 2011-05-04 03:28
Homppeli kirjoitti:

Oikean kulutusmäärän laskeminen ei auta kuitenkaan näläntunteen poistossa.

Aloitetaan ikävillä tosiasioilla: Laihtuminen ilman näläntunnetta ei ole mahdollista. Sitä on siis pakko sietää aktiivisen laihduttamisen yhteydessä, mutta lohdullista lienee se, että siihen tottuu varsin nopeasti ja painonhallinnan siirtyessä ylläpitovaiheeseen ei nälkä ole enää ongelma. Päinvastoin, on hienoa huomata oppineensa tunnistamaan omassa kehossa oikean näläntunteen ja erottamaan sen napostelumielihaluista.

Näläntunteen hallinnassa kuitenkin auttaa ravinnon laadullinen muokkaaminen. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu ravinnon matalan energiatiheyden auttavan painonhallinnassa.

>Freiherr von Verschuer Ke, 2011-05-04 11:20

Mikä osa "persnetolta" jäi ymmärtämättä? Suomenkielen sivistyssanoihin voi tutustua vaikkapa Wikipediassa jos omasta kirjahyllystä ei löydy alan hakuteosta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rationaalinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvantitatiivinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvalitatiivinen

Toivottavasti angstisi helpotti?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Angst

>Freiherr von Verschuer Ti, 2011-05-03 16:46

Arvon vapaaherra: ihminen on enemmän kuin puhtaasti rationaalinen olento. Jos sinulla ei ole ongelmia painonhallinnan kanssa, ole onnellinen. Sinullakin on kuitenkin omat angstisi joidenkuiden muiden ongelmien parissa. Kaikilla meillä on akilleen kantapäämme.

>Gräfin von Kleinigskeitskrämern Ti, 2011-05-03 22:55
Freiherr von Verschuer kirjoitti:

Aloitetaan ikävillä tosiasioilla: Laihtuminen ilman näläntunnetta ei ole mahdollista. Sitä on siis pakko sietää aktiivisen laihduttamisen yhteydessä, mutta lohdullista lienee se, että siihen tottuu varsin nopeasti ja painonhallinnan siirtyessä ylläpitovaiheeseen ei nälkä ole enää ongelma. Päinvastoin, on hienoa huomata oppineensa tunnistamaan omassa kehossa oikean näläntunteen ja erottamaan sen napostelumielihaluista.

Näläntunteen hallinnassa kuitenkin auttaa ravinnon laadullinen muokkaaminen. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu ravinnon matalan energiatiheyden auttavan painonhallinnassa.

Itse laihdun syömällä runsaasti proteiinia (maitotuotteita ja lihaa) ja kasviksia. Eipä ole tarvinnut nälässä kärvistellä. Myöskin runsaasti energiaa sisältävien ruokien karsiminen auttaa..

Tietenkin jos olet pullea etkä harrasta mitään liikuntaa voit olla omalta kohdaltasi oikeassa. Lihakset kuluttavat pelkästään levossa paljon energiaa.

Näläntunteen tunnistaminen on oikeasti hankalaa. :p Joskus on vain jano kun tekee mieli napostella.

>ace Ke, 2012-02-08 16:25

lisää kommentti

Makeutusaineet tuoteselosteissa

Keinotekoisia makeutusaineita ovat mm. asesulfaami (E951), aspartaami (E951), sakariini (E954), sukraloosi (E955) ja sorbitoli (E420).

Makeutusaineita käytetään useissa kevyttuotteissa, kuten mehuissa, limsoissa, siidereissä ja jogurteissa.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä