Koira kävi meillä

Saimme kesällä koiran hoitoomme viikoksi. Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi 8- ja 4-vuotiaat lapset. Jo vuoden ajan lapset ovat kinunneet omaa lemmikkiä. Eipäs-juupas-väittelyä on käyty päivittäin. 

- Haluan oman hevosen.
- Et saa, se on liian iso.
- No, ponin sitten? 

- Miksi me ei saada koiraa? Kyllä me se hoidetaan. Jooko, äiti?
- Meillä on isän kanssa jo teidät. 

- Äiti, mun kaverin sedältä saa ilmaiseksi kissanpentuja. Otetaan yksi. Äiti, otetaan!
- Ei oteta. Olen allerginen, etkö muista?
- Mutta jos pitäisin sitä vain omassa huoneessa? Tai sä olisit enemmän töissä? 

Ystäväni varoittelivat minua ottamasta koiraa hoitoon. Hurahtaisimme tuohon puolen vuoden ikäiseen karvapalleroon ja kohta meillä olisi koira. Ajattelin kuitenkin ottaa riskin. Halusin kokeilla olisimmeko me koiraperhe. Jospa nauttisin kävelyistä ja rapsuttelusta; ehkä koira onkin jotain, joka perheestämme on tietämättämme puuttunut kaikki nämä vuodet?

1. päivä:

klo 14.15
Koira nimeltä Kyllikki saapui pari päivää sitten. Sen omistaja lähti aamulla, ja nyt olemme omillamme. Annoin koiralle ruokaa. Se ei syönyt. Lisäsin vähän makkaraa sekaan. Se söi ja pysyttelee nyt lähistölläni. Unohdin tietoisesti omistajan ohjeen pelkästä koiranruuasta. 

klo 22.40
Kävin Kyllikin kanssa viisi kertaa tänään ulkona. Halusin varmistaa, ettei sille tule pissahätä yöllä. Halusin esiintyä koiranomistajana. Nyt se tuntuu liioittelulta.

klo 23.35
Kyllikki nukahti. Ei omalle pedilleen (kuten omistajan kanssa oli sovittu) vaan sänkyni viereen meidän päiväpeitolle. Silitin sen uneen. Tunsin itseni hyväksi äidiksi.

2. päivä: 

klo 00.20
Shh, se oli vain naapurin mopopoika.

klo 05.10
Shh! Ei hauku! Se oli vain postinkantaja.

klo 11.00
Istumme aurinkoisella pihalla Kyllikin kanssa. Se nukkuu kippurassa vieressäni. Me olemme nautiskelijoita. Koira antaa minulle tekosyyn vain olla. Pyykit ja imurointi saavat odottaa. Rakastan tätä koiraa. En anna sitä enää takaisin. Haluan oman koiran. Haluan oman tekosyyn vain olla?

klo 14.55
Annoin koiranruuan seassa hieman kanaa. Kelpasi. Olen erinomainen koiranruokakokki. Kyllikki seuraa minua kaikkialle. Jos käyn etupihalla, se uikuttaa perääni. Vessassa se makaa varpaitteni päällä. Suihkussa se tuijottaa minua valuvan veden äärellä ja latkii välillä shampoista vettä lattialta. Apua, voiko pienikokoinen koira kuolla shampooseen? 

klo 17.20
Keskustelimme juuri oman koiran hankinnasta. Mieheni mielipide ”tule nyt järkiisi” ei saanut minulta kannatusta.

klo 19.20
Alan olla täysin kypsä huutamaan koko ajan lapsille, että ulko-ovet kiinni, koira karkaa.

3. päivä: 

klo 10.00
Kyllikki jää ensimmäistä kertaa yksin kotiin, kun lähdemme lasten kanssa katsomaan kesäteatteria. Kävimme pitkän lenkin koiran ja lasten kanssa, jotta koira väsyisi ja nukkuisi yksinolonsa ajan. Hankala yhdistelmä yrittää väsyttää koira ja olla väsyttämättä lapsia, jotta he jaksavat kävellä vielä junalle ja sieltä teatteriin. Nuorempi marisi koko lenkin ajan, ettei jaksa. Vanhempi halusi taluttaa, mutta suuttui minulle kun taluttaminen tuntuikin vaikealta. 

klo 13.45 (teatterissa)
Pelkään koko ajan, että koiralle sattuu jotakin meidän poissa ollessamme. Ja ehkä myös meidän läsnä ollessamme, jos rehellisiä ollaan.

klo 15.30
Tulimme teatterista. Pääsimme sisään ja huutelin Kyllikkiä. Pelästyin, kun se ei tullut vastaan. Mitä on tapahtunut? Juoksin olohuoneeseen. Kyllikki heräsi sohvalta. Se ei ehkä ollut ollut yhtä huolissaan meistä, kun me siitä. Annoin palkkioksi siankorvan. 

klo 18.15
Kyllikki piilottaa jatkuvasti siankorvansa terassikalusteiden pehmikkeiden väliin. Päätimme kävellä pitkän lenkin yhdessä koko perhe ja koira. Kaikki paitsi Kyllikki riitelivät matkan pituudesta, talutusvuoroista ja koiralle annettavista komennoista. Kaksi perheen jäsentä kääntyi kotiin puolesta matkasta. 

klo 19.45
Kuinka vaikeaa on laittaa ulko-ovet perässään kiinni? Mahdotonta ainakin ikähaarukassa 4 - 8 -vuotta. Ainakin niinä viitenä päivänä vuodessa, kun meillä on koira hoidossa.

klo 23.50
Illan viimeinen ajatus: Enää kaksi päivää aikaa hukata koira. Voi kaikkien koirien ja koiranhoitajien suojelija, anna meidän olla hukkaamatta tai päästämättä tätä koiraa karkuun. Jos hävittää koiran, sanotaanko omistajalle: Anteeksi, mutta en löydä koiraasi enää mistään, voin ostaa sinulle tilalle uuden?

4. päivä: 

klo 6.02
Kyllikki ja nuorempi lapsi hereillä. Käyvät vuorotellen herättelemässä minua. Hauva on oppinut talon tavoille. 

klo 7.25
Sain käydä aamulenkillä kaksin Kyllikin kanssa. Kukaan muu perheenjäsenistä ei halua tai ehdi osallistua. Istuvat mieluummin lasten aamuohjelmien parissa tai käyvät töissä. Harkitsen kantaani omaan koiraan.

klo 9.20
Koira varasti puutarhakäsineeni. Hauska veijari!

klo 14.00
Helle jatkuu. Kastelin koiraa puutarhaletkulla. Se ei pitänyt siitä. Muu perhe katseli minua syyttäen. 

klo 15.30
Istutin kuusi pensasta takapihalle. Koira istutti pensaisiin – jokaiseen erikseen – siankorvansa. Istutin pensaat uudelleen. 

klo 16.45
Kävimme Kyllikin kanssa lenkillä. Kakka tarttui koiran peppukarvoihin. Jouduin irrottamaan sen. Menimme pesulle, minä ja koira. Koira sinkoili pesun jälkeen ympäri asuntoa kuin ohjus. Minä otin nokkaunet. Harkitsen vakavasti toissapäiväistä haluani hankkia oma koira. Mieheni saattaa olla tämän ainoan kerran oikeassa.

klo 17.55
Nyt se varasti toisetkin puutarhakäsineeni. Vähemmän hauska veijari.

klo 18.15
Kyllikki juoruilee haukkuen muiden alueen koirien kanssa. Haukkukonsertti. Anteeksi, naapurit!

klo 20.30
Tajusin juuri, että olen ensimmäisen päivän jälkeen unohtanut lenkeillä noudattaa koulutusohjeita, joita omistaja antoi, jotta koira oppisi kävelemään nätisti vierellä. Voi omatunto!

klo 21.15
Koira oksensi sohvalle. 

klo 22.24
Luojan kiitos Kyllikin omistaja tulee huomenna.

5. päivä: 

klo 8.40
En uskalla leikata nurmikkoa tai imuroida, koska Kyllikki pelkää kumpaakin laitetta. Poden syyllisyyttä eilisestä vesiletkuepisodista. 

klo 10.20
Kyllikki ei halua kävellä pidempää lenkkiä vaan vaatii koko ajan kotiin päin. Tietääkö se, että omistaja on tulossa tänään? 

klo 15.00
Kyllikki tietää, että sen omistaja tulee tänään. En tiedä mistä tai miten se tietää, mutta haukkuu kaikkia tiellä menijöitä ja on ihan levoton. Haluaa lenkeiltä kääntyä kotiin. Se ei syö. Edes makkara ei kelpaa. 

klo 16.15
Lapset leikkivät kavereidensa kanssa. Ensihuuma koiraperheenä on nyt ohi.
PS Koira varasti puutarhahanskat, taas. 

klo 23.55
Omistaja tuli muutama tunti sitten. Koira oli iloinen. Omistaja oli iloinen. Meidän perhe oli lähinnä helpottunut. Omistaja jäi yökylään. Olen nyt kahdesti kantanut koiran sänkyni vierestä vierashuoneeseen omistajansa luo. Nolottaa, eikö se tiedä kuka sen emäntä on? Vai haluaako koira saattaa minut tilanteeseen tahallaan. Menes nyt äitisi luo, no mene nyt… jää nyt sitten siihen, mutta aamuksi menet omistajan sängyn viereen ja tästä ei sitten hiiskuta, sovittu? 

6. päivä:

klo 16.30
Koira on lähtenyt. Imuroin. Leikkasin nurmikon. Vanhempi lapsi sanoi, että ehkä meidän perhe ei ole koiraperhe. Nuorempi lapsi kysyi ehdinkö nyt rapsuttelemaan välillä häntäkin. 

30 päivää myöhemmin:

Siankorva löytyi pensaasta. Odotamme innoissamme Kyllikkiä kylään kera omistajan. Lapset eivät ole kinunneet omaa koiraa kertaakaan hoitorupeaman jälkeen. Gerbiiliä kylläkin…