Uusi eläin

 

Uhanalaiset eläinlajit vievät median huomiota siinä määrin, että harvoin tulee mietityksi millaisia uusia eläinlajeja pitäisi tai voisi katoavien lajien tilalle ja entisten rinnalle tulla.

Kun asia kuitenkin on vähintäänkin teoreettisessa mielessä kiinnostava, on ehkä hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan sitä. Siispä teemme niin. Ja, kun en kuitenkaan pystyne olemaan täysin objektiivinen, tyydyn tässä mukisematta lähtemään liikkeelle puhtaasti omista mieltymyksistäni.

Pitäähän sitä joku pohja olla, miksei siis vaikka meikäläisen ajatus, kun ei parempaakaan lähtökohtaa ole annettu; selvästikään valtio ei ole kiinnostunut korvaamaan katoavia lajeja uusilla, vaan jättää näköjään tämänkin asian veronmaksajien mietittäväksi.

Millainen siis pitäisi olla uuden eläimen, uuden eläinlajin? Missä sen pitäisi elää? Mitä syödä? Miten käyttäytyä?

Esteettisenä yleisperiaatteena esittäisin, että uusi eläin on pörröinen, koska useimmat ihmiset pitävät enemmän pörröisistä ja ns. suloisista eläimistä, kuin vaikkapa suomukkaista, limaisista ja niin pois päin.

Myös isot korvat ovat jotenkin kivat, ja ne semmoiset joustavat anturat tassuissa. Ja häntä, tietty!

 

Ekologis-monipuolinen pystykoira

Jollainenkin pystyssä kävelevä tai pomppiva koiran, kengurun, kissan, jäniin tai koalan tapainen systeemi voisi olla kiva, mutta se saisi kernaasti olla ystävällinen ja iso; seisaallaan metri kahdeksankymmentä vaikka. Sen turkki ei saisi kastuneenakaan haista pahalta, vaan mieluummin karkilta niin kuin eukalyptuksenlehdillä elävät koalat.

Ja ekologinen elukan tulisi olla; olisi hyvä jos se esim. hengittäisi sisään kasvihuonekaasuja ja hengittäisi happea ulos. Ja jos sen ottaisi kotieläimeksi, se nauttisi etsiä tuoksun perustella parittomia sukkia ja tykkäisi kyörätä niitä pareiksi riviin kylppärin lattialle tai sohvalle.

Eläin saisi energiaa kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa olisi se, että jos sille syöttäisi paperia (vanhoja lehtiä, laskuja) ja biojätettä, se tuottaisi lämpöä.

Pari kolme semmoista pystykävelykoiraa pitäisi pienen huushollin lämpimänä, jos asunto olisi hyvin eristetty, kun elukoita vain syöttäisi paperilla ja biojätteellä.

Ja jos eläimiä ei syöttäisi, silloin ne ottaisivat energian huoneenlämmöstä.

Kesähelteellä eläimille ei annettaisi ruokaa vaan ainoastaan joitakin hivenaineita, ja niinpä ne ottaisivat energian huonelämmöstä - ja täten viilentäisivät kesähelteellä huushollin mukavan viileäksi.

Sähköankeriaan tapaan ne osaisivat myös muuttaa (lihas)energiaa sähköksi. Eläinten makuusijaan laitettaisiin kaksi metallista kupua, ja kun eläin koskettaisi näitä, se tuntisi selässään mukavaa rapsutuksentunnetta, ja sen sähköelimet samalla tuottaisivat metallikupujen välille varauksen, jolla ladattaisiin vaikkapa perheen sähköpolkupyörän akkuja.

Kesähelteellä eläimet voisi opettaa käymään pihalla kuumenemassa ja sitten ne menisivät muuttamaan saamansa energian metallikupujen kautta sähköksi, viilenisivät siinä ja pitäisivät sähköpolkupyörän ajovalmiina läpi kesän. Jos lämpöenergiaa kertyisi ketakaikkiaan liikaa, eläimet joisivat kylmää vettä ja pissisivät liikalämmön virtsana vessasta alas.

Eläimen kuono ja hännänpää olisivat bioluminesenssilla varustetut, niin että eläimen voisi pimeässä käskeä sytyttää kuonovalonsa, ja käyttää sitä taskulamppuna. Opetetun eläimen hännänpää olisi kätevä työvalo monessa hankalassa paikassa ja kiva lukuvalo telttaretkellä. Teltan ilma pysyisi elukan ansiosta todella raikkaana, koskapa se muuttaisi teltan ilmasta hillidioksidia hapeksi kuten kasvit.

Papukaijan tapaan eläin oppisi toistamaan tiettyjä ääniä ja matkimaan puheenkin ääntä. Se oppisi myös etsimään tyhjiä pulloja ja tölkkejä, viemään ne marketin palautuskoneeseen ja tuoman kuitin tai rahat omistajalle tai vaikka SPR:n toimipisteeseen.

Se oppisi myös, kaupungilla yksin ollessaan ja siellä poliisin nähdessään sanomaan poliisille, juhlallisesti kunniaa tehden ”Elä sakota, vanha veikko, kyllä tämä tästä lutviutuu vielä, kunhan mie tästä tomerrun!” Ja perään se tekisi semmoisen hovikumarruksen, jossa toinen käsi tekee kaarevan pyyhkäisyn melkein maata hipoen, ja kämmen, sormet ”levynä”, tekee siron pikku kieputuksen - ja sanoisi ”Enchanté!”

Ja myös se oppisi myös ulkoa lyhyitä vitsejä ja kertoisi niitä vastaantulijoille, ja jos nämä nauraisivat, se helistäisi SPR:n keräyslipasta ja sillä tavalla joutoaikoinaan keräisi rahaa hyväntekeväisyyteen.

Eläin olisi seurallinen, nauttisi saada tehdä erilaisia tehtäviä ja osaisi vaistomaisesti nyhtäistä tuntemattomankin lapsen kauluksesta kauemmas, jos pikkulapsi sen nähden meinaisi astua ajotielle, mennä liian lähelle laiturin reunaa tai rautatiekiskoja tai muuhun vaaran paikkaan.

Äänenä eläimellä olisi samanlainen kiva ääni kuin pikkuoravilla, ja se ei haukkuisi vaan kehräisi, mutta yhtä kovalla äänellä kuin tiikerit, niin että sen hyrinään olisi helppo nukahtaa.

Yksinään se voisi vihellellä sellaisia sävelmiä joita se on kuullut radiosta; ei kuitenkaan sellaisia joita kuuluu koko ajan, ei siis esimerkiksi Nokia-puhelimista tuttua Franciso Tárregan Gran Vals -melodiaa muuta kuin erikseen pyydettäessä, tai ehkä joskus kun se haluaisi varoittaa että sillä vaikka on ripuli tms.

Tällainen on yksi vaihtoehto uudeksi eläimeksi. Heitän varmaankin muutaman muunkin ehdotuksen jatkossa. Mutta tuleeko teille mieleen, millainen uuden eläimen tulisi olla? Miettikää. Ja kertokaa, pliide; vastuu eläinkunnasta ei kuulu pelkästään sisäasian- ja ympäristöministeriölle, vaan meille kaikille, myös teille ja tuolle naiselle joka on tupakalla tuolla parvekkeella. Vilkuttakaa hänelle!

Tässä Kajo äänessä:

kommentit

Kyllä aika täydelliseksi suunnittelit jo tuon pystykoiran. Voisikohan samaan eläimeen liittää vielä kyvyn lukea, niin että se voisi olla heikkonäköisten tai sairaiden/väsyneiden kumppanina ja lukea heille ääneen, ja mielellään se osaisi elävöittää hyvin tekstiä tietysti!

>Aikku Su, 2012-07-01 09:52

Erityisen kätevä olisi tuo lemmikki. Voisin mokoman ottaa seuraksi nykyiselle koiralle. Mutta telttaretkellä saattaisin jättää sen kotiin, kun olisi tuo hapetuskyky. Ajattelin vain, että jos telttakangas ei päästäisi niin tehokkaasti sitä happea ulos, koskapa ei taida päästää sisäänkään, niin eikö suurempi happipitoisuus tekisi myös suuremman riskin tulen syttymiseen. Ainakin jos leirintäalueella joku huolimattomampi viskaisi tupakan tumpin lähistöön. Saattaisi teltta roihahtaa ympärillä. Ellei sitten itse hengittelisi raskaasti ja muuttaisi kilpaa sitä happea takaisin hiilidioksidiksi. Sen koiran kanssa siis.

>ap Su, 2012-07-01 13:09

Omat kehityksessä kesken jääneet insinöörinaivoni eivät lainkaan pysty kuvittelemaan uudenlaisia eläimiä. Geenit on minun käsissä kuin legopalikat. Niitä kun ladon eri asemiin, niin aina tahtoo tulla vain sellaisia kubistisia kauheuksia, joita ei voi alaikäisille edes kuvailla. Aivan liian picassoa niistä syntyy.

Mutta yhden toiveen esittäisin, kun te alatte laatia uusia eläinlajeja. Se eläin ei saisi vaipua talvihorrokseen. On aivan epäreilua, että itse joutuu seitsemän kuukautta räntäsateessa vääntäytymään aamusynkkyyteen työpaikan suuntaan. Linja-auton kanssamatkustajatkin on kuin keskitysleiriin menossa. Paitsi ne kolme Inkilänmäeltä kyytiin nousevaa juoppoa. Ja samaan aikaan toisaalla kääntää talvipesässä tämä eläin onnellisena kylkeä ja imeskelee mielessään bambua ja lakritsikasvin (Glycyrrhiza glabra) juurta. Eikä sen verenpaine siitä edes nouse niin kuin itsellä, vaikka ei edes saa lakritsia syödä. Se on väärin eikä sellaisia eläimiä saa olla. Tätä mieltä olen.

>TommiS Ma, 2012-07-02 20:28

Minusta olisi päinvastoin mukavaa jos olisi sellainen eläin kuin opossumi, joka osaa teeskennellä kuolemaa, pitkiä aikoja. Sellainen että kun tulee stressi, niin lökähtää vain paikalleen makaamaan.

Tämänlainen ajatus tuli mieleen lähinnä siksi että se olisi itselläkin kätevä. Jos olisi vaikka töissä ja tämänlainen ominaisuus lajityypillinen, niin sitä vain pykähtäisi makaamaan eikä voisi mitenkään olla vastuussa kun geenikoneisto pakottaa stressin edessä rentoutumaan.

Koska olen hyväntahtoinen (ainakin joskus, tunnustan en aina) olisi mukava jakaa tämä onni niin että joku saa iloa itselle.

Siksi olisikin kätevää jos olisi toimistorotta. Ei siis toimistotyöläinen vaan sellainen oikea rotta. Se viikset väpättäen osaisi esimerkiksi täytellä ekseleitä. Se osaisi pikkukäpälillään nakuttaa tietokoneella tylsiä asioita eikä se pitkästyisi. Ja jos pomo puhkuisi, vaipuisi koomaan vähäksi aikaa lepäämään. Näin pomoillekin tulisi parempi mieli kun ei koskaan voisi puhkua kiukkuisena. Näin pomon elämässä olisi vähemmä raivoamista. (Mikä on kyllä sinänsä ymmärrettävää jos on alaisena vaikka minä. Tosin minun pomo ei tarkalleen miettien ole vihainen oikein ikinä.)

Tämä muuttaisi työkulttuurin. Tai ei muuttaisi. Pelaisivat edelleen pasianssia työajalla ihmiset.

>Tuomoh To, 2012-07-05 00:22

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

Kuuntele Ajatusten miljoonalaatikko Yle Puheessa joka toinen kesäkeskiviikko klo 17.25.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä