Lapsiin kohdistuva väkivalta
Miten lapseen kohdistuva väkivalta vaikuttaa lapseen? Onko tukistelu, luunapit tai kädestä toiseen huoneeseen raahaaminen ok?
Kysyt monelle meille vanhemmalle vaikeasta, vaietustakin asiasta.
Hienoa, että käytät nimitystä lapsiin kohdistuva väkivalta, etkä esimerkiksi ruumiillinen kuritus tai fyysinen kasvatus. Tässä on minun korvissani ratkaiseva ero: kuritus tai rankaisu sisältää itselle otetun oikeuden käyttää väkivaltaa kasvatustarkoituksessa. Ja sitä oikeutta meillä ei ole.
Jostain syystä me ihmiset kohtelemme ajoittain lapsiamme (ja kumppaniamme) tavalla, jota emme hyväksy muissa ihmissuhteissa. Teemme näin kasvatuksen nimissä, mielestämme oikeutettuna rangaistuksena, sietämättömän raivon vallassa tai kun toi kakara on välillä niin mahdoton. Mutta moniko meistä tukistaa kaveriaan, joka kaataa päivällisellä vahingossa juomalasinsa? Antaa luunapin ärsyttävän hitaasti toimivalle kaupankassalle? Hyväksyy sen, että kirjastonhoitaja antaa meille remminiskuja myöhästyneistä kirjalainoista?
Yleisiä lapsiin kohdistuvia väkivallan muotoja ovat myös eristäminen, nimittely, väkivallalla tai hylkäämisellä uhkailu sekä mykkäkoulu.
Sekä ruumiillista että henkistä väkivaltaa käyttävät yhtälailla äidit ja isät.
Olen tavannut työssäni lukuisia vanhempia, jotka ovat väkivallalla aiheuttaneet lapselleen ruumiillisia vammoja. Pieni osa heistä oli todella tarkoittanut tekonsa; nämä vanhemmat olivat usein pahoinpidelleet vakavasti muitakin ihmisiä, ja myös lapsen vammat olivat pysyviä, jopa kuolemaan johtaneita.
Suurin osa etenkin leikki-ikäisten vammoista syntyi sen sijaan vanhemman käyttäessä tarpeetonta voimaa lasta pakottaessaan; sijoiltaan mennyt käsi karkkihyllyltä pois nykäistäessä, murtunut raaja vastustelevaa lasta pukiessa. Nämä vanhemmat eivät yleensä ajatelleet olevansa väkivaltaisia.
Tämän lisäksi on melkoinen määrä vanhempia, jotka pahoinpitelevät lasta tavalla, josta ei välttämättä jää ruumiillisia vammoja, kuten raahaamalla ja tukistamalla. Vähäpätöiseltäkin tuntuva väkivalta aiheuttaa kuitenkin psyykkisiä vammoja.
Väkivalta aiheuttaa lukuisten tutkimusten mukaan lapselle pitkäkestoisia oireita, kuten levottomuutta, turvattomuutta, älykkyysosamäärän laskua, itsetunnon laskua, masennusta, aggressiivisuutta, muutoin selittämättömiä kipuja. Eli hyvin samanlaisia oireita, kuin aikuisenakin kohdattu väkivalta.
Ei kai tämä kovin yllättävää ole? Emme kai ajatelleetkaan lapsen jollain tapaa kestävän väkivaltaa aikuista paremmin? Emmekä tietenkään halua aiheuttaa lapsellemme tällaisia oireita, mutta kun toi kakara on välillä ihan mahdoton.
Koska lapsen kehitys on kesken, ovat väkivallan vaikutukset suuret ja muokkaavat koko lapsen persoonaa. Väkivaltaa kokeneet tuntevat usein selittämätöntä ahdistusta ja raivoa, sekä voimakasta syyllisyyttä, ikään kuin olisivat itse aiheuttaneet tai ansainneet väkivallan. Nämä tunteet eivät useinkaan jää vain lapsuudenkokemuksiksi, vaan seuraavat mukana koko elämän.
Mikä sitten saa meidät vanhemmat käymään lapseen käsiksi ja ehkä pitämään sitä oikeutettunakin?
Useiden tutkimusten mukaan väkivaltaa käyttävät herkimmin ne, jotka ovat itsekin väkivallan uhreja. Monet lapsena pahoinpidellyt puhuvat kokemuksistaan vielä aikuisinakin itseään syyllistäen: olin ihan mahdoton kakara, eihän siinä muu auttanut kuin selkäsaunat. Tuttu kuvio on myös perheen sisäinen väkivallan kierre; vanhempi pahoinpitelee toista vanhempaa ja uhriksi joutunut vanhempi pahoinpitelee puolestaan lapsia.
Lapsen pahoinpiteleminen kasvatustarkoituksessa on ollut varsin tavallista vielä sukupolvi tai kaksi sitten. Vanhemmuutta saatettiin mitata tuolloin lapsen tottelevaisuudella. Vaarallinen elinympäristö saattoi vaurioittaa vanhempien kiintymistä lapsiinsa: kun oli selvittävä sodasta, ei lyönti ollut kovin suuri asia. Kasvatustapa siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle, vaikka ajat ovat nyt toiset.
Vauvan ja vanhempien suhteita laajasti tutkinut, kansainvälisesti tunnustettu asiantuntija Patricia M. Crittenden on esittänyt mielenkiintoisen ajatuksen: väkivallan käyttö on vanhemman yritys suojata lasta vaaralta. Hän antaa esimerkin: jos lapsi ei tottele vanhempaa, vanhemman valtaa pelko siitä, että lapsi ei noudata annettuja ohjeita vanhemman poissa ollessa ja saattaa siten itsensä vaaraan. Pelkonsa ja suuttumuksensa vallassa vanhempi pahoinpitelee lasta asiasta, joka ulkopuolisen silmin vaikuttaa vähäpätöiseltä ja vaarattomalta.
Linkeistä löydät tilastotietoja mm. suomalaisten aikuisten ruumiilliseen kuritukseen liittyvistä asenteista, sekä lasten ja nuorten perheväkivaltakokemuksista. Crittendenin ja muiden asiantuntijoiden tieteellisiä artikkeleita mm. pahoinpitelyn vaikutuksista aivoihin voit lukea alla mainitusta kirjasta.
Pahoinpitelet tai et, voit pohtia väkivallan rajoja kasvatuksessa vaikkapa seuraavilla kysymyksillä. Käytän kysymyksissä kaikesta väkivallasta yleistermiä lyöminen.
Ketkä kaikki saavat lyödä lastasi? Millä perusteella saavat? Millä perusteella ei? Keitä muita lapsia sinulla on oikeus lyödä? Millä perusteella? Kenellä on oikeus lyödä sinua ja miksi? Keitä kaikkia lapsesi saa lyödä ja millä perusteella?
Jos pyrit opettamaan lapsellesi lyömisellä jotain: Miten menetelmä toimii? Millaisia tuloksia olet havainnut? Löytäisitkö laillisia ja vähemmän haitallisia tapoja opettaa sama asia?
Jos lyöt raivon vallassa: Tuntuuko tekosi oikeutetulta kun olet rauhoittunut? Auttaako lapsen lyöminen raivoosi? Löytäisitkö muita, vähemmän vaarallisia keinoja purkaa raivoasi?
Milloin lyömisen voi aloittaa? Perustuuko aloituksen ajankohta lapsen ikään tai kehitysasteeseen? Minkälaisista lyönneistä olisi hyvä aloittaa? Mistä tietää lyökö liikaa tai liian vähän? Minkä ikäisenä olisi hyvä lopettaa lyöminen? Miksi? Olisiko hyvä lopettaa kerralla vai vähitellen?
Lähes kaikki vanhemmat tuntevat ainakin ajoittain halua käydä lapseensa käsiksi. Itsekin tunnen usein silkkaa murhanhimoa kun toi kakara on ihan mahdoton. Mutta ei auta, sillä kun on oikeus olla. Sekä mahdoton, että koskematon.
Lue myös:
Heikki Sariolan tutkimuksia.
Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen, Jari Sinkkonen ja Mirjam Kalland (toim,), WSOY 2001.
Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.
kommentit
Itse en oppinut vaikka minulle sanottiin asiasta tuhat kertaa ja tehtiin vaikka mitä. Kun tultiin siihen pisteeseen että hain itse koivunniemen herraa metsästä niin oppi painui kerrasta perille. Tuli sitten siinä matkalla mietittyä että mitä oikein tuli tehtyä ja töllöntöistä on näemmä seuraukset kannettava. Rankaiseminen on hyvästä silloin kun se tulee aiheesta ja sille on selkeät syynsä.
Olen Ilkan kanssa 100% samaa mieltä. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Katsokaa nykyisiä kouluhäirikköjä. Poliisi pitää kutsua paikalle, kun kukaan muu ei saa rauhoittaa lasta!! Se on aivan päin p....
Ehkä te sitten olette oikein ANSAINNEET kurituksen. Mutta jutuistanne päätellen, se on tosiaankin vaikuttanut älykkyysosamääräänne. Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Olisiko ok, että kun sun viestis on idioottimainen, mä tulisin ja repisin sua hiuksista? Kato, rajojen laittaminen vaan on OK. "Mä vähän kasvatan sua vetämällä turpaan." EI se mee niin! Ei tää yhteiskunta vaan toimi niin. Olisko parempi et tää suomi ois enemmän täynnä väkivaltasia ihmisiä?
MULLE ON jääny traumoja, kun mun vanhemmat LÖI, HUUSI, VETI HIUKSIA IRTI, HIERO RUOKAA NAAMAAN, POTKI MAASSA MAKAAVAA, LÖI PALJAALLE PEPULLE, RAIVOSI, HAUKKUI, ALENSI ITSETUNTOA, VERTASI VIHAAMIINSA HENKILÖIHIN, PAKOTTI PYYTÄMÄÄN ANTEEKSI OLEMATONTA TEKOA, JONKA VAINOHARHAINEN ÄITI OLI KEKSINYT, HAKKASI, PAINOI NISKAA MAAHAN, NAUROI MULLE, RAIVOSI YÖHÖN ASTI JA ALOITTI NUKKUMAANMENOAIKAAN KUN OLIN JO SÄNGYSSÄ, HALVEKSI JNE!
Omalla kohdallani lapsena kokemastani väkivallasta on seurannut mm. ahdistusta, masennusta, turvattomuutta, väärää syyllisyyttä, vaikeutta luottaa toisiin ihmisiin tai solmia läheisiä ihmissuhteita, selittämätöntä pelkoa, syrjäytymistä, hyväksikäytetyksi joutumista...
En hyväksy väkivaltaa missään muodossa!
Olen käsitellyt näitä menneisyyden asioita, enkä ole toistanut niitä omassa elämässäni.
Itse sain isältä fyysistä kuritusta varhaislapsuudessa. Isä oli aina hermostunut selvinpäin ja humalassa seinähullu jota sai pelätä. Sain tukisteluja ja paljaalle takapuolelle läimäyttelyjä. Seurauksena muutuin näkymättömäksi ja apaattiseksi "nurkassa viihtyjäksi" ja kartoin muitten lasten seuraa. Olin hyvin kiltti lapsi enkä usko tehneeni väärää. Silti mieleni on vieläkin nyt aikuisena jatkuvasti syyllinen milloin mistäkin asiasta ja otan väärää vastuuta toisten tekemistä virheistä. Pelkään rangaistusta ja kostoa jos alan voida hyvin ja iloita elämästäni.
Kotona vallinneen uhkaavan ilmapiirin seuraukset kohdallani olivat siis vakavat. Sairastuin psyykkisesti. Vaikutukset ulottuivat lamauttavasti kaikilla elämän alueilla. En luota ihmisiin, olen useimmiten pelokas ja hermostunut, en kykene keskittymään mihinkään vaativaan, olen elämäni sivustakatsoja. On kuitenkin hieman toipumista tapahtunut, kun olen päässyt psykoterapiaan. Ja jonkin verran kontakteja on tullut ihmisiin. Mutta silti se jatkuva varuillaan olo vaivaa yhtä mittaa. Ja se on todella kuluttavaa. Ei haluaisi olla elämänsä sivustakatsoja.
Olen tutkijoiden kanssa samaa mieltä, että fyysinen sekä henkinen väkivalta vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen. Olen siitä elävä esimerkki. Sanavarastoni on melko suppea, en kykene puhumaan normaalisti, kun unohtelen sanoja, enkä muutenkaan ilmaise itseäni sujuvasti vaan takeltelen sanoissani. Muistan isäni mitätöivät sanat puheestani "älä sönkötä". Tai kun yritin kirjoittaa läksyjä, hän kommentoi kirjoitustani söherrykseksi. Tällaiset kommentit eivät kasvata lapsen itseluottamusta.
Ontuvia vertauksia, eihan ym. syista kukaan taysjarkinen ala lastaan hakata tai kurittaa tai mika nyt onkaan tanapaivana ammatti-ihmisten hyvaksyma sanamuoto. Kohtuus kaikessa on elamassa toimiva ohjenuora. Turhan jyrkat mielipiteet suuntaan tai toiseen eivat ajan oloon tuppaa toimimaan. Jatkuva tukassa roikkuminen ja rayhaaminen on eri asia kuin tukistaminen. Ilmeisesti "rajat on rakkautta"- ajattelu on siirretty ainakin osittain sivuun silla lapsella on oikeus nykyaan olla mahdoton. Koska muksuja ei saa enaa laittaa kuriin, on se jatettava poliisin ja opettajien tehtavaksi. Vapaan kasvatuksen tulokset mellastavat kuin sonnilauma ja haistattavat pitkat kaikella ja kaikilla. Se on sitten opettajien, poliisin ja lastensuojeluviranomaisten ja herra ties kenen syy kun "meidan Daniel yha etsii itseaan..." yhteiskunnan laiminlyotya "kasvatusvelvoitteensa".
Voimaa opintoihin Janna Rantala, toita sinulle tulee tulevaisuudessa riittamaan.
vaikuttaa siltä että asioiden "aikuinen" selvittäminen puhumalla ei ole vaihtoehto? se vaatii ehkä enemmän aikaa ja jopa sitä kärsivällisyyttäkin mutta lapsi jolle on ymmärrettäväsri kerrottu yhteiskunnan pelisäännöt ja annettu moraalisia ohjenuoria ei teininäkään "mellasta kuin sonnilauma". väkivallan ja pelon(vai onko se sitä ns. kunnioitusta) kohtaaminen ei opeta lasta ymmärtämään oikeaa ja väärää, vain hyväksymään väkivallan kommunikaatiomuotona ihmissuhteissa ja korkeintaan välttämään väärintekoa samaan tapaan kuin hevonen välttää sähköaitaa -sitä täysin ymmärtämättä.
Meillä sai ajoittain selkään, tukkapöllyä ja luunappia, joskus aiheesta, joskus aiheen vierestä - aiheellisuuden raja tosin on varsin häilyvä...
En koe, että ruumiillisesta kurituksesta sinällään olisi kuitenkaan jäänyt traumoja. Ennemminkin kehitykseeni on vaikuttanut sisarusten taholta suuntautunut väkivalta (kiusaaminen, tavaroiden vieminen luvatta, väkivallalla ja jopa tappamisella uhkailu) - puolustautuminen käytännössä kiellettiin, kun ei saanut tapella (ja tappeluhan siitä aina syntyi), eikä vanhemmistamme ollut pitämään lapsiaan kurissa. Oli jotensakin ristiriitainen olotila, kun kieliä ei saanut mutta ei myöskään itse ojentaa toista.
Olen edelleen huono puolustamaan itseäni, koen itseni usein voimattomaksi (sosiaalisten) haasteiden edessä ja masennuskausikin on tullut käytyä aikuisuuden kynnyksellä läpi. Oltiin kuitenkin "ihan tavallinen perhe".
Entä jos välillä puhuttaisiin myös sisarusten välisestä väkivallasta ja sen vaikutuksista?
Vanhemmilla on vastuu lapsistaan. Jos kaverini päättää korvata lounaan karkeilla, asia ei kuulu minulle pätkääkään, joten siihen ei tarvitse puuttua. Ero on juuri siinä, että lapsi ei ole itse vastuussa valinnoistaan, eikä myöskään ole vapaa tekemään asioita, joita aikuiset ovat. Jos 35-vuotias päättää lähteä kävelylle 10 km päähän kotoaan, niin se on ihan ok eikä kellään ole mitään oikeutta häntä sieltä kotiin raahata. Mutta kun 3-vuotias lähtee vastaavalle lenkille, niin johan on heitteillejättö, jos häntä ei ensimmäinen vastaantuleva aikuinen vie kotiin.
Mielestäni vanhemmilla on myös velvollisuus turvata kaikkien lastensa terveys, ja jos joku sisaruksista fyysisesti vahingoittaa jatkuvasti toisia tai vaarantaa toisten terveyden (esim. retuuttamalla vauvaa), k.o. lasta pitää rangaista sellaisella tavalla, joka varmasti tuntuu. Enkä tarkoita, että lapsi pitäisi vuorostaan piestä vaivaiseksi, mutta tukkapölly voi olla ihan paikallaan jos puhe eikä muut rangaistukset eivät tehoa.
Vanhempien pitäisi laittaa rajat sisarusten välisille nahisteluille. Ei se ole normaalia, jos yhtä sisarusta toiset sisarukset kiusaa ja rikkovat tavaroita. Vanhempien vähättelevät kommentit" sun pitäisi pitää puoliasi paremmin" tai että "älä välitä niin se lopettaa kiusaamisen " on ihan syvältä! Olen lukenut vanhaa ala-asteen aikaista päiväkirjaani, ja jumalaa rukoilen ,että veljet lopettaisivat mun nälvimisen ja tavaroitteni tuhoamisen. Vanhemmat eivät kyenneet laittamaan rajoja riiviöveljilleni, jotka sattuivat olemaan minua parisen vuotta nuorempia. Pitäähän isosiskon osata laittaa pikkuveljet ojennukseen. Niin olisi pitänyt kyetä, mutta niitä oli kaksi ja purkivat omaa pahaa oloaan minuun, ilmeisesti. Koko perhe oli hajallaan ja kukaan ei välittänyt oikeastaan kenestäkään, vaikka olihan ruokaa ja katto pään päällä. Veljillä oli turvaa toisistaan, minä iltaisin itkin surkeaa elämääni yksin huoneessani ja aloin 15.v. miettiä ratkaisua, kuolema kävi mielessä.
Kamalinta on jäädä yksin, ettei lähellä ole luotettavaa aikuista jonka kokisi välittävän ja kuuntelevan. En luottanut vanhempiini, isä hukkui pulloon ja äiti oli kietoutunut huoliinsa. Vanhemmat eivät olleet henkisesti läsnä.
Minä sain lapsena tukkapöllyä, arestia ja piiskaakin. Koen, että aivan oikeitetusti ja useamminkin olisin ansainnut.
Jos vanhempien asettamista rajoista koko ajan yrittää luistaa, niin pieni kuritus on paikallaan rajan olemassaolon muistutuksesta.
Toimin jalkapallovalmentajan 10 vuotiaille ja siellä kyllä huomaa niin sanotut vapaan kasvatuksen lapset. He ovat rauhattomampia, keskittymiskyvyttömämpiä ja noudattavat huonommin yhteisiä sääntöjä.
Kun olen keskustellut tuttujen opettajien kanssa heidän viestinsä koulumaailmasta kertoo, että aika joka joudutaan käyttämään oppilaiden rauhallisena pysymiseen on vuosi vuodelta lisääntynyt. Tämä vähentää opettamiseen käytössä olevaa aikaa. Tämä on seurausta vapaasta kasvatuksesta.
En tietenkään kannata mitään ylenmääräistä piiskaamista.
Oikeassa kohdassa annettu kuritus ei jätä mitään traumoja, päin vaistoin opettaa ja ohjaa kunnioittamaan sääntöjä ja kuria.
Näyttää siltä, että monet kommentoijista kuvittelee kuritusväkivallan olevan merkki rajojen asettamisesta. Vapaa kasvatus on eri asia kuin väkivallaton kasvatus, itse asiassa vapaa kasvatus voi olla henkistä väkivaltaa lasta kohtaan, lapsen laiminlyömistä.
Rajat voi asettaa lapselle ja rajojen rikkomisesta saa rangaista, mutta väkivalta ei ole hyväksyttävää. Sopivia rankaisumuotoja ovat mielestäni esim. viikkorahan pidätys, aresti tms.
Onhan se tuokin juttua, jos muutakaan tekemistä ei ole. En muuten lukenut artikkelia, uskallan jo päätellä mitä siinä on,, Huvittavinta on, että jälleen ääripää kohtaa ääripään,,
Jospa lapset ovatkin ihmeissään / ongelmia, koskemattomuuden vuoksi? Tuntoaisti kun meillä on, jos terveitä olemme. Toki alkuperämme kannattaa muistaa. Emme ole sen enempää, kuin nisäkkäitä ; siis eläimiä. Jep, joku kiihkoilija sitten sanoo tuohonkin sanottavansa,, Siinä hyvä merkki eläimellisyydestä! -Etpä sanoisi mitään, jos sinulla ei olisi tarvetta tietää asiasta paremmin, lue: se normaali laumahenki, missä koitellaan johtajan paikkaa jne..
Ei väkivaltaa ei koskemattomuutta ja lisäksi rajoja sen toimivan rakkauden kera. Simppeli homma, vai mitä?
Rantala yleistää ja kärjistää. Hänellä ei näy olevan ruumiillsesta kurituksesta puhuttaessa vaihto-ehtoja, joko ei lainkaan tai piekseminen henkihieveriin ja sairaalakuntoon.
Itse olen saanut selkääni ja aiheesta, ei jäänyt traumoja, ei huonommuuden tunnetta, ei katketruutta.
Itse hölmöilin ja ihan itse sain selkääni ja hölmöilyt loppui siihen..
Nyt nämä muksut haistattelee, jotkut käy jopa pälle mutta aikuisen pitäis Rantalan mielestä kai vaan kuunella ja juosta karkuun pahimmassa (parhaimassa) tapauksessa.
Jos tuo kaikki mitä tämakin psykiatri lainaa, on nähnyt ja kokenut, on totta niin erittäinkin iso osa suomalaisista ovat vinksahtaneita, traumatisoituneita ja seinähulluja ruumiillisen kurituksen seurauksena.
Tuota en minä ainakaan usko ikinä.
Miksi vanhempien käyttämä "ruumiilinen kuritus" mitä termiä kirjoittaja niin paheksuu, on pelkästään pahasta, kuin kuitenkin yhteiskunnan antama väkivaltainen rangaistus on pelkästään hyvästä?
Oikeuslaitoksemme tuomitsee yli 15-vuotiaat väärintekijät menettämään vapautensa, ja se se vasta pahimmanlaatuista väkivaltaa onkin. Melkoisena shokkina se varmaankin tulee niille pikku kullannupuille joille on vain siihen asti kerrottu, että ei noin saa tehdä. Helpommalla olisi ehkä sekin lapsi päässyt jos sitä äitiä purtua se äiti olisikin purrut takaisin ja siten näyttänyt, että teolla on suora seuraus joka ehkä tekee kipeää...muodossa tai toisessa.
lainaus
"Hienoa, että käytät nimitystä lapsiin kohdistuva väkivalta, etkä esimerkiksi ruumiillinen kuritus tai fyysinen kasvatus. Tässä on minun korvissani ratkaiseva ero: kuritus tai rankaisu sisältää itselle otetun oikeuden käyttää väkivaltaa kasvatustarkoituksessa. Ja sitä oikeutta meillä ei ole."
Miksihän meillä sitä ei ole? Itse kysyn itse vastaan.
Kaltaisesi paapojat saivat joskus eduskunnan vakuutettua siitä, että 100000 vuotta vanhat kasvatusmetodit ovat vääriä ja jonkun kallonkutistajan kehittämät parempia. No seuraukset ovat näkyneet jo viimeiset pari vuosikymmentä nuorison, ei niinkään lisääntyneen rikollisuuden, mutta selkeästi raaistuneiden rikosten muodossa.
Kaltaisesi paapojat saivat joskus eduskunnan vakuutettua siitä, että 100000 vuotta vanhat kasvatusmetodit ovat vääriä ja jonkun kallonkutistajan kehittämät parempia. No seuraukset ovat näkyneet jo viimeiset pari vuosikymmentä nuorison, ei niinkään lisääntyneen rikollisuuden, mutta selkeästi raaistuneiden rikosten muodossa.
Aplodeja!!
Olen minäkin hämmentynyt. Mitä olisi pitänyt tehdä? Tyttäreni on nyt 20-vuotias ja hengissä. Hän on ollut kovapäinen eikä ole aina totellut. Vaikka olen periaatteessa noudattanut väkivallatonta kasvatusta, en ole onnistunut ja joskus olen puristanut kädestä, estänyt raivoavaa 10-vuotiasta lähtemästä kotoa ulos keskiyöllä (eli rajoittanut hänen individuaalia vapauttaan), olen komentanut lukemaan läksyjä, huutanut ja toden totta: toisinaan käyttänyt huonoja sanojakin pyyntöjeni vahvistuksena - kas, kun kiltit pyynnöt eivät ole tehonneet.
Vanhempia auttaa niin pirusti se, että nykyajan yhteiskunta pistää vanhemmille raudat käsiin ja aivan kaiken mahdottomaksi. Vanhemmat tulisi vain istua ja katsoa, kun murrosikäinen hajottaa talon, huutaa keskellä yötä, saa raivokohtauksia pienimmästäkin asiasta. Jos vanhempi tekee yhtään mitään muuta kuin piipittää kohteliaasti: "Voisitko kultapieni olla hiljaa?" (mikä ei tehoa), niin jo vanhempi ollaan viemässä vankilaan ja hän saa loppuelämäkseen tuomion epäkelpona kansalaisena, joka rajoittaa lapsen itsemääräämisoikeutta. Eli: lapsien pitää saada hyppiä vanhempien silmille, käyttää heitä taloudellisesti hyväkseen niin pitkälle kuin kykenevät, ja sitten jättää vanhempi sylkien kaikki syytökset omasta pahasta olostan, omasta laiskuudestaan läksyjen luvussa (mistä seuraa huonot numerot, ei suinkaan äidin käskyistä lukea läksyt) jne. Teki vanhemmat mitä hyvänsä, aina pieleen menee. Se on aivan varmaa. Joten älkää hankkiko lapsia - ette te niistä kuitenkaa osaa huolehtia parhaalla tahdollannekaan.
Sanna, tiivistit itse mainiosti sen mikä nykyvanhemmissa mättää. Kysyit, että mitä sitten olisi pitänyt tehdä. Olet varmaan kuullut sananlaskun: "Kun keinot loppuu, niin väkivalta alkaa." Nykyvanhemmat ei vaan tajua, ettö mitä pitäisi tehdä.
Toisaalta, jos oikeasti olet kasvattanut lapsesi niin kuin kirjoitit, niin et ole syyllistynyt väkivaltaan. Luitko itse artikkelin vai provosoiduitko kommenteista? En tajua missä kohtaa artikkelia kielletään pitämästä lasta kiinni tai estämästä lasta lähtemästä ulos myöhään. Tuntuu, että porukka on täällä provosoitunut ja nähnyt artikkelissa jotain sellaista mitä siellä ei todellakaan lue. Siellä ei missään vaiheessa kielletä asettamasta rajoja tai puuttumasta lapsen huonoon käytökseen. Siellä kuitenkin sanotaan esim. että lapsen pakottaminen pukuun LIIKAA VÄKIVALTAA KÄYTTÄEN on aiheuttanut käden murtumia yms. Kaikki sisälukutaidon omaavat tajuavat virkkeestä, että saa pakottaa, mutta ei saa rempoa niin, että kädet murtuu. Kuulostaa ihan fiksulta.
Artikkelissa ei myöskään kielletä komentamista kovaankin ääneen, vaan lapselle puhumista tähän tapaan: "Vitun paska susta ei kyllä tule yhtään mitään ikinä. Ihan samanlainen kun toi juoppo isäs!" Tämä on henkistä väkivaltaa, ei komentaminen.
Muutama täällä on voivotellut kotiarestin tehottomuutta. Minkä ikäinen lapsi on kyseessä? Kai te tajuatte, että eri ikäisille lapsille on eri rangaistukset. Moni täällä kannattaa piiskaamista, mutta kun realistisesti ajatellaan, niin se aikaväli milloin vanhempi edes kykenisi kyseistä keinoa käyttämään on todella pieni. Jo se tekee rangaistuksen melko hyödyttömäksi. Voisin veikata, että kukaan täällä ei piiskaisi taaperoa. Voisin myös veikata, että kun lapsi on 12-vuotias ja häntä yrittää lähestyä piiska kädessä, niin lapsella on hyvin pian sakset tai veitsi omassa kädessä puolustautumista varten. Siinähän sitten ollaan.
... Jatkoa edelliseen.
Jos esim. haluaa rangaista pikkukoululaista (6-9 vuotiasta) jotenkin muuten kuin kotiarestilla, niin lusikallinen etikkaa suuhun toimii mainiosti. Ei pakotettuna, vaan niin, että lapsi ihan itse pistää sen lusikan suuhunsa. Vähän samaa makua kun siinä, että itse käy valitsemassa sen koivuniemen herran metsiköstä ja sillä sitten piiskataan paljaalle takamukselle. Ero on vaan siinä, että piiskaaminen ei ole hyväksyttävää, mutta pahan ruoan syöttäminen tuskin on laitonta.
Tätä voi myös miettiä, jos ajattelee, ettei lapsi kuitenkaan suostuisi pistämään sitä lusikkaa suuhunsa. Jos lapsi ei suostu pistämään lusikallista etikkaa suuhunsa, niin miksi luulette, että hän suostuisi hakemaan metsästä koivunoksan piiskaamista varten?
Eiköhän kyse loppujen lopuksi ole terveestä vanhemman kunnioituksesta. Ehkä sitä ennen kutsuttiin vanhemman peloksi, mutta itse en pidä tuosta ilmaisusta, koska se antaa sen kuvan, että vanhempi olisi jatkuvasti pelottava. Kyse on enemmänkin siitä, että jos lapsi tiedostaen tekee jotain kiellettyä ja jää siitä kiinni, niin silloin kuuluukin vähän pelottaa.
Jokainen vanhempi voisi välillä miettiä, että mitä itse on tehnyt sen kunnioituksen saamiseksi.
aiheet
linkit
uusimmat
Kajahtanut käsityönäyttely!
TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat SM-kilpailun parhaimmistoa voi nähdä Helsingissä Annantalolla järjestettävässä näyttelyssä.
Tee itse 219
Voita ja Sokeria -reseptit siirtyvät uuteen osoitteeseen
Lauantaiaamun 15.2. Voita & Sokeria -resepti on Heidi Pakarisen runsas uunilohiateria. Aamu-tv:n reseptit löytyvät jatkossa yle.fi:n Ruoka-sivulta.
Tee itse 0
Oscarit suorana Yle Teemalta
Yle Teema esittää Oscar®-gaalan suorana lähetyksenä Hollywoodista varhain maanantaiaamuna 3. maaliskuuta 2014. Järjestyksessään 86. Oscar®-gaala esitetään suorana yli 225 maassa.
Minä 15
Kaaso, älä kaadu häätaakan alle
Kaason tehtävä on tukea ja auttaa morsianta häätaakan alla, mutta kuka auttaisi kaasoa? Olotila kokosi vinkkilistan kaasoille.