Melissa jatkaa romaniperinteitä

Melissa haluaa kasvattaa lapsensa romanikulttuuriin. Kuva: Päivi Leino

Melissa Lindeman oli 17-vuotias, kun hän ei malttanut enää odottaa vaan pukeutui romaniasuun. Hän teki päätöksen itse, vanhemmat eivät häntä siihen painostaneet. Melissa haluaa kasvattaa myös omat lapsensa romanikulttuuriin.

Melissa Lindemanin äiti on valtaväestöä, mutta Melissa itse haluaa olla nimenomaan romani.

- Olen ylpeä siitä, mitä olen, hän painottaa. - Enkä vaihtaisi, ennakkoluuloista ja jopa rasismista huolimatta.

Arvokkainta romanielämäntavassa Melissan mielestä on yhtenäisyys; se, että kaikki pitävät toinen toisistaan huolta. Esimerkiksi vanhempien ihmisten kunnioituksen Melissa haluaa opettaa lapsilleen. Melissalla on neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. 

- En aio vaatia omia tyttöjäni pukeutumaan romaniasuun, koska minuakaan ei pakotettu. He saavat aikanaan päättää itse, Melissa sanoo.

Kunnioituksesta vanhempia ihmisiä kohtaan hän kuitenkin aikoo edellyttää heiltä mustaan pitkään hameeseen pukeutumista.

Työ vaikuttaa paljolti siihen, päättääkö romani pukeutua perinteiseen asuun vai ei. Esimerkiksi sairaanhoitaja ei voi työskennellä romaniasussa;  Melissa on työskennellyt kuitenkin romanipuvussa muun muassa päiväkodissa ja koulunkäyntiavustajana. Kehitysvammaisten asuntolassa työskennellessään Melissa on kuitenkin vaihtanut työvaatteet.

Romanikulttuurin kieli on - Melissan harmiksi - kuihtumassa. Itse hän osaa sitä "todella vähän".

- Kieltä on puhuttu silloin kun ei haluttu, että lapset ymmärtävät mitä aikuiset puhuvat. Eli vähäistä se on.

Noin puolet Suomen arviolta 10 000 romanista osaa romanikieltä. Melissa toivoisi kielen elpyvän, mutta opettajista on pulaa.

Romanikulttuuri pärjää kuitenkin edelleen valtakulttuurin puserruksessa. Esimerkiksi tavat, pukeutuminen, musiikki ja luottamus Jumalaan ovat säilyneet tärkeinä osana Melissankin elämää.

Melissa Lindemania haastattelee Päivi Leino.

Yle Puheen Tästä elämästä -sarja tarjoaa vertaiskokemuksia elämän pieniin ja suuriin käänteisiin. Luvassa on sekä tietoa että tunnetta maanantaista perjantaihin aina klo 17.08.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä