perinteet

  • Lastenpsykiatri Janna Rantala: Pääsiäispupu

    22.3.2013 08:53Janna Rantala

    Käykö pääsiäispupu teillä? Ja jos käy, niin koska kerrotte lapsellenne totuuden pupusta? Ja miten hän sen ottaa? Ja ihan oikeasti - pitäisikö näitäkin ehtiä pohtia jossain pääsiäisrahkan valmistuksen ja kurahousujen huuhtomisen välissä?

    599

    Lastenpsykiatri Janna Rantala: Pääsisäispupu. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela
  • Melissa jatkaa romaniperinteitä

    2.7.2012 10:40Päivi Leino

    Melissa Lindeman oli 17-vuotias, kun hän ei malttanut enää odottaa vaan pukeutui romaniasuun. Hän teki päätöksen itse, vanhemmat eivät häntä siihen painostaneet. Melissa haluaa kasvattaa myös omat lapsensa romanikulttuuriin.  

    4

    Melissa haluaa kasvattaa lapsensa romanikulttuuriin. Kuva: Päivi Leino
  • Kansanradio on juttupaikka tosikoille ja veitikoille

    28.6.2012 11:00Cilla Aulén

    Muistan raukeat sunnuntaiaamut lapsuudestani, kun nukuttiin pitkään ja puolen päivän jälkeen käveltiin keittiöön syömään aamupalaa. Isäni oli aina jo hereillä ja radiosta pauhasi Kansanradio.

    11

    Kansanradio kerää viikottain peräti 400 000 kuuntelijaa radion ääreen. Kuva: Yle
  • Kansanperinteeseen hurahtanut neuloo kuvion kuin kuvion

    19.1.2012 18:17Ulla Vuorela

    Netti kuhisee neuleohjeita, parhaat mallit leviävät blogosfäärissä kuumeen lailla. Hyvällä on monta ottajaa! Nyt käännetään kuitenkin ympäri kirjahyllyt - mitä sieltä löytyy?

    18

  • Talkkunasta uusi vanha tuttu

    13.12.2011 16:58Jenny Huttunen

    Talkkuna on vanha ja perinteinen suomalainen jauhovalmiste. Maakunnasta ja jopa paikkakunnasta riippuen talkkuna valmistetaan eri aineksista. Pääasiassa talkkunassa on kauraa, ohraa, ruista, vehnää, herneitä ja jopa papuja.

    395

    Talkkuna. Kuva: Jenny Huttunen
  • Saamelainen rannekoru syntyy juurista ja kalahelmistä

    21.10.2011 10:15Jenny Huttunen

    Kalahelmi syntyy kalan selkänikamista.

    135

    Saamelainen rannekoru juurista ja kalahelmistä. Kuva: Strömsö
  • Haluatko saunoa lauteilla vai kävisikö kapseli?

    Suomalainen sauna muuttuu - maakuopasta on tultu infrapunasaunaan ja saunakapseliin. Tähän väliin mahtuu sähkösauna, joka keksittiin pontevan suomalaisrouvan vaatimuksesta jo 30-luvulla.

    0

Muualla Yle.fi:ssä