Huonekasvien lisäys

Soilikki lisätään lehtipistokkaasta. Kuva: Arja Lento, Yle

Lehtipistokas

Jotkut lajit, kuten paavalinkukka ja soilikki voi lisätä lehtipistokkaasta. Paavalinkukasta irrotetaan taittamalla lehtiä ja ne pistetään multaan siten, että lehti koskettaa multaa. Yhteen ruukkuun voi istuttaa monta pistokasta. Soilikkia voidaan lisätä myös lehdenpalasista, jotka leikataan poikittain noin 5 cm levyisiksi terävällä veitsellä. Lehdenpalat pistetään multaa matalaan vakoon.

Hortonomi Katja Uski näyttää paavalinkukan lisäämisen lehtipistokkaasta:

 


Jakaminen

Kasvien jakaminen sopii lajeille, jotka tuottavat tiheästi versoja tyveltä saakka. Kastele kasvi edellisenä iltana ja irrota ruukustaan. Etsi paakusta kohta, josta jakamisen voi tehdä niin, että jakopaloihin jää sekä juuria että versoja. Istuta taimet omiin ruukkuihinsa ja kastele. Jakaminen sopii esimerkiksi papinkauralle, viirivehkalle ja anopinkielelle.


Rönsyt

Rönsyliljan ja aaroninparran rönsyt juurtuvat helposti. Irrota rönsyn päässä kasvavat pikkutaimet ja istuta ne omiin ruukkuihinsa mullan pintaan. Jos taimet uhkaavat kaatua, tue vaikkapa rautalankakoukuilla. Myös perhoskämmekkä tekee poikasia, keikejä, jotka jopa kukkivat vielä emokasvissa kiinni ollessaan. Myös ne voi irrottaa emokasvista ja istuttaa omiin ruukkuihinsa, mutta käytä istutusalustaksi kariketta, älä multaa. 


Latva- tai versopistokas

Latvapistokkaita saa esimerkiksi pelargonista. Pistokkaiksi leikataan terävällä, puhtaalla veitsellä emokasvin latvat siten, että pistokkaaseen tulee mukaan muutamia niveliä. Alimmat lehdet poistetaan, ja pistokas juurrutetaan vesilasissa tai suoraan mullassa. Muratti juurtuu myös varsipistokkaasta, jolloin taimiksi käyvät muutkin varren osat kuin latvat. Yhdestä pitkästä versosta saa monta uutta tainta. 


Varrenpalat

Kirjovehkan verso voidaan paloitella noin kymmensenttisiksi pätkiksi, jos kaikissa on vähintään yksi terve silmu.  Palaset juurtuvat mullan pintaan vaakatasoon vaikkapa rautalankakoukun avulla kiinnitettyinä. Ilmankosteus on juurtumiselle tärkeää. 


Kaktukset

  Kaktuksen pistokkaat ovat piikkisiä, mutta hansikkaat kädessä lisääminen onnistuu. Leikkaa esimerkiksi sivuversot ”vanhapoika” emokasvista, anna kuivahtaa muutama päivä ja istuta sitten omaan ruukkuunsa turpeen ja hiekan seokseen. Tee pistokkaalle pieni kuoppa ja tiivistä, että pistokas pysyy pystyssä. Varo kastelemasta aluksi liikaa.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

Muista!

Käytä pistämiseen ja uudelleenistuttamiseen aina puhtaita leikkausvälineitä ja astioita sekä puhdasta kasvualustaa. Monet lajit pitävät hoikkapitoisesta mullasta. Kastele pistokkaat ja pikkutaimet istuttamisen tai pistämisen jälkeen, mutta kastele sen jälkeen alkuun varovasti. 

Useimmat lajit juurtuvat parhaiten lämpimässä paikassa, jossa ilmankosteus on suuri.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä