puutarhaunelmia

  • Hautausmaiden hoito

    23.8.2011 14:05Paula Ritanen-Närhi

    Hautausmailla on hautaustoimen ohessa monia tehtäviä. Ne ovat myös muistelu- ja rauhoittumispaikkoja sekä kauniita viheralueita.

    0

    Hautapaikan hoito. Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle
  • Tee helppohoitoinen mehitähti-istutus

    16.8.2011 14:12Paula Ritanen-Närhi

    Mehikasvit ovat hoidon suhteen vaatimattomia. Tee asetelma haluamaasi astiaan ja nautiskele kättesi töiden tuloksesta - mehikasvit pärjäävät jatkossa lähes itsekseen.

    1

    Tee helppohoitoinen mehitähti-istutus. Kuva: stock.xchng
  • Laatikkoviljelyn niksit

    26.7.2011 11:20Paula Ritanen-Närhi

    Maattoman puutarha syntyy laatikkoon. Tarpeeksi paksu multakerros helpottaa viljelmän hoitoa, eikä laatikkoon valittaville kasveille ole juuri rajoituksia.

    81

    Viljelylaatikko. Suunnittelu ja kuva: www.paakkanen.fi / Kekkilä
  • Tee pikkupuutarha parvekelaatikkoon

    18.6.2011 17:40Paula Ritanen-Närhi

    Pienen puutarhan voi perustaa astiaan vaikkapa parvekkeelle tai patiolle. Parvekelaatikkoonkin mahtuu monenlaista, eikä sen hoitamisessa ole kuin kastelemisen vaiva.

    3

    Ryytimaa. Kuva: Yle
  • Istuta jaloruusuja

    10.6.2011 09:58

    Ruusujen (Rosa) sukuun kuuluu paljon koristekasveja, yksi arvostetuimmista ovat jaloruusut.

    1

    Istuta jaloruusuja. Kuva: www.kukkainfo.fi
  • Kasvata vihannekset ja kukat samassa ruukussa

    25.5.2011 13:10Paula Ritanen-Närhi

    Yhdysvalloissa Valkoisen talon pihamaalle Michelle Obaman perustama kasvimaa laski liikkeelle keittiöpuutarhabuumin, joka tuntuu myös ympäri Eurooppaa. Kasvimaasta on tullut trendikäs harrastus, ja kotipihalla itse kasvatettua ruokaa osataan arvostaa.

    25

    Kukkia ja vihanneksia ruukkuun. Puutarhaunelmia. Kuva: stock.xchng
  • Hoitamalla hyvinvoivia kesäkukkia

    Hyvät taimet ja oikea hoito saavat kesäkukat kukoistamaan. Vielä ehtii istuttaa kaikkia lajeja, vaikka hätäisimmät ovat istutuksensa jo tehneet. Vanhan kansan ohjetta, istuta kesäkukat kesäkuun 10. päivän jälkeen, harva enää malttaa noudattaa.

    15

  • Rönsyt, pistokkaat, varrenpalat - jaa huonekasvit oikein

    Monia huonekasveja on helppo lisätä kotioloissa kasvullisesti. Jaettaessa emokasvi uudistuu ja samalla saa pikkutaimia itselle tai ystäville.

    18

  • Kysy puutarhasta asiantuntijoilta

    Puutarhaunelmia, kiitos! Kauden 2011 jaksot toimittaa ja juontaa puutarhatoimittaja, hortonomi ja kotipuutarhuri Paula Ritanen-Närhi. Kysy oma kysymyksesi, huippuasiantuntijat odottavat!

    1402

  • Kysy puutarhasta!

    Paula asiantuntijoineen odottaa kysymyksiäsi. Kysy mitä tahansa puutarhasta - juuri nyt!

    21

Muualla Yle.fi:ssä