Vesikasvien kasvattaminen parvekkeella

Voiko vesikasveja kasvattaa parvekkeella?

Vesikasvit viihtyvät toki mainiosti parvekkeellakin! Jaksossa kolme (3/2005) puutarhuri Tapani Mäenpää Ylöjärveltä istutti vesikasveja parvekealtaaseen. Kuvausten jälkeen taimet ovat jatkaneet elämäänsä elinvoimaisina, sään lämmettyä myös uusia lumpeenkukkia on avautunut.

Istutusastiaksi Mäenpää valitsi vedenpitävän ison muovisaavin, joka muistuttaa ulkonäöltään saviruukkua. Pohjalle hän asetteli kiviä, jotta niiden päälle aseteltavat kasvit eivät joutuisi liian syvälle.

Mäenpää istutti altaaseen lumpeen, papukaijansulkia ja keltakurjenmiekkoja. Ne kaikki ovat lajeja, jotka viihtyvät pienessäkin vesialtaassa.

Kasvit istutettiin uudelleen hieman taimiruukkua isompiin verkkoruukkuihin. Ruukun pohjalle laitettiin kaistale säkkikangasta ja kasvualustana käytettiin savista vesikasvien erikoismultaa. Istutusten pinnalle aseteltiin pestyjä järvikiviä, ettei kasvualusta ravinteineen huuhtoudu pois ruukusta.

Ruukut ladottiin altaaseen siten, että kasvien lehdet yhä ylsivät veden pinnalle. Jatkossa kasveja hoidetaan lisäämällä altaaseen vettä silloin tällöin. Kasveja ei tarvitse lannoittaa, sillä erikoismullassa on ravinteita.

Sopiva lämpötila lumpeiden kukinnalle on 20-25 astetta. Aurinkoisina päivinä lämpötila tuppaa nousemaan vähintäänkin tarpeeksi; viileinä jaksoina vettä voi lämmittää akvaariolämmittimen avulla.

 

Takaisin Puutarhaunelmien kysymys-vastauspalstalle

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä