Koristepensaita parvekkeelle

Voiko joitain koristepensaita tai puita, kuten tuijaa, istuttaa terassille tai parvekkeelle ruukkuihin? Minulla ei ole tarjota sille talvehtimispaikkaa, jossa olisi viileää ja vieläpä valoisaakin.

Koristepensaita, jopa puita, voi kasvattaa ruukuissa. Kun astia on riittävät kookas ja laji ilmastollisesti kestävä, monivuotisten kasvien ruukkukasvatus onnistuu mainiosti. Monivuotisten kasvien istutuksista tulee kuitenkin valtavan painavia, joten ota yhteys isännöitsijään rakenteiden kantavuuden varmistamiseksi ennen kuin istutat metsän parvekkeelle.

Tuija (Thuja occidentalis) on hyvä valinta. Salaojita vähintään 60-senttinen kivi- tai muoviruukku paksulla kerroksella kevytsoraa ja laita soran päälle kangaskaistale. Täytä ruukku mullalla, jonka joukkoon on sekoitettu läpäisevyyttä lisäävää hiekkaa ja kenties kevytsoraakin. Istuta taimi normaaliin syvyyteen ja kastele.

Älä lannoita ruukussa kasvavaa puuta, pensasta tai havua ensimmäisenä kesänä, ettei kasvu rehevöidy liikaa ja kasvin talvehtiminen siksi vaarannu. Huolehdi myös, ettei multa jää läpimäräksi talvea vasten: laita tarvittaessa mullan päälle syksyllä sadesuoja ja valuta ylimääräinen vesi pois kääntämällä kasvi vähäksi aikaa kyljelleen.

Kun lämpötila laskee pakkasen puolelle, kiedo ruukku kauttaaltaan pakkaspeitteeseen tai paksuun huopaan. Myös ruukun alle pitää saada lämmikettä, esimerkiksi palanen styroksia. Varjosta havut keväällä myös ruukuissa.

Kokeile myös näitä:
Herukat
Pajut
Männyt
Orapihlajat
Mansikka

Takaisin

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä