Daaliat eivät enää kuki

Miksi ennen hyvin kukkineet daaliat eivät enää kuki? Onko vika mullassa, liian tiheässä istutuksessa vai missä?

Daaliat voivat tulla vuosikymmenien ikäiseksi ja kukkia runsaasti vuodesta toiseen. Mukulajuurakot tulevat lopulta niin kookkaiksi, että niitä on hankala käsitellä ja varastoida, ja ne onkin parasta jakaa muutaman vuoden välein keväällä. Jakaminen voi myös virkistää kukintaa, tärkeää on varmistaa kuitenkin, että jokaiseen jako-osaan jää terhakoita varren alkuja.

Daaliat vaativat säännöllistä lannoitusta ja kastelua kesän mittaan, silloin niiden mukuloihin kertyy paljon vararavintoa.
Daalioiden esikasvatus keväällä huhtikuusta lähtien on tärkeää, jotta kasvit ehtivät kunnolla kukkia. Kasvien latvonta tekee niistä tuuheita ja tukevia, mutta liian innokas latvonta viivästyttää kukintaa. Sateisena ja kylmänä kesänä kukinta voi jäädä heikoksi.

Daaliat istutetaan vasta kesäkuussa hallanvaaraan mentyä. Hyvä multa daalioille on kuohkeaa ja ravinteikasta, joten se kannattaa kunnostaa ja lannoittaa vuosittain ennen istutusta. Sopiva istutusväli on 30 senttiä pienimmille lajikkeille, kookkaille jopa metri. Juurakot peitetään noin 5 senttiä maan alle. Kasvupaikan on oltava aurinkoinen ja lämmin, jotta kukinta on runsasta.

Vanhassa daaliakasvustossa voi olla myös virustauteja, jotka aiheuttavat kitukasvuisuutta. Myös lehdet ovat silloin yleensä kurttuiset ja laikkuiset. Sellaiset kasvit on syytä hävittää, sillä viruksiin ei ole parannuskeinoja.

 

Takaisin

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä