Lemmikki leviää

Voiko luonnosta siirtää lemmikkiä pihaan, lähteekö se kasvamaan?

Luonnonkasvien siirtämisestä kerromme jaksossa 5, mutta jo nyt kerrottakoon, että luonnon- ja puutarhakasvien siirtoon tarvitaan aina maanomistajan lupa ja rauhoitetut ja alueella harvinaiset kasvit tulee jättää paikoilleen.

Lemmikki viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla, joten se lähtee puutarhassasi varmasti. Jopa siementen kylvö alueelle johtaa lemmikeiden leviämiseen puutarhassa. Monesti riittää, että yhdellä naapurilla on lemmikkiä pihallaan ja tuuli lennättää siemenet toisillekin tonteille.

Helppohoitoisuudesta johtuen joidenkin kasvien istuttamista puutarhaan kannattaakin harkita tarkkaan. Kun lemmikki on kerran jalansijaa puutarhassa saanut, sitä ei saa sieltä pois millään. Laventelinsinisiä lemmikin kukkia alkaa pilkottaa myös laattojen raoista, puiden alta ja joka paikasta. Samanlaisia leviäjiä ovat muun muassa jättipalsami, ruttojuuri, piparminttu, oregano, suikeroalpi ja tattaret.

Lemmikki on kevätkesän runsaimmin kukkivia lajeja, jota ilman moni ei voi puutarhaansa ajatellakaan! Kesällä se kannattaa leikata lyhyeksi, jolloin se saattaa kukkia loppukesällä toiseen kertaan.

 

Takaisin

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä