Tulppaanien kasvatus

En osaa kasvattaa tulppaaneja. Mitä pitäisi tehdä vanhoille sipuleille? Montako vuotta niiden pitäisi kukkia?

Tulppaanin sipuli kukkii eläessään vain kerran, jonka jälkeen maahan istutettu emosipuli hajoaa pieniksi tytärsipuleiksi. Tavallisesti niitä muodostuu 3-5 kappaletta. Kaivapa kerran yksi kukkinut sipuli esiin ja katso, miltä rypäs näyttää!

Vain osa jälkeläisistä on jo seuraavana vuonna kukintakokoisia, joskus ei ainoakaan. Mahdollisuuksia kasvattaa tulppaanipenkki joka vuosi kukkiviksi lisää istutus läpäisevään hiekansekaiseen maahan ja lannoitus. Tulppaaneja lannoitetaan keväällä kasteluveden joukossa nuppujen noustessa. Myös lepovaiheeseen siirtyminen on tärkeää: kukinnan jälkeen kuihtuneet kukat leikataan pois, mutta lehtien annetaan kuihtua rauhassa. Kuihtuvista lehdistä ravinteet täytyy antaa virrata sipuleihin, jotta ne jaksavat kasvaa suuriksi ja vahvoiksi.

Jotkut kaivavat tulppaanit kukinnan jälkeen ylös ja pitävät ne varastossa syksyn istutukseen saakka. Ylös nostamisesta ei ole haittaa, jos ei tee sitä liian varhain. Hyötyä siitä on silloin, jos tulppaanit eivät muuten saisi tuleentua (vaipua lepotilaan) penkissä esimerkiksi penkin muiden kasvien kastelun vuoksi. Joskus jopa kukkivina nostetut tulppaanit on nostettu onnistuneesti ylös ja viety toiseen paikkaan kuihtumaan.

Sipulikukkien ystävien toivesivut www.tulppaani.info

 

Takaisin

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä