Nurmikenttä tasaiseksi

Voiko epätasaista nurmikenttää tasoitella hiekalla?

Nurmikot olisi hyvä perustaa tasaiseksi, kuoppien paikkailu jälkikäteen ei ole paras ratkaisu. Painanteisiin kertyy vettä ja saa aikaan talvituhoja.

Uusi nurmikko

Pohjamaa tasataan huolellisesti siten, että kenttä kallistuu hieman rakennuksista poispäin. Päälle levitetään tasainen kerros tasalaatuista kasvualustaa eli multaa. Multa tiivistetään jyräämällä riittävän monta kertaa, jyrääminen paljastaa mahdolliset tasoitusta kaipaavat kuopat.

Vanha nurmikko

Mikäli kuoppia ilmenee valmiissa nurmikossa, tasaisen lopputuloksen saamiseksi ne tulisi tasoitella mahdollisimman samalla maa-aineksella kuin ympäristössä on. Nurmikon pinta rikotaan kuopista ja ne täytetään mullalla. Multaa tiivistetään jyrällä, polkemalla tai muuten, kunnes maa enää painu kuopalle. Pintaan kylvetään nurmikkosiemenet, harataan sen kevyesti mullan sisään ja tiivistetään vielä kerran.

Ilmastus

Hiekasta saattaa kuitenkin muuten olla iloa nurmikolle. Tiivistynyttä maata voi ilmastaa siten, että nurmikkoon tehdään reikiä, joihin haravoidaan karkeahkoa hiekkaa. Hiekalla täytetyt ilmareiät pysyvät pidempään auki kuin avoimiksi jätetyt.

 

Takaisin Puutarhaunelmien kysymys-vastausarkistoon

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä