Nurmikon kuolleet laikut

Miksi nurmikkoon tuli keväällä kuolleita laikkuja?

Varhain keväällä ilmestyvät laikut saattavat olla talvituhosienten aiheuttamia. Myöhemmin ilmestyviin nurmikon vaurioihin voi olla kuivuus, mutta myös epätasaisesti levitetty kevätlannoite.

Joka tapauksessa kuolleista kohdista rapsutetaan heinä pois, mullan pinta rikotaan haravalla, lisätään uutta multaa (jos maa ei rapsuttamalla tullut kovin kuohkeaksi kylvöalustaksi), ja kylvetään kohtaan uusia siemeniä. Siemenet peitellään ohuella kerroksella multaa, tiivistetään ja jäädään odottamaan tulosta. Kylvös pidetään kosteana koko itämisajan.

Jos koloja on vähän ja ne ovat vain kämmenen kokoisia, niitä ei kannata paikata. Nurmikko hoitelee ne itse vihreiksi kesän mittaan.

Mikäli ruoho ei ole laikuista kuollut, kannattaa jäädä kuulolle ja odotella rauhassa ruohon elpymistä. Jos liikaa levitettyä lannoitetta näkyy vielä nurmikolla kokkareina, sitä voi huuhtoa pois vedellä (jopa kerätä pois).

 

Takaisin Puutarhaunelmien kysymys-vastausarkistoon

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä