Alppiruusujen kasteleminen ja leikkaaminen

Pitäisikö alppiruusuja kastella keväällä lämpimällä vedellä?

Alppiruusua kannattaa kastella keväällä. Alppiruusuja ja muita ainavihantia lajeja kastellaan keväällä, jotta routa sulaisi ja kasvit alkaisivat saada vettä maasta. Kasteluvesi saa olla haaleaa muttei kuumaa. Monet muutkin kasvit kärsivät kuivuudesta keväisin. Myös sipulikukat, perennapenkki ja nurmikko ilahtuvat kastelusta, jos vettä ei ala kuulua taivaalta.

Alppiruusuistamme taisi mennä kaikki tänä keväänä. Voiko ne leikata alas, kannattaako edes koettaa?

Melko reippaallakin kädellä leikatut alppiruusut ovat uudistuneet hienosti, vaikka mitenkään suositeltavaa alppiruusujen leikkaaminen ei olekaan. Pensas kasvaa hitaasti ja sen tulisi saada versoa vapaasti. Pienet oksien kuivahtamiset sieltä täältä eivät sen olemusta pilaa. Jos talvivauriot ovat pahat, jotain on tehtävä. Uusiutumista leikkaamisen jälkeen edistää, jos pensaan kasvuolosuhteet ovat muuten kunnossa: varjoa ja kosteutta riittää. Oksia ei kuitenkaan kannata leikata suin päin tyvestä poikki, vaan leikkaaminen aloitetaan oksan kärjestä: oksaa leikataan pala kerrallaan pois, kunnes tullaan terveeseen puuhun saakka. Sitten voi päättää, miten pitkäksi oksat halutaan jättää.

 

Miten voimakkaasti alppiruusua voi leikata?
Tavallisesti alppiruusulla ei ole leikkaustarvetta, sillä se kasvaa luonnostaan lehteväksi ja monihaaraiseksi. Se ei myöskään uusiudu kovin hanakasti, joten vanhojen pensaiden alasleikkauksiin sisältyy iso riski. Tarpeen mukaan voit leikata pois alppiruususta muutamat heikot tai vioittuneet haarat varhain keväällä. Kuolleet oksat voit poistaa tervettä puuta myöten milloin vain. Jos alppiruusu on kovin pystykasvuinen ja alhaalta harva, voit istuttaa sen eteen kuunliljoja tai vaikka jonkun matalan havupensaan. Se on turvallisin keino kohentaa vanhan harvenneen pensaan ulkonäköä.

Takaisin

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä