Havupuun istutus saaviin

Ilmastollisesti kestäviä havukasveja voi kasvattaa ainakin Etelä-Suomessa myös "saaveissa" tai isoissa ruukuissa. Muoviastiat ovat hyviä, jos muovi on pakkasenkestävää.

 

Tee näin:

  • Tee ruukun pohjaan useita kunnon reikiä ja tee kunnon salaojitus ruukunkappaleista, kevytsorasta tai vastaavasta.
  • Laita salaojan päälle puuvillakangasta, sanomalehtipaperia tai vettä läpäisevää riepua, ettei multa tuki heti salaojitusta.
  • Täytä ruukku turpeen ja mullan seoksella. Myös karkeahko hiekka olisi havukasveille hyväksi, sillä se parantaa kasvualustan vedenläpäisykykyä.
  • Istuta kasvi entiseen syvyyteensä ja kastele juurtumisvaiheessa muutamien päivien välein.
  • Aseta ruukku pienten kiilojen päälle, että pohjareiät pysyvät auki. Ainakin parvekkeella ruukulle tarvitaan myös aluslautanen.

 

Talvisäilytys

Varmin tapa kasvien talvettamiseksi on viedä ruukut syksyllä viileään pakkasettomaan paikkaan. Muista, että ainavihannat kasvit tarvitsevat talvella valoa.

Ainakin etelässä kasvit talvehtivat ruukuissa myös ulkona ilman erityistä talvisuojausta. Hyvä niksi on istuttaa kasvit myös talven ajaksi puutarhaan. Lisäsuojaa pakkasta vastaan saa myös pakkaspeitteestä, joka kiedotaan ruukun ympärille syksyllä.

Muista myös, että ruukkuihin istutetut ainavihannat kasvit tarvitsevat keväällä suojaa auringon paahdetta vastaan. Juuripaakku sulaa ruukussa aiemmin kuin puutarhassa, joten kastelu kannattaa aloittaa ajoissa.

Takaisin

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä