Istuta jaloruusuja

Istuta jaloruusuja. Kuva: www.kukkainfo.fi

Jaloruusut kukkivat runsaasti koko kesän, mutta ne talvehtivat meillä vaihtelevasti. Talvehtimista parantaa parhaiten oikea istutustapa, eli jalonnuskohdan tulee jäädä riittävän syvälle mullan sisään. 

  • Istuta ruusut aurinkoon, jota ne rakastavat.  Pihan perille niitä ei kuitenkaan kannata haudata, vaan paikkaan, jossa ne saavat huomiota.
  • Muokkaa maa 50-60 sentin syvyydeltä. Paranna maata tarpeen mukaan hiekalla ja puutarhamullalla. Lannoita vähän lisää, vaikka multa olisi peruslannoitettua.
  • Istuta ruusut 30-40 sentin välein ja niin syvään, että jalonnuskohta tulee 15-20 sentin syvyyteen. Jalonnuskohta on se paksumpi kohta taimen tyvellä.
  • Muotoile penkistä loiva kumpu, jotta liika vesi pääsee valumaan kasvien juuristosta. Penkin voi reunustaa turveharkoilla, kivillä tai puulla.
  • Jos istutat lepotilaisia ruusuja, harvenna versoja siten, että jokaiseen taimeen jää vain 3-5 vahvinta. Typistä versot terveen silmun yläpuolelta 10-15 sentin pituisiksi, isokukalliset lajikkeet 20-25 senttisiksi.
  • Kasvussa olevia ruusuja ei tarvitse tietenkään leikata.  Istuta ne kuitenkin samaan tapaan niin, että jalonnuskohta tulee maan sisään.
  • Kastele istutukset niin, että vettä riittää juuristoon saakka. Maanpinnan voi halutessaan kattaa haihtumista ja rikkaruohojen kasvua hillitsevällä katteella.
  • Lannoita ruusuja kesällä, sillä kukkiakseen kunnolla ne vaativat paljon lisäravinteita. Poista kuihtuneet kukat, niin uusia nuppuja muodostuu sitä mukaa.
  • Kun syksy tulee, kasaa syksyllä hiekkamultaa tai talvensuojaturvetta keoksi ruusun tyvelle. Vasta maanpinnan jäädyttyä peittele havuilla tai pakkasharsolla.

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä