Katteitten käyttö

Käytän puukuorihaketta istutusten juurella ja kasvit kasvavat hyvin. Nyt kuitenkin kuulin, että katetta olisikin hyvä poistaa keväällä, miten asia on?

Neuvon antaja on kehottanut poistamaan katetta puiden juurelta siksi, että maa lämpenisi keväällä nopeammin. Tässä tapauksessa ongelmia ei ole esiintynyt, mutta alppiruusujen kasvualustassa tilanne voisi olla toinen.

Puutarhamaan kattamisella on monta syytä ja seurausta. Katteita käytetään nykyisin sekä kateaineiden koristeellisuuden että niiden kasvuolosuhteisiin vaikuttavien tekijöiden vuoksi.

Luonnossa maa on harvoin paljasta. Kasvillisuus ja katteet suojaavat maan pintaa auringon, tuulen ja sateen eroosiolta, ja ne vähentävät kosteuden haihtumista. Kasvimaan kattaminen helpottaa sen kastelu- ja kitkentätarvetta.

Lämpimän maan päälle levitetty kate estää lämpöä karkaamista "harakoille", mutta sama eristävä kerros puolestaan hidastaa keväällä maan sulamista ja lämpenemistä kasvukuntoon. Tästä syystä alppiruusujen ja havujen katetut alueet tarvitsevat varjostusta pitkään.

Eloperäinen kate tuo maahan ravinteita, mutta toisaalta katteen hajoaminen kuluttaa maan ravinnevaroja. Kateaineet vähentävät rikkakasvien kasvua, mutta eloperäiset katteet saattavat sateisina kesinä houkutella tilalle kotiloita ja etanoita.

Yleensä katteen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Katteitten käyttö täytyy kuitenkin harkita aina tapauskohtaisesti. Katteitten vaikutuksia lisäävät tai vähentävät katekerroksen paksuus, levitysaika ja muu kasvin hoito.

Hajoamattomia katteita: kivet ja sorat, ruukunkappaleet, keramiikkasirut, katemuovi, katekankaat.

Hajoavia katteita: ruohosilppu, kuorikate, silputtu puutarhajäte, kuivat heinät ja oljet, kookosmatto, kävyt, paperi.


Takaisin Puutarhaunelmien kysymys-vastausarkistoon

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä