Hautausmaiden hoito

Hautapaikan hoito. Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle

Kävimme vierailulla helsinkiläisellä Malmin hautausmaalla, joka on toiminnallisesti maamme suurin.

Malmilla kannattaa vierailla myös kasviretkellä, sillä kasvilajisto on siellä poikkeuksellisen laaja. Hautojen väleissä kukkivat monet puutarhoistamme tutut perennat ja hautoja peittävät nurmikon liäski paikoin maanpeittokasvit. Jokaisella alueella on omat teemansa, näkymiä rauhoittavaa vihreää nurmeakin on paljon.

Alueen kasveihin voi tutustua tarkemmin hankkimalla toimistosta oppaan, jossa kerrotaan muun muassa alueen vaikuttavista puukujanteista. Hautausmaalla liikuttaessa täytyy kuitenkin aina muistaa kunnioittaa hautojen rauhaa. Kuljetaan käytäviä pitkin ja haudoilla vierailevat omaiset huomioon ottaen.

Hautapaikan haltija on vastuussa haudan kukkaistutuksista ja hautamuistomerkistä. Omaiset voivat huolehtia niistä itse tai antaa työn hautausmaan hoidettavaksi. Syksy ja kevät ovat hautojen kunnostusaikaa. Kesäkukkien kukinta alkaa olla lopuillaan, joten ne kannattaa hallojen jälkeen poistaa ja tuoda tilalle kanervat ja muut syyskukkijat. Monet peittävät kukkapesän talveksi havuilla.

Haudoille ei yleensä saa tuoda puita tai pensaita, eikä ympäristöön leviäviä kasveja. Muistoesineiden tuomiseen hautausmailla on erilaisia käytäntöjä. Kannattaa ottaa yhteyttä omaan seurakuntaan, josta saa ohjeita hautojen hoitoon.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä