Savimaan parannus

Miten savimaata tulee parantaa ennen puutarhan perustamista?

Savimaan parantamisesta puhuimme Puutarhaunelmien jaksossa 8/2004 Kasvun eväät. Jaksossa esiintynyt asiantuntijamme puutarhaopettaja Eija Heikkilän neuvo savimaan parannusreseptiksi kuului näin:

 

 

1/3 savimaata
1/3 hiekkaa
1/3 turvetta kompostia (palanutta)

Lopputuloksena on käsin tunnusteltaessa melko hiekkaisen tuntuinen maa, joka kuitenkin sopii useimmille puutarhakasveille. Hiekan määrä riippuu tietysti myös siitä, kuinka savista paikalla oleva maa on.

Yllä olevaa voi pitää yleisohjeena, mutta Heikkilä neuvoi ensisijaisesti teettämään puutarhasta viljavuustutkimuksen ja tilaamaan samalla ohjeet maanparannukseen. Viljavuustutkimukseen käytetty rahamäärä tulee nopeasti takaisin, kun maanparannusmateriaaleja, lannoitteita ja kalkkia tarvitsee ostaa vain täsmälliset määrät.

Kesän aikana on puhuttu myös siitä, että riittävän paksu multakerros johtaa parhaaseen lopputulokseen vuosiksi eteenpäin. Liian ohueen kasvualustaan istutetut kasvit kärsivät, eikä istutusaikaisia virheitä voi enää paikata lisäämällä kovin paljoa maata kasvien juurelle.

Istutusalueille tarvitaan kunnollista puutarhamultaa (parannettu siis siihen syvyyteen saakka):

puut 80-100 cm
pensaat ja köynnökset 40-60 cm isot
perennat ja ruusut 30-40 cm
pikkuperennat ja sipulikukat 20-30 cm
nurmikko noin 20 cm


Takaisin Puutarhaunelmien kysymys-vastauspalstalle

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä