Vesialtaan rakentaminen

Jaksossa 7/2005 viherrakentaja Vesa Kylmälä näytti, kuinka rakennetaan vesiallas omakotipihaan, jossa maa on savista ja ankarasti routivaa. Allas rakennettiin halutun muotoiseksi allaskumista ja kaarevamallisista reunakivistä.

 

Tee näin:

  1. Kaiva kuoppa routimattomaan maahan saakka. Savimaassa tarvitaan jopa metrin syvyinen kaivanto.
  2. Salaojita pohja kunnolla.
  3. Levitä kuopan pohjalle suodatinkangas.
  4. Asenna pohjalle vedenpoistoputki.
  5. Täytä kuoppa halutun syvyiseksi kantavalla maa-aineksella, käytä esim. kalliomursketta raekoko 0-32 mm.
  6. Tiivistä huolella täryyttämällä. Käytä vettä apuna, että tiivistys tulee tehtyä kunnolla.
  7. Levitä altaan pohjalle kivituhkasta valmistettua maakosteaa betonia.
  8. Asenna paikoilleen reunakivet ja vaikkapa noppakivet. Riittävän levällä reunuksella voi vaikka istua tai sen päälle voi asetella ruukkuja.
  9. Viimeistele altaan sisus kivituhkalla.
  10. Levitä pohjalle allaskumi (paksuus 0,5 mm). Hanki riittävän kookas pala!
  11. Viillä reikä vedenpoistoputken kohdalle, mutta tiivistä kohta erityisellä huolella vedenpitäväksi (vulganoimalla).
  12. Leikkaa ylimääräinen allaskumi pois.
  13. Asettele kumipohjan päälle somisteeksi pyöreitä kiviä (varo teräviä!).
  14. Laske vesi ja asenna mahdollinen suihku ja vesialtaaseen tarkoitetut erityisvalot. Viimeistele allas istuttamalla kasveja altaan ympärille.


Takaisin Puutarhaunelmien kysymys-vastausarkistoon

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä