Viherrakentaja opastaa terassikiveyksen tekoon

Viherrakentaja Henrik Bos vastaa katsojakysymyksiin. Kuva: Puutarhaunelmia

Puutarhaunelmien 14. jakson katsojakysymyksiin vastasi kangasalalainen viherrakentaja Herik Bos Viheraluerakentajat ry:stä. Treffit Paulan kanssa oli sovittu nurmijärveläiselle työmaalle, jossa pihatyöt olivat loppusuoralla.

Vihrerrakentaja istuttaa kasveja, mutta tekee myös lähes kaikkea muuta ympäristörakentamista. Lämpimiä tiloja viherrakentaja ei kuitenkaan yleensä tee.

Kasvien siirtämisestä paikasta toiseen tuli monta kysymystä, esimerkiksi parimetrinen kartiovalkokuusi kaipaa siirtoa. Miten se mahtaa noin isolla kasvilla onnistua?

Kartiovalkokuusi on aika helppo siirtää, koska sillä on tiheä juuristo ja sen saa helposti kaivettua paakun mukaan. Loppukesä on erinomainen aika siirtää kasveja, eli nyt olisi oikein sopiva aika ryhtyä töihin.

Miten isojen puiden siirto yleensä onnistuu?

Joskus pitkään kasvupaikalla kasvanut iso puu on hankala siirtää, koska juuristo tuppaa ”karkaamaan” ympäristöön. Siksi taimistosta hankittujen isojen puiden siirtäminen on varmempaa, niillä juuristo on kasvatettu siten, että se tulee mukaan kasvia nostettaessa.

”Kirsti” kertoo, että pihalla on iso sammaloitunut kivi ja kysyy, pitäisikö sammal kuoria pois?

Miksiköhän Kirsti mahtaa haluta sammaleen pois? Kyllä siitä eroon pääsee puhaltamalla voimakkaasti painepesurilla, kuten tällä työmaallakin on tehty joillekin kallioille.

Entäs jos kiven halutaankin sammaloituvan?

Se onnistuu happamoittamalla maata, itiökasvia leijailee joka puolella ja se tulee pintaan itsestään. Eli ei sammalta tarvitse välttämättä siirtää.
Myös kaikki glyfosaattia rikkaruohontorjuntaan käyttäneet tietävät, että sen jäljiltä kiviin tulee helposti sammalta. Mutta glyfosaatti on torjunta-aine ja käyttö vaatii perehtymistä.

”Pihtiputaan mummo” kaipaa monen muun kysyjän tavoin apua koristesoran puhtaana pitämiseen. Miten tekisit?

Perinteisesti kivien puhtaana pitämiseen on käytetty lehtipuhallinta ja painepesuria, mutta ne tuppaavat vain painamaan karikkeen tiiviisti kivien lomaan. Omalla pihallani ota imurin esiin oikein kuivalla säällä, toisella kädellä kevyesti haraan soraa ja toisella imuroin roskat pois. Mutta turhan tarkka ei pidä olla, vaan jokunen roska täytyy sallia, kun pihalla ollaan.

”Martti” kysyy, voiko monivuotisia kasveja istuttaa ammeseen?

Jos amme on ulkona, se käy päinsä. Ammetta voi hyvin käyttää kukkaruukkuna, siitä saa kivan teeman pihaan.
Kannattaa kuitenkin eristää kasvualusta siten, ettei se jäädy kauttaaltaan, eli reunan viereen laitetaan styrox-eristys. Sama juttu korkeilla muureilla, eristys tarvitaan, ettei kasvien juuristo palellu.

”Sari” pohtii, miksi kukkapenkki rikkaruohottui, vaikka multa eristettiin pohjamaasta juurimatolla?

Juurimatto eristää penkin ulkopuolisten kasvien juurilta, mutta rikkaruohot voivat kylväytyä multaan päältä päin. Katekangas varmistaa, ettei rikkaruohoja tule pinnan kautta. Samalla kate sitoo maahan kosteutta. Mutta jos kangas peitetään esim. soralla, rikkaruohot voivat itää siinä.

”Teppo” kysyy, mikä on paras aitakasvi mutta ei kerro, missä päin maata ollaan!

Aitakasviksi käy miltei mikä tahansa kasvi, jopa puista kuten pihlajista voi tehdä leikattavana aidan.
Ennen vanhaan suosittiin leikattavia hernepensas- ja orapihlaja-aitoja, mutta nyt erityisen suosittu on vapaasti kasvava koristearonia-aita. Se onkin edullinen, psytykasvuinen aitakasvi, jolla on syötävät marjat ja kaunis syysväri.

Viherrakentajien työtä on monesti pihakiveyksen tekeminen. Kohteessa Henrik Bos näytti, miten tehdään siisti terassikiveys liuskekivistä.

Kiveyksen tekoon kannattaa paneutua huolella. Ammattilainenkin pyöritteli liuskekiviä aikansa, ennen kuin ne löysivät paikkansa. Kivet asennettiin maakosteaan betoniin.

- Ei liian tiuhaa ladontaa, Bos varoitti.

Saumaus tehtiin hiekasta ja polyuretaaniliimasta tehdyn seoksen avulla. Tarjolla on useita kauppavalmisteita, joita myyvät kiviliikkeet. Bossin näyttämä valmispaketti sisälsi kaiken tarvittavan, ainekset vain sekoitettiin ennen levittämistä. Ihmeaine kovettuu muutamassa tunnissa ja kiveyksestä tulee yhtenäinen lattiapinta, joka viettää loivasti rakennuksesta poispäin.

- Eipä mene enää naisten korkokengät kivien väliin, totesi Bos lopputulokseen tyytyväisenä ylimääräistä hiekkaa pois harjatessaan.

 

Teksti Paula Ritanen-Närhi

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä