Kesäkurpitsa-tonnikalapiiras

- Piiras on mielestäni ihanan kesäinen ja hyvä kaveri salaatille. Maistuu niin suoraan uunista tulleena kuin kylmänäkin, sanoo reseptin takana oleva Ruokahommia-blogin Janna Kurth.

Pohja 

150 g voita
3 dl jauhoja
3 rkl kylmää vettä

Täyte:

1 prk tonnikalaa öljyssä
noin 3 cm pätkä kesäkurpitsaa
1 valkosipulinkynsi
nokare voita
loraus hunajaa
2 pientä luomusipulia
noin 100 g juustoraastetta
150 g fetajuustoa

1 ½ dl - 2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl dijon-sinappia
luomumustapippuria
1 tl merisuolaa

Kesäkurpitsa-tonnikalapiiras. Kuva: Janna Kurth, ruokahommia.blogspot.comValmista pohja nyppimällä voi jauhoihin ja lorauttamalla sekaan jääkylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja pistä jääkaappiin vetäytymään vartista puoleen tuntiin. Painele taikina vuokaan ja esipaista sitä 200-asteisessa uunissa noin vartti.

Valmista sillä aikaa täyte. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Kuumenna paistinpannulla nokare voita ja murskaa mukaan valkosipulinkynsi. Paista kesäkurpitsaviipaleita pannulla niin, että ne saavat vähän väriä. Leikkaa sipuli pieneksi, siirrä ruskistuneet kesäkurpitsat sivuun, lorauta pannulle vähän hunajaa ja paista sipuli pehmeäksi.

Sekoita kerma, sinappi, munat ja mausteet. Lusikoi kesäkurpitsa ja sipuli esipaistuneen pohjan päälle. Lisää sekaan tonnikala, levitä tasaisesti vuokaan. Kaada päälle muna-kermaseos. Ripottele päällimmäiseksi kuutioitu feta ja juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa niin kauan, että pinta alkaa saada väriä ja täyte on hyytynyt, noin 20 minuuttia.


Raikas vappumenu

Resepti ja kuvat: Ruokahommia-blogi

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä