Pikkujoulun reseptejä

Hapankorppurullat (noin 20 kpl)

1 pkt eli 400 g hapankorppuja (kostuttamiseen maitoa)

kinkkutäyte
100 g palvikinkkua
100 g maustekurkkuviipaleita
100 g sulatejuustoa

Valmista ensin täyte. Sekoita kinkku, maustekurkku ja sulatejuusto tahnaksi monitoimikoneessa. Kasta hapankorput maitoon siten, että  molemmat puolet kostuvat. Levitä viipaleet laakealle vadille sileä puoli alaspäin. Levitä täytettä tasaisesti hapankorpuille ja peite vati tiiviisti kelmulla. Anna vetäytyä jääkaapissa 15 minuuttia. Kääri hapankorput rullalle. Asettele vieri viereen tarjoilulautaselle. Anna vielä vetäytyä pari tuntia ennen tarjoamista. Rullat voi leikata kahteen osaan vinottain, jolloin saat cocktailpaloja.

Värikäs paprika-fetapiirakka (iso uunipannullinen, noin 30 kpl)

Pohja
2 pkt piirakkataikinaa (a 400 g)

Täyte
1 iso keltainen paprika
1 iso punainen paprika
1 pieni vihreä paprika
1 tlk fetajuustokuutioita suolavedessä
20 kpl kivetöntä oliivia
1 rs yrtti-tuorejuustoa
1 dl ruokakermaa
4 munaa
2 rkl hienonnettua tuoreita yrttejä
rosmariinia, basilikaa, oreganoa
1 tl suolaa

Painele sulaneet taikinalevyt yhteen ja kauli tasaiseksi. Laita taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Halkaise paprikat ja pienennä kuutioiksi. Levitä pohjalle ja lisää fetakuutiot.  Halkaise oliivit ja ripottele ne täytteen päälle. Sekoita tuorejuusto ja ruokakerma tasaiseksi ja vatkaa munat joukkoon. Mausta seos haluamallasi tavalla. Kaada seos piirakkatäytteen päälle ja paista 225 asteessa uunin alatasolla 25 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pohja kypsä. Leikkaa levyt neliöksi ja tarjoa se haaleana salaatin kera.

Tonnikalasalaatti. Kuva: YleNostalginen ja ruokaisa tonnikalasalaatti

2 dl keitettyjä makarooneja
2 prk tonnikalapaloja öljyssä
2 tomaattia
2 herkkukurkkua paloina
1 pieni jäävuorisalaatti pieneksi silputtuna
1 pussi herne-maissi-paprikaa
2 keitettyä kananmunaa

Sekoita ainekset keskenään ja laita munalohkot salaatin päälle. Tarjoa patongin ja levitteen kera illanistujaisissa

Espanjalainen perunamunakas

6 keskikokoista perunaa
1 - 11/2 dl öljyä
6 munaa
1 1/2 tl suolaa
persiljaa

Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää viipaleet. Älä ruskista viipaleita. Kun perunaviipaleet ovat lähes kypsiä, nosta reikäkauhalla talouspaperille, jotta liika öljy imeytyy paperiin. Riko munat kulhoon ja sekoita rakenne rikki. Lisää perunaviipaleet ja suola munien joukkoon. Kuumenna pannuun jäänyt öljy uudelleen ja kaada munakasseos pannulle. Kun seos on lähes kokonaan hyytynyt, käännä munakasta ja kypsennä toinen puoli. Leikkaa munakas sektorin muotoisiksi paloiksi. Voit tarjota kylmänä tai lämpimänä.

Punajuuripallot kermaviilikastikkeessa

1 kg punajuuria
2-3 dl kikpapujauhoja
3 tl garam masalaa (se on intialainen maustesekoitus)
suolaa
1/2 -1 litra öljyä
Kastike
1/2 l maustamatonta jogurttia
1 tl mustapippuria
1 tl hing-jauhetta (saa etnokaupoista)
1 tl sinappijauhetta
suolaa

Raasta punajuuret hienoksi. Sekoita raasteeseen garam masala, suola ja kikpapujauhot. Sekoita hyvin ja anna seisoa hetki ennen kuin paistat pyörykät. Pyöritä punajuuriseoksesta palloja ja uppopaista ne öljyssä. Nostele reikäkauhalla siivilään, jotta ylimääräinen öljy valuu pois. Valmista kastike eli sekoita kaikki ainekset.

Juhlava pororulla (20 viipaletta)

Tuulihattutaikina
100 g margariinia tai voita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
 5 dl maitoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 kananmunaa

Täyte
1 rs tuorejuustoa
1 rkl kevytkermaa
1/4 tl suolaa
1 pkt poron kylmäsavupaistiviipaleita
4 kananmunaa
1/2 vihreää paprikaa

Sulata rasva kattilassa ja sekoita vehnäjauhot joukkoon tasaisesti. Kaada kattilaan maito ja keitä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Jäähdytä. Lisää leivinjauhe, suola ja munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Levitä taikina leivinpaperille ja paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä levy. Silppua poro, paprika ja kovaksi keitetyt munat. Sekoita tuorejuuston joukkoon kerma, suola ja poro. Leivtä seos levylle. Ripottele pinnalle muna- ja paprikasilppu. Kääri levy rullalle. Anna vetäytyä muutama tunti tai jopa seuraavaan päivään. Viipaloi rulla.

Tummasuklaa-suolapähkinäpallot

1 levy (200 g) taloussuklaata
1 punainen chili
150 g (2 dl) suolapähkinöitä rouhittuna
paperisia karamellivuokia

Sulata suklaa. Halkaise pesty chili, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Sekoita chilisilppu ja 2/3 suolapähkinärouheesta. suklaaseen. Levitä loppu rouhe työlaudalle ja nostele seoksesta nokareita rouheen päälle. Pyörittele nokareita palloiksi ja laita pallot karamellivuokiin. Jäähdytä jääkaapissa. 

 Lohimunakasrulla on illanistujaispurtavaa

kommentit

Lisää jälkiruokareseptejä:
[url]http://www.herkuttele.com[/url]
-> reseptit -> jälkiruoka

Ti, 2009-12-01 03:01

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä