Bloggausta ja kokkausta lasten kanssa

Sillä sipulissa blogataan ja kokataan lasten kanssa. Kuva: http://sillasipuli.bl

Isä-Jukka tekee enemmän ruokaa, äiti-Merituuli kirjoittaa blogia ja nappaa kuvat valmiista ruuista ja leivonnaisista.  

- Kotiäitinä pyörittelin aikalailla samoja ruokia arkisin ja halusin hiukan ryhtiä uutuuksien kokeilemiseen. Siksi perustimme blogin, koska samoja ruokia ei voisi kerta toisensa jälkeen postata. Olemme tykänneet harrastuksesta kovasti myös siksi, että teemme sitä pariskuntana, perheenäkin, Merituuli kertoo.

Perheen tytär on innokas kattamaan pöydän ja pilkkomaan veitsellä. Poika taas tykkää näpertää tarkkoja koristeluja ruokiin sekä stailata ruoka-annoksia - esimerkiksi kasvojen näköisiksi.

Lapset osallistuvat usein ruuanlaittoon, vaikkei sitä Sillä sipuli -blogin kirjoituksissa erikseen mainittaisikaan.

- Lapset voi ottaa mukaan ihan mihin vain. Meillä muksut vaahdottavat muna-sokerivaahtoa ja pilkkovat veitsellä. Välineiden kunnossapito on erityisen tärkeää: että veitset ovat todella teräviä, leikkuulauta on tarpeeksi jämäkkä jottei luista alta ja turvallisuusnäkökulmat on muutenkin otettu huomioon. Aikuisen tehtävä on neuvoa ja seurata että neuvoja noudatetaan.   

Ideat kokkauksiin tulevat kaikkialta; muista blogeista, lehdistä, kirjoista, ravintoloiden ruokalistoista, tv-ohjelmista, valokuvista, kyläreissuista. Leivottavaa ja kokattavaa kuitenkin riittää.

 Bloggausta ja kokkausta lasten kanssa - Anopin innostamana aion oppia leipomaan oikein tahmaisen ihanaa bostonkakkua. Jukka pitää aasialaisista mauista, joten niiden kanssa voisi ryhdistäytyä. Kunhan saan käsiini ryvässipulia, haluan kokata siitä jotain oikein ihanaa!

Bloggaamisessa kiinni pitää saadut uudet ystävät ja tuttavuudet sekä lukijoiden kommentit ja kannustus.


Sillä sipuli -blogi tarjoaa kolme ohjetta, jotka sopivat hyvin tehtäviksi lasten kanssa alusta loppuun:

Nakkisiilejä lautasella

Värileikkiä pipareilla

Jouluisia leivoksia lasten kanssa

kommentit

Voishan jotain muutakin kirjoittaa kun kaupasta ostin kolme nakkia, sitten kompastuin koirankakkaan...

Huh huh

>Juu juu La, 2011-11-26 06:09

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä