Papillote kanasta, syysvihanneksista, yrteistä ja graavatusta sitruunasta

Ainekset:
(neljälle henkilölle)

500 g kanan reisifileetä
3 mustajuurta
8 uutta perunaa
3 isoa / 4 pientä purjosipulia
8 pientä porkkanaa
16 vahapapua/leikkopapua
4 salottisipulia
1 ruukku rakuunaa
1 ruukku timjamia
3 salvianlehteä
1 ruukku oreganoa
100 g voita
suolaa
mustapippuria

Graavattu sitruuna:
5 luomusitruunaa
1 rkl suolaa
1½ rkl sokeria

Sitruunakastike:
3 rkl graavattua sitruunaa
1 dl ranskankermaa

Voipaperia tai leivinpaperia ja puuvillanarua

Huuhtele sitruunat ja kuori ne perunankuorimaveitsellä. Poista kaikki valkoiset osat sitruunan pinnalta. Fileoi sitruunat eli leikkaa niistä hedelmäliha lohkoiksi. Sekoita suola ja sokeri ja graavaa kuoret ja hedelmäliha erikseen. Anna niiden seistä, mieluiten yön yli. Kaada sitten neste pois sitruunafileistä ja sekoita fileet ja kuoret tehosekoittimessa sitruunavaahdoksi niin että koostumuksesta tulee sileä. Tee sitruunakastike sekoittamalla 1 dl ranskankermaa ja 1–2 rkl sitruunavaahtoa. Säilytä jäljelle jäänyt sitruunavaahto jääkaapissa, sitä voi käyttää kaikkeen ruoanlaittoon - marinoinnista kastikkeen maustamiseen.

Kuori mustajuuret ja laita ne sitruunaveteen. Kuori myös perunat ja porkkanat. Silppua salottisipulit hienoksi. Jos käytät leikkopapuja, esikeitä ne kevyesti suolatussa vedessä ja jäähdytä sitten kylmässä vedessä.

Laita jokainen vihannes omalle leivinpaperilleen. Jaa yrtit vihannesten päälle. Paul valitsi kanan ja porkkanan kanssa rakuunan, perunan ja purjon kanssa timjamin, papujen kanssa salvian ja mustajuuren kanssa oreganon. Höylää voista ohuita viipaleita jokaisen vihannespaketin päälle ja ripottele päälle vähän hienoksi silputtua sipulia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Taittele jokaisesta paketti ja sido paketit puuvillanarulla. Valmistele kana samalla tavalla ja laita sen päälle rakuunaa, voita ja sipulisilppua.

Paista kaikkia paketteja uunissa tai grillissä noin 30 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat pehmenneet ja kanan sisälämpötila on 70 astetta. Koska pavut ovat jo valmiita, niitä tarvitsee paistaa vain 5–6 minuuttia, joten laita ne uuniin vasta lopussa.

Avaa paketit pöydässä, niin saat tyydytystä kaikille aisteille! Tarjoile sitruunakastikkeen kera.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Papillote on ranskalainen ruoanlaittotapa, jossa ruoka kypsennetään voipaperin alla tai siitä tehdyssä paketissa. Tuoksut pääsevät valloilleen kun paketit avataan pöydässä. Ruoan valmistaminen suljetussa paketissa saa maut voimistumaan.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä